Lauantaina edessä kauden viimeinen vieraspeli

16.10.2021

JJK kohtaa lauantaina kauden viimeisessä vieraspelissään Närpes Kraftin klo 14 alkaen. Voitolla kettulauma tarraisi yhä vahvemmin kiinni sarjan kakkospaikasta.

Vahvassa vireessä oleva kettulauma päättää kauden 2021 vieraspelinsä närpiöläisen sarjanousijan Närpes Kraftin (IF Kraft) vieraana. Urheilun yleisseura Kraft on parhaiten tunnettu nimenomaan jalkapalloseurana ja se onkin pelannut kymmenien Kakkosen kausien lisäksi myös seitsemän kauden ajan Ykkösessä. Pääsarjatasolle asti seura ei kuitenkaan ole vielä reilun 90-vuotisen historiansa aikana yltänyt. Kakkosen kestonimi kävi parin kauden verran hakemassa vauhtia Kolmosesta, kunnes saavutti sarjanousun takaisin Kakkoseen kauden 2020 päätteeksi.

Vaikka sarjanousijan kausi onkin ollut odotetun vaikea, löytyy pelaajistosta reilusti kokemusta niin Kakkosesta kuin ylemmiltäkin sarjatasoilta. Nuorempana italialaisen Cesenan organisaatiossakin pelannut Kraftin kasvatti Kevin Peth on näkyvä hahmo närpiöläisten keskikentällä ja VPS:n riveissä Veikkausliigaa pelannut Kim Böling on kunnostautunut puolestaan joukkueensa toiseksi parhaimpana maalintekijänä. Joukkueen kuumin nimi lienee kuitenkin heinäkuussa miehistöön liittynyt bosnialaishyökkääjä Samir Isanovic, joka on iskenyt yhdessätoista pelaamassaan ottelussa jo peräti 11 osumaa ollen ottelumääräänsä nähden lohkonsa tehokkaimpia maalipyssyjä.

Kraft löytyy sarjataulukosta sijalta 10., saldonaan 6 voittoa, 2 tasapeliä ja 12 tappiota. Nykyinen sijoitus tarkoittaa samalla sitä, että närpiöläiset nähdään Kakkosessa myös ensi kaudella heidän onnistuttuaan syyskuun aikana karistamaan putoamispeikon harteiltaan saalistamalla täydet pisteet GBK:ta ja JBK:ta vastaan. Kotijoukkueella ei ole siis otteluun lähdettäessä mitään varsinaista panosta, vaikkakin pykälää parempi sijoitus voisi olla vielä saavutettavissa.

Närpesin ottelut ovat olleet varsin suurimaalisia ja sellainen nähtiin myös kesäkuussa Harjulla, kun JJK otti suoranaisen murskavoiton vierailijastaan lukemin 5-0. Maalinteossa onnistuivat Antti Åke, Joel Pasanen ja Maxime Nzeza kertaalleen sekä maalinteon aloittanut, kaksi maalia iskenyt kapteeni Robin Saastamoinen. Kamppailun avausjakso oli JJK:n vahvasta hallinnasta huolimatta kääntyä loppusuoralle maalittomana ja myös vierasjoukkue oli alkanut saada omaa hyökkäyspeliään viriteltyä käyntiin, mutta lopulta Kettupaidat saivat hanat auki viitisen minuuttia ennen loppua. Tauolle mentiinkin Saastamoisen kahden osuman turvin 2-0 lukemissa ja lyhyen ajan sisään isketyt osumat katkaisivat närpiöläisten kirivaiheelta siivet. Toisen puoliajan alkupuolella kotijoukkue iski jälleen vajaan kymmenen minuutin sisään kaksi lisäosumaa eikä vierasjoukkue löytänyt enää sen jälkeen aseita JJK:n puolustuksen avaamiseen.

Saastamoinen vei JJK:n 1-0-johtoon Kraftin vieraillessa Harjulla kesäkuussa (kuva: Foto-Antti)

JJK lähtee lauantain kamppailuun kolmen ottelun voittoputkessa eikä se ole kärsinyt tappiota edelliseen 13 otteluun. Kettulauma on onnistunut poikkeuksellisen hyvin suojelemaan omaa maaliaan, sillä se on päästänyt pelaamassaan 20 ottelussa vain 11 maalia. Maalinteossa se on onnistunut itse 38 kertaa ja edelliskausien maalikuningas Saastamoisen oltua selkävaivojensa vuoksi sivussa ison osan kautta on maalintekovastuu jakaantunut varsin tasaisesti koko joukkueen kesken. Kaiken kaikkiaan 16 Kettupaitaa on saanut nimensä maalintekijäsarakkeeseen ja maalitykkejä on löytynyt ilahduttavasti myös puolustuspäästä.

