Kauan odotetussa kotiavauksessa vastassa Viikingit

06.05.2014

JJK-FC Viikingit ke 7.5. klo 18:30 Harjun stadionilla

Kausi 2014 alkaa vihdoin myös kotiotteluiden osalta! Ensimmäiseksi vieraaksi huippukuntoiselle Harjulle saapuu FC Viikingit Helsingistä. Ykkösen kausi alkoi puolisentoista viikkoa sitten Valkeakoskella ja nyt Kettulauma pääsee pitkän talven jälkeen vihdoin irti myös kotiyleisönsä eteen Harjulla.

– Kyllähän sitä kotiavausta aina odottaa! Tässäkin tapauksessa on odottavan aika ollut pitkä, mutta nyt on kaikki valmiina siihen, että saadaan varmasti kaikin puolin hyvä tapahtuma, tuumii kettuluotsi Juha Pasoja.

– Joka jätkä on valmiina antamaan kentällä 100% itsestään, kun kello on huomenna 18:30!

JJK laittoi Valkeakoskella vahvalle Hakalle tasapäisesti kampoihin, kunnes tunteitaherättäneiden vaiheiden jälkeen joutui lopulta taipumaan 2-0-lukemin. Vappuaattona vuorossa taas oli Maarianhaminassa pelattu Suomen Cupin ottelu, jossa IFK oli lopulta vahvempi samalla kahden maalin marginaalilla.

– Noissa otteluissa oli paljon samaa sikäli, että tulosten takana pelasimme ihan hyvin. Etenkin nyt tämän kauden Ykkönen on niin tasainen sarja, että pienet asiat ratkaisevat.

Radikaaleja muutoksia tekemiseen harjoituskentällä ei Pasojan mukaan ole tehty noiden pienten asioiden kääntämiseksi.

– Pääosin samalla tavoin ollaan menty – tosin maalintekoon on kiinnitetty nyt erityistä huomiota. Haka- ja IFK-otteluissa  se oli kuitenkin suurin syy sille, miksemme saaneet toivottua tulosta.

– Valmistautuminen on sujunut suunnitellusti, eikä pitäisikään olla mitään estettä sille, että kolme pistettä pidetään kotona!

Janne Korhonen on Haka-ottelun jäljiltä pelikiellossa vielä Viikinkejä vastaan, useamman viikon poissa puolestaan on Valkeakoskella nilkkansa loukannut Robert Taylor. Myös Topi Järvinen on sivussa vielä ainakin tästä ottelusta, samoin kuin Antto Tapaninen, joka toipunee pikkukolhustaan sunnuntain Ilves-vierasotteluun.

treenit-harjulla-060514

Valmistavat harjoitukset Harjun auringon alla

Avausvoitto hakusessa molemmilla

Myös vastaan asettuva Viikingit aloitti kautensa Joensuussa Jipon vieraana. Samoin kuin JJK, jäivät vuosaarelaiset kaudenavauksessaan nollille, kun kotijoukkue piti pisteet Miles Byassin maalilla lukemin 1-0. Kettupaitojen tavoin siis myös Ilkka Jäntin suojatit jahtaavat kauden avauspisteitään – ja avausmaaliaan.

Mukana jahdissa on myös viime kaudelta tuttu mies, sillä Santeri Ahola siirtyi talvella JJK:sta Viikinkeihin ja nähtäneenkin operoimassa keskikentällä.

JJK on kohdannut Viikingit viimeksi kauden 2010 päätteeksi liigakarsinnoissa – JJK piti tuolloin paikkansa Veikkausliigassa lopulta selkein yhteislukemin. Etenkin Harjulla pelattu karsintojen toinen osa jätti jyväskyläläisille unohtumattomia muistoja – ja nyt niitä lähdetäään hakemaan lisää!

Yli 700 onnellista kausikorttilaista!

Kotiavauksen aattona paukkui rikki myös komea tasaluku myytyjen kausikorttien määrässä – nyt jo yli 700 onnellista omistaa komean kettukausikortin! Tunnelmaa Harjulla tuleekin varmasti riittämään niin huomenna kuin koko loppukaudellakin!

Ennakkoliput otteluun ovat myynnissä Lippupalvelussa keskiviikkona kello 15 asti – tervetuloa mukaan!

JJK – FC Viikingit keskiviikkona 7.5. kello 18:30, Harjun Stadion