Kettupaitoja U15-maajoukkueen mukaan

26.01.2017

logo_maajoukkueet-suomi-palloliittoKyseessä on ikäluokan ensimmäinen maajoukkueleiritys.

U15-maajoukkue eli vuonna 2002 syntyneet aloittavat maajoukkuetoimintansa Eerikkilässä 7.-9.2. pidettävällä leirityksellä. JJK:sta mukana on kolme pelaajaa: Nooa Laine, Lari Liukkonen sekä Kaarlo Rintamäki. Maajoukkuetta valmentaa Erkka V. Lehtola.

Pelaajat on valittu marraskuisen Tähtitarhatapahtuman sekä alueleirien perusteella. Yksi alueleiri on vielä tulossa ja maajoukkuetta tullaankin täydentämään vielä ensi viikolla viidellä pelajaalla. Itä-, Kaakkois- ja Keski-Suomen alueleiri pidettiin aiemmin tammikuussa Jyväskylässä ja aluejoukkue myös pelasi Kai Nyyssösen luotsaamana JJK:n nuoria vastaan.

Valituista pelaajista Laine ja Rintamäki pelaavat JJK:ssa Puolen Suomen liigaan valmistautuvassa 02-joukkueessa, Liukkonen taas on B-nuorten mukana. B-nuorten sarjakausi B-poikien Ykkösessä alkaa myöhemmin keväällä, mutta tulevana lauantaina Vehkahallissa pelataan harjoitusottelu, kun TPV saapuu vieraaksi klo 16:30 alkaen.

alueleiri-jjk-b-nuoret-vehkahalli-11012017

Ketunpoikia nähtiin sekä viininpunaisissa että sinivalkoisissa, kun aluejoukkue kohtasi JJK:n.

A-nuorten SM-karsinnat käyntiin, edustusjoukkueella Suomen cupia

A-nuorten sarjakausi alkaa sen sijaan jo tulevana sunnuntaina SM-karsinnoilla. JJK matkaa AC Oulun vieraaksi klo 14 Heinäpäässä alkavassa ottelussa.

Edustusjoukkue taas jatkaa omaa kauttaan Suomen cupin merkeissä: JJK kohtaa Hakan Valkeakoskella lauantaina klo 14:30 alkavassa ottelussa. Kettupaidat hakevat kasvojenpesua murskaaviin 9-1-lukemiin KuPS:n vieraana päättyneen avausottelun jälkeen.