Kauden avauspelistä niukka tappio kovalla taistelulla

26.04.2014

HAKA-JJK 2-0 26.4.2014

JJK korkkasi Ykkösen kauden käyntiin tiukalla vierasottelulla Valkeakosken Hakan vieraana. Aurinkoinen ottelu tarjosi kovaa vääntöä ja rakkaat Kettumme esittivät hyvää, taistelevaa joukkuepeliä läpi matsin. Lopulta kotijoukkue Haka sai pidettyä kolme pistettä kotonaan varsin mielenkiintoisesti vihelletyn rangaistuspotkun jälkeen.

Ensimmäinen puolisko oli pääosin tasaista pallottelua joskin viininpunainen vierasjoukkue oli kevyesti niskan päällä mitä pallonhallintaan ja muutamiin maalipaikkoihin tuli. JJK ei ollut ennen ottelua harjoitellut tänä vuonna kertaakaan luonnonnurmella, mutta tämä ei varsinaisesti näkynyt kettujen otteissa vaan kovaa ja korkealta mentiin heti ensimmäisistä peliminuuteista alkaen. Vauhdissa viilettivät vuorollaan niin Aram Hasanzada, Antto Hilska kuin Tommi Karikin, jonka eräs puolittainen läpiajo päättyi hakapuolustajan lähes punakortin arvoiseen taklaukseen. Puoliajalle mentiin kuitenkin kiikarilukemissa 0-0.

Toinen puoliaika ja mielenkiintoiset ratkaisun hetket

Toinenkin puoliaika alkoi mukavissa merkeissä JJK:n kannalta ja ketut saivat valkeakoskelaismaalille painetta mm. muutaman kulmatilanteen kautta. Erään kulmapotkun jälkitilanteessa koskilaistoppari taklasi keskikenttää mielin määrin dominoineen Robert Taylorin kentänpintaan ja JJK vaihtoi Benno Hanslianin Roopen tilalle. Benno kokeilikin ruutiaan heti kentälle päästyään ja kova kaukolaukaus oli hilkulla upota Hakan verkkoihin. Samaan syssyyn myös kettumaalivahti Janne Korhonen pääsi näyttämään parasta osaamistaan nollatessaan hakahyökkääjän lähiyrityksen erinomaisesta maalipaikasta.

Ottelu eteni tasaisissa merkeissä kunnes 76. peliminuutilla tuli vähintäänkin epäselvä tilanne JJK-maalilla. Pallo oli kettukoppari Korhosen hallussa, mutta Hakan Sakari Saarinen meni Jannen kimppuun könyämään. Tuomarin ratkaisu? Punainen kortti Korhoselle ja pallo pilkulle, jonka Kalle Multanen upotti maaliin vaihdetun Teppo Marttisen selän taakse.

Vajaamiehisenä ja maalin tappioasemassakaan JJK ei todellakaan luovuttanut kamppailua, vaan painoi päälle kahta kauheammin. Tiukasta taistelusta huolimatta valtavaa työmäärää ei tällä kertaa palkittu ja Hakan Obi Metzger kävi vielä kuittaamassa lisäajan lisäajalla ottelun toisen maalin.

Katseet ja latautuminen heti tulevaan

JJK:n seuraava Ykkösen ottelu on kotiavaus FC Viikinkejä vastaan keskiviikkona 7.5. klo 18:30 aina aurinkoisella Harjun stadionilla. Välissä Ketut käyvät viettämässä vapun Maarianhaminassa kun Suomen Cupin puolivälieräottelu IFK Mariehamn – JJK pelataan Ahvenanmaalla 30.4. klo 17:00.

 

HAKA - JJK 2-0 (0-0)

Maalit:

1-0 82' Kalle Multanen rp

2-0 90+6' Obi Metzger

JJK:n kokoonpano:

Korhonen (76' ua); Itkonen, Tapaninen, Van Gelderen, Velija; Manninen; Kari, Kuhmonen (76' Marttinen), Taylor (54' Hanslian), Hasanzada (66' Lehtonen); Hilska

Vaihdossa: Leppänen, Lehtonen (66'), I. Järvinen, Hanslian (54'), Maltsin, Abahassine, Marttinen (76')