Lähtökohdat seuraavaan peliin hyvät

24.05.2010
Lähtökohdat seuraavaan peliin hyvät

JJK joutui muuttamaan alkuperäistä harjoitussuunnitelmaansa Lahti-pelin siirtymisen vuoksi. Alkujaan ensi perjantaiksi aikataulutettu ottelu siirtyi maaottelun vuoksi pelattavaksi ensi viikon tiistaina, 2.6.

– Tarkoitus oli pitää viikonloppuna pieni breikki. Nyt pidetään taukoa joukkueharjoituksista tiistai ja keskiviikko, ja aletaan viikonloppuna valmistautua Lahti-peliin. Saadaan ihan hyvä rytmi siihen alle, päävalmentaja Kari Martonen toteaa.

Honka-ottelun vahva esitys antaa pelillisen alustan, jonka päälle seuraavia pelejä on hyvä lähteä rakentamaan. Martosta ilahduttaa joukkueen uusiutuminen vaikean KuPS-vierasreissun jälkeen.

– Vaasa-peli oli meiltä hyvä peli, mutta sen jälkeen tuli kaksi pelillisesti heikompaa suoritusta. Myllykoskella palattiin taas hyvälle tasolle, minkä jälkeen tuli yksi askel taakse KuPS-pelin muodossa. Nyt astuttiin taas eteenpäin, ja uskon että Lahti-pelissä ei tarvitse ottaa uutta taka-askelta vaan pystytään jatkamaan siitä, mihin Honkaa vastaan päästiin.

Kahden peräkkäisen tappio-ottelun ihmettelyn sijaan joukkue katsoo eteenpäin. Honkaa vastaan voiton ja tappion välinen raja oli hiuksenohut, mutta tärkeintä on että joukkue esiintyi yhtenäisesti ja ryhdikkäästi.

– Kaikki pelaajat, jotka kentällä kävivät, pelasivat erittäin hyvin ja lupauksia antavasti. Lähtökohdat seuraavaan peliin ovat hyvät, Martonen näkee.

patu Honka