JJK:n rankka harjoitusjatko päättyi lauantaina Vantaalla pelattuun harjoitusotteluun jossa kotijoukkue PK-35 oli lopulta vahvempi lukemin 3-1 (0-1). JJK:n maalintekijänä kunnostautui Aatu Manninen.

Päävalmentaja Juha Pasojan tarkoituksellakin piippuun ajama kettulauma lähti otteluun hyvällä jalalla ja hallitsikin liikkeellään ensimmäistä puoliskoa. Ottelun avausmaali syntyi reilun puolen tunnin pelin jälkeen kun Topi Järvinen teki loistavan nousun oikealta laidalta ja Aatu Manninen pääsi viimeistelemään pallon vantaalaisten verkkojen perukoille lähes maaliviivalta. Maali oli a-juniori-ikäiselle Manniselle jo toinen edustusjoukkueen talven harjoitusotteluissa.

Kotijoukkue sai joukkojaan kasaan puoliajalla ja toisaalta JJK:n äärimmäisen rankat treeniviikot alkoivat painaa kettujen käpälissä, joten toisesta kolmevarttisesta muodostui tasaisuudesta huolimatta varsin punamusta mitä tulee maalintekoon. PK-35:n tehokas kuusiminuuttinen vei kotijoukkueen johtoon ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana ja loppulukemat 3-1 naulattiin rangaistuspotkulta pelin viime hetkillä kettutoppari Joona Itkosen lennettyä ulos toisen keltaisen kortin saattelemana.

Harjoitusottelu päätti JJK:n alkutalven kovan fyysisen osuuden ja päävalmentaja Pasoja päästi suojattinsa lyhyelle talvilomalle ottelun jälkeen. Sunnuntaina tosin oli vielä luvassa yksi yhteinen aktiviteetti ennen omatoimiselle treenille omistettua viikkoa kun joukkueen kalanestori Mikko Manninen johdatti joukkion pilkkikisan merkeissä Tuomiojärven jäälle.

JJK:n ensimmäinen kilpailullinen ottelu koittaakin heti maaliskuun alussa kun Ketut aloittavat Suomen Cup -taipaleensa kolmannen kierroksen ottelulla PK-37 – JJK. Ottelu pelataan Kuopiossa sunnuntaina 9.3. klo 18:00.

 

PK35 - JJK 3-1 (0-1)

Maalit:

0-1 35' Aatu Manninen

1-1 51' John Weckström

2-1 57' Otto-Pekka Jurvainen

3-1 89' Joni Korhonen rp

JJK:n kokoonpano:

Janne Korhonen; Antti Maltsin, Joona Itkonen (87' ua), Antto Tapaninen (80' Ardian Kovaqi), Honar Abdi (65' Aram Hasanzada); Benno Hanslian, Janne Kuhmonen, Aatu Manninen (71' Miika Hosio), Topi Järvinen; Antto Hilska, Jarkko Kosunen (45' Abahassine)

Vaihdossa: Severi Ikäheimo (mv), Aram Hasanzada, Ardian Kovaqi, Jasin Abahassine, Miika Hosio