Liigacup: TPS:lle jälleen niukka voitto

08.02.2013

TPS otti jälleen JJK:sta niukan voiton, kun Wallsport Areenalla jo päivällä pelattu ottelu päättyi Petteri Pennasen toisen jakson maalilla 0-1.

 

Ensimmäinen puoliaika oli tasaista, tarkkaa ja kaiken kaikkiaan melko verkkaistakin peliä ja tapahtumat olivat kortilla molemmissa päissä. TPS:n Aleksi Ristolalle aukeni pari paikkaa, joista viimeistelyt kuitenkin karkasivat selvästi yli ja ohi maalin.

 

JJK:n ja koko jakson paras paikka tuli puolestaan Eero Markkaselle vajaan parinkymmenen minuutin kohdalla – pallo näytti jo olevan varmasti matkalla verkon perukoille, mutta Henrik Moisanderin loistava toisen käden reaktiotorjunta kuitenkin esti Markkasen liigacupin viidennen osuman synnyn.

 

JJK rakensi hyökkäyksiään etenkin oikealta laidaltaan, jossa Mikko Manninen kiusasi entisiä joukkuetovereitaan toimivalla yhteispelillään niin Tuomas Latikan kuin Jani Virtasenkin kanssa. TPS puolusti kuitenkin todella tiiviisti ja tarkasti ja viimeistään Moisander viimeisenä lukkona pysäytti Kettupaitojen hyökkäykset.

 

Toisella jaksolla TPS:n hyökkäs sai uuden vaihteen, kun ex-kettukippari Mikko Hyyrynen tuli kentälle. Vierasjoukkue alkoi päästä kaiken aikaa enemmän niskan päälle, joskin edelleen molemmat pääosin panostivat tarkkaan oman pään varjeluun.

 

Ottelun ratkaisu nähtiin, kun toista jaksoa oli takana kymmenen minuuttia. Roope Riski pakotti ensin Janne Korhosen torjuntatöihin kovalla vedolla lähietäisyydeltä. Korhonen torjui hyvin ja kakkospallokin siivottiin väljemmille vesille, mutta mutta paine pysyi kuitenkin JJK:n päässä. Pallo pelattiinkin TPS:n vasemmalta laidalta Pennaselle, joka viimeisteli komeasti ottelun ainoaksi jääneen osuman.

 

TPS pelasi vahvasti ottelun loppuun asti ja pääsi vyöryttämään vastaiskuilla hyökkäyksiään kohti JJK:n maalia evakkoisäntien hakiessa tasoitusta. Toppari Jani Tanska kolisteli kertaalleen JJK-maalin ylärimaa puskullaan ja etenkin maalintekijä Pennanen piti JJK:n puolustuspään kiireisenä, mutta lisämaaleja turkulaiset eivät onnistuneet tekemään, niinpä ottelu päättyi samoin kuin ensimmäinenkin kohtaaminen – TPS:n yhden maalin voittoon.

 

JJK:n kannalta ottelun lopun iloisin anti oli jälleen eräs debyytti: vuonna 1995 syntynyt nuorten maajoukkuepelaaja Eero Tamminen teki ensiesiintymisensä edustuksen paidassa tultuaan vaihdosta kentälle viimeiseksi kymmenminuuttiseksi!

 

 

JJK:n osalta Liigacupissa tulee nyt taukoa, kun seuraava ja alkulohkon viimeinen ottelu on edessä vasta kuukauden päästä: 6.3. saapuu FC Inter Kettupaitojen vieraaksi Vehkalammelle. Pelit kuitenkin jatkuvat jo ensi viikolla, kun JJK kohtaa perjantaina 15.2. Myyrmäen hallissa Orsasportin Vantaa Tournamentissa moninkertaisen Latvian mestarin Skonto Rigan.

 

 

 

JJK – TPS 0-1 (0-0) Pennanen 55′

 

Korhonen; Hanslian, Reintam, Nieminen (v), Latikka; Poutiainen (72′ Järvinen), Ahola (80′ Tamminen), Tuomanen (v), Manninen; Virtanen, Markkanen.

 

Viljala, van Gelderen, Korte, Tamminen, Virén.

 

{youtube}AhYA9WoYckg{/youtube}