Liigacup: Värikkäissä olosuhteissa 3-0-voitto Interistä!

06.03.2013

JJK otti ensimmäisessä kotiottelussaan makoisan ja ansaitun 3-0-voiton keväisen vaiheikkaissa olosuhteissa pelatussa Liigacup-ottelussa! Maalinteossa onnistui Eero Markkanen läpiajonsa päätteeksi ja Patrick Poutiainen kahdesti.

 

Isäntien esitys oli tasaisen vahva läpi ottelun, eikä Inter juurikaan maalipaikoille päässyt. Vieraiden vaarallisin paikka nähtiin ensimmäisen jakson lopulla, kun Janne Korhonen joutui käytännössä ainoan kerran koko ottelussa torjumaan nostaessaan napakan kaukovedon yläriman yli kulmapotkuksi.

 

Muutoin ottelu olikin JJK:n hallintaa. Ensimmäisen puoliajan puolivälissä JJK sai aikaan vaarallisen hässäkän Interin maalille. Lopulta kuitenkin Ville Nikkari sai venytettyä jalkansa Mikko Innasen vedon eteen ja niinpä Kettupaitojen avausmaali sai vielä odottaa.

 

Ottelun ensimmäinen maali syntyi lopulta 38. minuutilla. Innanen rokotti Interin pallonmenetyksestä armotta ja vapautti Eero Markkanen läpiajoon. Erzi taas ei loistotarjoilusta erehtynyt vaan viimeisteli varmasti jo viidennen Liigacup-maalinsa – ja näin oli maalitili tältä vuodelta Jyväskylässäkin saatu avattua!

 

Toiselle jaksolle JJK tuli entistä vahvempana, tiiviimpänä ja hallitsevampana. Toisen maalinsa kotijoukkue iski lopulta reilun tunnin pelin jälkeen. Jälleen kerran loisto-ottelun pelannut Mikko Manninen lähetti todella kauniin syötön Patrick Poutiaiselle, jonka tiukka veto painui etukulmasta ohi Magnus Bahnen – 2-0!

 

Vieraiden urakka vaikeutui entisestään pari minuuttia maalin jälkeen, kun keskikenttämies Pim Bouwman otti illan toisen keltaisen korttinsa ja sai näin suihkukomennuksen. Jos ei JJK:lla ollut missään vaiheessa ottelua ollut varsinaista vaaraa, otti kotijoukkue ulosajon jälkeen ottelun entistä vahvemmin haltuunsa.

 

JJK viimeistelikin loppulukemat reilu kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Poutiainen yllätti Bahnen toistamiseen. Lumimyräkän keskellä vajaasta paristakymmenestä metristä lähti huima tulinen veto, joka painui vastustamattomasti yläriman kautta maaliin.

 

Loppu olikin käytännössä enää kosmetiikkaa ja niinpä JJK nappasi vuoden ensimmäisestä kotiottelustaan ansaitun voiton tasavahvan esityksensä päätteeksi!

 

Hongan hävittyä samaan aikaan oman ottelunsa jatkuvat JJK:n pelit jo viikonloppuna, kun puolivälierässä vastaan asettuu HJK. Ottelu pelataan lauantai-iltapäivänä – lähde kannustamaan JJK välieriin!

 

 

JJK – Inter 3-0 (1-0) (Markkanen 38′, Poutiainen 63′, 78′)

 

Korhonen; Hanslian, Reintam, van Gelderen, Virén; Innanen (78′ Hilska), Tuomanen, Ahola (83′ Tamminen), Manninen; Poutiainen, Markkanen (87′ Kuhmonen).

 

Viljala, Nieminen, Tamminen, Järvinen, Kuhmonen, Hilska.

 


 

 

lc_jjk-inter_2013-03-06

   Ilmojen valtiaat esittelivät varsin kattavaa valikoimaa sääolosuhteita, kun 90-minuuttisen aikana nähtiin aurinkoa, lunta ja tuulta koko rahan edestä.