KuPS-JJK: Myllykosken hengessä jatketaan

15.05.2010
KuPS-JJK: Myllykosken hengessä jatketaan

KuPS ja JJK kohtaavat maanantaina jo kolmatta kertaa kuluvalla kaudella. Joukkueet ovat siis toisilleen enemmän kuin tutut. AIemmissa kohtaamisissa JJK on ollut vaikeuksissa kuopiolaisten prässipelin kanssa. Erityisiä käärmekeittoja sen varalle ei kuitenkaan ole mietitty.

– Myllykoskella löytyi taas se tekemisen meininki, joka meillä oli alkupeleissä. Palloton liikkuminen oli parempaa, oltiin herkillä jaloilla pelissä. Sitä samaa omaa peliä me haetaan maantantaina, JJK:n valmentaja Jori Särkkä sanoo.

– Ollaan pelattu jo aika monta peliä, joissa vastustaja prässää korkealta, ja meidän pitäisi jo olla pikkuhiljaa oppinut miten siihen vastataan. Tilanteita pitää ennakoida paremmin ja palloa pitää sitä kautta pystyä liikuttamaan vähemmillä kosketuksilla. Ihan yksinkertainen asia se periaatteessa on.

Pelialustana on maanantaina Kuopion keskuskentän tekonurmi. Vaikka keinoalusta ei välttämättä kaikkia miellytä, on kenttä ainakin tasainen.

– Tietenkin luonnonnurmi on aina luonnonnurmi, mutta voihan sitä ajatella, että tähän vuodenaikaan keinoalusta tarjoaa jopa paremmat mahdollisuudet syöttöpelille. Toivotaan, että sillä on positiivinen vaikutus, Särkkä sanoo.

JJK harjoittelee lauantaina ja sunnuntaina Vehkalammen tekonurmella totutellakseen taas pallon käyttäytymiseen keinoalustalla.

 

KuPS-JJK Kuopion keskuskentällä maanantaina 17.5. kello 20.30.