JJK:n historiallinen kausi 2012 Uefa Europe League karsintoineen on jo aivan kulman takana – vielä toistaiseksi Harjun Stadionilla mittelevät paremmuuttaan veteraaniyleisurheilijat MM-titteleistä, mutta jo parin viikon päästä 19.4.2012 on Kettupaitojen kauden ensimmäinen kotiottelupäivä, kun vieraaksi saapuu Valkeakosken Haka!

 

Kettufanit odottelevat kauden ensimmäistä kotikoitosta jo malttamattomina ja erityisen tulisilla hiilillä ovat ymmärrettävästikin kausikorttilaiset. Kausikorttien postitusta on viivästyttänyt kuppipenkkien asennus –  vasta, kun loputkin penkit on tämänviikkoisten yleisurheilukisojen jälkeen asennettu paikoilleen, nähdään niiden tarkka lukumäärä ja saadaan tarkasti paikoilleen myös numerointi, joka tulee hieman muuttumaan aiempaan nähden.

 

Jokaisen kausikorttinsa jo hankkineen paikka tulee pysymään katsomossa samalla kohdalla, mutta paikkojen numerot muuttuvat osittain aiempaan verrattuna – siksi postitamme kortit vasta penkkien ollessa paikoillaan, jotta saamme varmasti oikean kortin lähetettyä oikealle kettufanille!

 

Jokaisen kausikorttinsa hankkineen kannattaakin tarkkailla postiaan tulevan viikon aikana – postin pitäisi tuoda mukanaan makoisia tuliaisia! Mikäli korttia ei kuitenkaan ensi viikon aikana saavu, pyydämme ottamaan yhteyttä Henna Lahtiseen (henna.lahtinen@jjk.fi tai 044 596 7819).

 

 

 jjk-kuppipenkit-tulevat-harjulle

     Näillä penkeillä istutaan kohta kupeissa!

 

 

TM