Edelliskierroksella JJK kohtasi kotonaan OTP:n ja nappasi voiton lukemin 3-1. Ottelua oli siirretty kahteen eri otteeseen korona-altistumisten vuoksi, mutta viime viikolla päästiin vihdoin pelaamaan. Tällä kertaa peliä siivitti myös poikkeuksellisen hieno kannustus, sillä JJK Junioreiden kauden päättäjäisten vuoksi katsomossa oli varsin äänekäs, yli tuhatpäinen yleisö. JJK ei ole hävinnyt kotonaan koko kaudella ja nyt oli OTP:n vuoro todeta JJK:n rautainen kotikunto, kun oululaiset joutuivat kotimatkalle 3-1-tappio niskassaan. JJK:n maalit iskivät avauspuolikkaalla Eduard Ciriaco, Tatu Hoffren ja Mikko Manninen. OTP pommitti oman kavennuksensa aivan ottelun viime hetkillä.

JJK oli ensimmäisellä puoliajalla paikoissaan tehokas ja ensimmäistä maaliakin päästiin juhlimaan jo neljännellä minuutilla. Hoffren katkoi OTP-puolustuksesta tulleen pitkän pallon ja jatkoi sen keskikentälle Tuomas Koppelomäelle. Koppelomäki syötti vierelleen Manniselle, joka näki oivallisesti vieraiden puolustukseen jääneen tyhjän tilan, jonne nousi oikealta laidalta Ciriaco – ja laukoi pallon maaliin! Vierasjoukkue pääsi kuitenkin hyvin peliin mukaan JJK:n varhaisen johtomaalin jälkeen ja sai luotua painetta isäntien maalille. Viimeiset ratkaisut jäivät kuitenkin vajaaksi ja kettumaali pysyi koskemattomana.

Kun puoli tuntia oli tulossa täyteen, Koppelomäen kulma löysi boksista Hoffrenin, joka ohjasi pallon päällään komeasti verkon perukoille vieden kotijoukkueen 2-0-johtoon. Puoliajan lopulla JJK sai jälleen yhden ottelun monista kulmapotkuistaan. Lipulle asteli Manninen, eikä OTP saanut palloa putsattua väljemmille vesille vaan purku ajautui Matias Sydänmaalle, joka harhautteli itsensä hienosti vapaaksi ja palautti pallon boksiin. Irtopallo pyöri pelaajien jaloissa ja ajautui lopulta Manniselle, joka laukoi sen tarkasti takatolpan juureen! 3-0-lukemissa mentiin myös ottelun tauolle.

Hyvään vireeseen päässyt Ciriaco on kunnostautunut viime kierroksilla myös maalinteossa (kuva: Jussi Reinilä)

Vaikka JJK latoi ensimmäisellä puoliajalla taululle selkeät 3-0-lukemat, ei kotijoukkue lopulta maalipaikoilla juhlinut – viimeistely sen sijaan oli todella tehokasta. Toisella puoliajalla vieraiden väsyessä kuva alkoi muuttua: JJK sai luotua paikkoja toisensa perään, mutta viimeistely puolestaan alkoi tuottaa ongelmia. Kettujen hyökkäyspelissä oli kuitenkin virtaa ja etenkin Sydänmaa ja Ciriaco laidoillaan olivat erinomaisessa vireessä. Neljättä kertaa ei JJK palloa lopulta maaliin enää saanutkaan, mutta OTP sen sijaan pääsi tuikkaamaan kavennusmaalin aivan vielä ottelun viime hetkillä, kun Jyri Vääräniemi laukoi tulisesti loppulukemiksi 3-1.

JJK pääsee lähtemään viimeiseen vieraspeliinsä pitkälti samalla miehistöllä kuin edelliskierroksella, mutta vaihtopenkillä nähdään tänään myös uusia kasvoja, sillä syksyllä kettuperheeseen liittyneet ja Kolmosen sarjapaikkaa varmistamassa mukana olleet KuPS-kasvatti, hyökkääjä Olli Eskelinen ja HJK-taustainen puolustaja Artturi Paavola pääsevät mahdollisesti tekemään debyyttinsä myös edustusjoukkueen puolella.

Kettulaumalla on lauantain kamppailu mukaan lukien kautta jäljellä enää kaksi ottelua ja se pitää sarjataulukossa kakkossijaa tasapisteissä yhden ottelun enemmän pelanneen Herculeksen kanssa. Voitolla se tarttuisi yhä tiukemmin kiinni hopeasta, mutta lopullinen ratkaisu nähdään kuitenkin vasta viikon kuluttua sarjan päätöskierroksella.

Ottelulähetystä ei ainakaan toistaiseksi näy ennakkotiedoista poiketen. Palloliiton viralliseen liveseurantaan pääset klikkaamalla tästä.

 

Närpes Kraft – JJK || 16.10.21 || klo 14 || Mosedal, Närpiö