Kettupaidoilla murheellinen ilta Kotkassa

22.08.2016

ktp-jjk-20160822

Vahvemmasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun KTP iski taululle rumat 5-0-lukemat.

Maalin makuun pääsivät Aleksi Tarvonen, Ville Oksanen, Kaarel Usta sekä Jussi Aalto kahteenkin otteeseen. Vierasjoukkueen peli puolestaan ei toiminut alkuunkaan ja murheellisen illan kruunasi Samu Suoraniemen ulosajo aivan ottelun loppuhetkillä.

Isännät olivat ottelussa alusta asti niskan päällä ja saivat jo ensimmäisen vartin aikana muutamankin erikoistilanteen vieraidensa päähän. Ne JJK vielä selvitti ilman suurempia vaikeuksia, mutta 19.minuutilla kotijoukkue iski ensimmäisen kerran: Aalto nousi oikealta ja tykitti KTP:n johtoon komealla laukauksella yläriman kautta.

Viiden minuutin sisään maalista KTP sai myös kaksi vapaapotkua aivan rangaistusalueen rajalta – ensimmäisen laukoi Valeri Minkenen, toisen Aalto, ja Ville Viljala nappasi molemmat haltuunsa ongelmitta.

Puoliajan edetessä vieraatkin saivat hyökkäyspeliään käynnisteltyä ja jakson loppupuolikkaalla JJK:lla oli etsikkoaikansa. 37.minuutilla sai vuorostaan vierasjoukkue vapaapotkun hyvästä paikasta KTP:n rangaistusboksin reunalta – Tommi Karin laukaus painui kuitenkin hieman ohi takatolpalta.

JJK sai myös luotua muutaman minuutin sisään puolittaiset maalipaikat ensin Mikko Manniselle ja sitten Gaël EtockilleJere Pyhärannalla puolustuksineen ei kuitenkaan lopulta ollut suurempia vaikeuksia. Kettupaitojen painostusjakso päättyi lopulta tylysti 44.minuutilla, kun KTP repi vieraiden puolustuksen auki ja Aleksi Tarvonen pääsi niittaamaan 2-0-maalin juuri ennen taukovihellystä.

Toiselle jaksolle Juha Pasoja haki muutosta peliin vaihtamalla kentälle tuoreita jalkoja Samu Suoraniemen ja Saku Leppäsen muodossa. JJK näyttikin piristyneen ja puoliajan alku oli jälleen kohtuullista peliä. 54.minuutilla Niko Markkula teki komean nousun, jonka päätteeksi Juuso Laitinen joutui kaatamaan laitapakin varoituksen arvoisesti. JJK sai tilanteesta myös vapaapotkun, mutta tällä kertaa laukoneen Tomi Petrescun veto meni ohi maalin.

Pian mentiinkin toiseen päähän, kun puolestaan KTP:n pelaaja oli karkumatkalle. Viljala tuli kauas vastaan maaliltaan ja kaatoi karkulaisen – kuitenkin vain varoituksen arvoisesti. Seuranneesta vapaapotkusta KTP ei saanut mitään mainittavaa aikaan.

Kotijoukkue naulasi kuitenkin ottelun lopullisesti pakettiin parisenkymmentä minuuttia ennen loppua, kun Oksanen ja Aalto iskivät nopeaan tahtiin kaksi maalia.

JJK oli saada vielä hieman lohtua iltaansa vartti ennen loppua, kun Mannisen laukaus kaukaa keskikentältä näytti pomppaavan ylärimasta maaliviivan sisäpuolelle – peliä kuitenkin jatkettiin 4-0-tilanteesta, eikä vierasjoukkue lopulta saanut palloa lainkaan hyväksytysti Pyhärannan selän taakse. Isännät sen sijaan iskivät vielä lisäajalla viidennen osuman, kun vaihtomies Usta teki debyyttimaalinsa Ykkösessä.

sarjataulukko-ykkonen-2016-08-23 at 12.16.03Edelleen kärkipäässä

Tappiosta huolimatta JJK jatkaa hyvissä asemissa sarjan kärkipäässä: Kettupaidat ovat taulukossa karsijan paikalla toisena, vain pisteen päässä piikkipaikkaa eli suoran nousuun oikeuttavaa sijaa hallussaan pitävästä TPS:sta.

Tappiota ei jäädäkään kettuleirissä murehtimaan pitkään ja myös paikka kasvojen pesuun tarjoutuu pian, kun JJK saa lauantaina Harjulla vieraakseen EIF:n!

Ottelu alkaa klo 18:30 – lämpimästi tervetuloa kannustamaan Kettupaidat takaisin voittojen tielle!

KTP - JJK 5-0 (2-0)

Maalit:

1-0 19' Jussi Aalto
2-0 44' Aleksi Tarvonen
3-0 69' Ville Oksanen
4-0 71' Jussi Aalto
5-0 90+1' Kaarel Usta

 

JJK:n kokoonpano: Ville Viljala (v); Joona Itkonen, Matti Lähitie (v), Antto Tapaninen (v), Niko Markkula; Tommi Kari (c) (46' Leppänen); Benno Hanslian (46' Suoraniemi (ua)), Petrescu (82' Abahassine), Gaël Etock, Mikko Manninen (v); Toni Tahvanainen.

 

Vaihdossa: Severi Ikäheimo (mv), Jasin Abahassine (82'), Saku Leppänen (46'), Samu Suoraniemi (46'), Iiro Järvinen, Honar Abdi, Samu Nieminen.

 

Tähtipelaajat

*** Jussi Aalto

** Ville Oksanen

* Isaac Kannah

 

Yleisöä: 2365

jjk-wwwbanneri-pohja-jjkeif-1000x371