JJK voitti kauden kolmannen derbyn 3-1-lukemin

23.09.2020

JJK vei 3-1-lukemin nimiinsä kauden kolmannen paikallisottelun FC Vaajakoskea vastaan! Maalinteossa onnistuivat isänniltä Tuomas Koppelomäki, Joonas Madetoja ja Rasmus Ervasti, vieraiden ainokaisesta taas vastasi Saku Leppänen.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja FC Vaajakoski sai peräti kolme kulmapotkua putkeen jo ensimmäisillä minuuteilla. JJK kuitenkin selvitti ne vaivatta.

Erikoistilanteita nähtiinkin avauspuoliajalla tukuittain molemmissa päissä. Kuudennella minuutilla JJK sai vapaapotkun mainiosta paikasta, kun Robin Saastamoista rikottiin. Pallon taakse asettui Ville Kirvesoja, jonka kuti kilpistyi tällä kertaa kuitenkin muuriin.

Peli aaltoili päästä päähän, mutta molemmat saivat pidettyä vastapuolen pääosin pois pahimmilta maalipaikoilta. Jakson puolivälin paikkeilla nähtiin ottelun toistaiseksi vaarallisimmat paikat – ja ne syntyivät parin minuutin sisään molemmissa päissä.

Ensin Saastamoinen alusti hienosti paikan maalin edustalle nousseelle Joonas Madetojalle. Madetoja ei kuitenkaan saanut osumaa palloon.

Hetken päästä toisessa päässä oli puolestaan Valtteri Lohi matkalla pahantekoon. Aati Riihimäki kuitenkin torjui tilanteen hyvin.

JJK lähti tämän jälkeen jälleen omaan hyökkäykseensä, mutta Saastamoisen laukaus blokattiin. Puolustajat molemmissa päissä tekivätkin työtään uhrautuvasti ja tyhrehdyttivät monet hyökkäykset ilman, että maalivahtien tarvitsi puuttua peliin.

27.minuutilla FCV:n konkarikaksikko Kimmo Huisman ja Tomi Karlstedt juonivat vieraiden hyökkäystä, mutta Sami Nissinen katkoi sen oikea-aikaisella liu’ullaan kulmapotkuksi. FCV:n kulmapotkut JJK selvitti ongelmitta lopulta läpi illan.

Puoliajan alkaessa lähestyä loppuaan alkoi jo näyttää siltä, että tauon viettoon mentäisiin maalittomissa tasalukemissa.

JJK:lla oli kuitenkin lupaava paikka 42.minuutilla, kun Tuomas Koppelomäki nosti pallon boksiin kohti takatolpalle nousseita Saastamoista ja Madetojaa. Ville Viljala tuli kuitenkin maaliltaan vastaan ja poimi pallon ennen Saastamoista.

Seuraavalla minuutilla JJK kuitenkin tuli jälleen vahvasti: Jonne Porkka katkoi syötön syvällä omalla kenttäpuolikkaalla ja lähti nousuun. Laitapuolustaja laittoi pallon hetkeksi keskelle leikanneelle Madetojalle, joka palautti sen Porkalle pienen nousun päätteeksi. Porkka harhautti peittämään tulleen Karsltedtin ja syötti takaviistoon Koppelomäelle, joka laukoi pallon maaliin! Viljala sai vetoon kättään väliin, mutta Koppelomäen laukaus oli riittävän kova painuakseen siitä huolimatta verkon perukoille. Tauolle mentiinkin näin kotijoukkueen 1-o-johdossa.

JJK aloitti toisen puoliajan hyvin. 49.minuutilla Saastamoinen syötti ja boksiin noussut Juho Luoma liukui palloon, joka oli painua etukulmasta maaliin. Viljala kuitenkin ennätti torjumaan ja tilanteesta seurasi näin vain kulmapotku, jonka FCV selvitti.

Hetken päästä JJK sai jälleen kulmapotkun, jonka jälkitilanteesta puolestaan toppari Nissinen pääsi tykittämään vaarallisesti, mutta Viljala torjui jälleen.

Puoliajan edetessä myös vierasjoukkueen hyökkäykset alkoivat käydä vaarallisemmiksi. Viimeiset ratkaisut eivät kuitenkaan osuneet kohdilleen ja laukauksia ei saatu Riihimäen vartioimaa kettumaalia kohti.

