Lauantain harjoitusvastustajana FC Vaajakoski

23.02.2024

JJK isännöi lauantaina Vehkahallissa FC Vaajakoskea vuoden ensimmäisen paikallisottelun merkeissä. Joukkueet pelaavat tulevalla kaudella vuoden tauon jälkeen jälleen samalla sarjatasolla, joten kamppailu on molemmille hyvä tasonmittari tässä vaiheessa talvea, kun Ykkösen sarjakauden alkuun on enää vajaat pari kuukautta.

Kettupaidat ovat olleet viime vuosien derbyissä niskan päällä, sillä FCV on onnistunut voittamaan viimeisestä seitsemästä virallisesta kohtaamisesta vain yhden. Edellisen kerran joukkueet pelasivat samassa sarjassa kauden 2022 Kakkosessa, tuolloin JJK vei keskinäiset taistot selvästi maalein 6-0.

Vahvan viime kauden Kakkosen C-lohkossa pelannut FCV ei onnistunut saavuttamaan nousua Ykköseen nousukarsinnan kautta, mutta paikka ylemmässä sarjassa aukesi lopulta talvella täydennysmenettelyn kautta.

Niin JJK:n kuin FCV:nkin miehistössä ollaan nähty talven treeneissä jonkin verran uusia naamoja. Vaikka kettuseuraan on siirtynyt toistaiseksi vain neljä uutta pelaajaa viime kauteen verrattuna (Otto Huttunen, Lasse Laakso, Berat Akdogan ja Alex Ciriaco), on useampi kokeneempi peluri jäänyt pois, joten pelaavassa miehistössä tullaankin näkemään tulevalla kaudella jonkin verran vaihtuvuutta. Antti Neuvosen luotsaaman vaajakoskelaisnipun runko pysynyt pitkälti samana viime kauteen verrattuna, mutta myös uusia pelaajia on liittynyt joukkueeseen.

Vaajakoskelaiset ovat pelanneet tämän vuoden puolella JIPPO:a, KPV:tä sekä JPS:ää vastaan, tuloksena tappio, tasapeli sekä voitto. JJK on pelannut niin ikään kolmesti: voitto Reippaasta ja tappiot OLS:lle ja JIPPO:lle.

JJK kukisti viime lauantai-iltana Vehkahallissa pelatussa harjoitusottelussa Kakkosessa pelaavan Lahden Reippaan lukemin 1-0. Vehkahallissa nähtiin vauhdikas ja ajoittain hieman kuumakin kamppailu. Pallo poltteli vähän jalassa molemmilla ja menetyksiä tuli paljon. Kettupaitojen pelissä oli kuitenkin nähtävissä myös hyviä elementtejä ja ajoittain vierasjoukkueen puolustusta puhkottiin tehokkaan suoraviivaisesti nopeilla pystysyötöillä.

Voittomaalin viimeisteli Sherman Osso nopean vastahyökkäyksen päätteeksi jo viiden minuutin kohdalla. Arjan Goljahanpoor, Miika Mahlamäki ja Seoyu Kim pelasivat maalin eteen tontin, josta ”Shemmu” ei erehtynyt. Peli eteni enimmäkseen JJK:n hallinnassa ja maalin lisäksi Kettupaidoilla oli muutama muukin hyvä tontti lisätä johtoa. Varsinaisiin huippuseiveihin ei kuitenkaan Lauri Inkeroisen tarvinnut Reipas-maalilla venyä.

JJK oli saanut liikkeelle melko siipirikkoisen miehistön, sillä joukkuetta on viime aikoina koetellut paha flunssa-aalto. Kentällä nähtiin mm. kolme japanilaista testipelaajaa (Chuya Uwano, Naoto Umetsu ja Masamune Kobayashi), jotka olivat mukana myös Joensuun vieraspelissä edellisviikonloppuna. Poissaolojen myötä hieman vajaa kokoonpano näkyi ajoittaisena sekavuutena ja harhasyöttöinä kentällä, mutta kotijoukkueella ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa suurempaa hätää vierailijansa kanssa.

Testipelaajan roolissa JJK-maalia vartioinut MP-kasvatti Jonne Uronen ohjasi johtajan ottein äänekkäästi peliä ja piti maalinsa koskemattomana. Talven harjoitusotteluissa vinon pinon maaleja iskenyt lahtelaisjoukkue jätettiin näin tylysti nollille. Voitto oli JJK:lle sekä pre-seasonin ensimmäinen että ensimmäinen voitto ylipäänsä viiteen kuukauteen, joten se maistui erityisen makealle.

JJK vs FC Vaajakoski

📍Vehkahalli
🕔 klo 15:15 (ovet 14:45)
🎫 Liput: 5€
☕️ JJK-11 junnukioski

JJK isännöi lauantain harjoitusottelussa FC Vaajakoskea klo 15:15 alkaen. Paikalliskamppailun kysytyt pääsyliput ovat ennakkomyynnissä 5 euron hintaan JJK Shopissa, jonne pääset sivun oikean reunan painikkeesta. Ennakkolipun ostamalla varmistat paikkasi hallista.

Lippuja on myynnissä pieni rajoitettu määrä myös tapahtuman sisäänkäynnillä (suosithan korttimaksua tai tasarahaa).

JJK:n kausikorttilaisille ja alle 16-vuotiaille on vapaa pääsy otteluun. Mikäli kausari on vielä hankkimatta, ostoksille pääset JJK Shopissa. Etukäteen tilatut kausikortit voi noutaa otteluun saapuessaan hallin sisäänkäynnin luota. Huomioithan kuitenkin, että halliin on mahdollista ottaa vain rajallinen määrä katsojia. Halli täytetään saapumisjärjestyksessä (pois lukien ennakkolipun lunastaneille varattu kiintiö).