68.minuutilla nähtiin illan ensimmäinen varoitus, jota katseli Niko Lohen nousun torpannut Nissinen. FCV sai tilanteesta myös vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajalta. Pallon taakse asettui Saku Leppänen, jonka laukausten vaarallisuus on Harjulla hyvin tiedossa – ja Leppänen laukoikin vaparin vastustamattomasti muurin yli maaliin jättäen Riihimäen voimattomaksi.

JJK:n peli ei kuitenkaan takaiskusta seonnut, vaan kettulauma pyrki määrätietoisesti hakemaan uutta johto-osumaa. Etenkin oikealla laidalla pirteästi pelannut Joel Pasanen oli alituiseen vieraiden puolustuksen kiusana ja hankkikin isännille useammankin kulmapotkun. Kettupaitojen kulmurit olivatkin vaarallisia, mutta pitkään FCV sai ne hoidettua.

Vierasjoukkueelle puolestaan aukeni tasoituksen jälkeen omat paikkansa tasoitukseen, mutta laukaukset hakivat yhä kohdettaan. Paras paikka oli vaihdosta kentälle tulleella Aram Hasanzadalla, mutta keskikenttämiehen veto karkasi yli maalin.

Vartti ennen loppua nähtiin jälleen myös JJK-debyytti, kun MP:sta loppukaudeksi JJK:hon lainalle siirtynyt, vuonna 2003 syntynyt hyökkääjä Eero Ylönen tuli vaihdosta Pasasen tilalle.

JJK iski lopulta juuri kulmapotkusta, jonka hankki vahvasti sisään tullut debytantti Ylönen. 83.minuutilla Koppelomäen kulmapotku kaarsi takatolpalle, jonne ryhmittyneestä pelaajanipusta korkeimmalle nousi Madetoja puskien pallon maaliin! Näin kettulauma otti uudestaan johtoaseman – eikä siitä enää luopunut.

85.minuutilla Ylönen puolestaan väläytti potkutekniikkaansa laukomalla komean vedon, joka oli vähällä painua maaliin! Viljala sai kuitenkin riittävästi kättään väliin, että nuorukaisen laukaus kolahti vain ylärimaan.

Vielä aivan varsinaisen peliajan viimeisillä hetkillä vaihtomies Rasmus Ervasti pääsi kaunistelemaan lukemia komean hyökkäyksen jäljiltä. Ervasti itse nousi vasenta laitaa, sai pallon Porkalta ja lähetti komean ristipallon kohti Ylöstä. Ylönen syötti puolestaan Saastamoiselle, joka luovi boksiin läpi FCV:n puolustuslinjojen ja syötti maalin edustalle vapaaksi nousseelle Ervastille. Ervasti iski kauden toisen maalinsa Kakkosessa ja sinetöi samalla JJK:lle derbyn voittolukemiksi 3-1! Näin kettuleirissä päästiin juhlimaan kauden kolmannen ja viimeisen derbyn voittoa!

Tapio Suomisen selostama ottelukooste on katsottavissa JJK TV:ssä täällä.

Seuraavaksi JJK matkaa vieraskentälle Ouluun, kun sunnuntaina 4.10. on vastassa jälleen yksi sarjan kovimpia joukkueita, sarjakakkonen Hercules. Kohtaaminen on joukkueiden ensimmäinen ja samalla ainoa tällä kaudella. Seuraava ja samalla toiseksi viimeinen kotiottelu pelataan torstaina 8.10., kun JJK:n vieraaksi Harjulle saapuu toisen kerran tällä kaudella KuFu98, joka löytyy puolestaan sarjataulukosta tällä hetkellä sijalta kolme.

JJK - FC Vaajakoski 3-1 (1-0)

Maalit:

1-0 43' Tuomas Koppelomäki (Porkka)

1-1 70' Saku Leppänen

2-1 83' Joonas Madetoja (Koppelomäki)

3-1 89' Rasmus Ervasti (Saastamoinen)

JJK:n avauskokoonpano: Aati Riihimäki, Jonne Porkka, Sami Nissinen (v), Severi Vielma, Juho Luoma (v), Ville Kirvesoja, Joonas Madetoja, Mikko Manninen (79' Ervasti), Tuomas Koppelomäki (90+1' Ciriaco), Joel Pasanen (74' Ylönen), Robin Saastamoinen (c).

Vaihdossa: Tatu Österlund (mv), Jaakko Björn, Eduard Ciriaco (90+1'), Eero Ylönen (74' (v)), Lauri Paananen, Rasmus Ervasti (79'), Maxime Nzeza.