JJK:n testissä on tällä viikolla nuori hollantilaistoppari Jordi van Gelderen. Vuonna 1990 syntyneen pitkänhuiskean nuorenmiehen seura on tällä hetkellä hollantilainen Willem II, joka on perinteinen pääsarjaseura, mutta putosi kuluvaksi kaudeksi toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Eerste Divisieen. Willemissä van Gelderen pelaa säännöllisesti reservijoukkueessa ja kuuluu myös edustusjoukkueen harjoitusrinkiin. Aiempia seuroja ovat niinikään hollantilaiset HFC Haarlem sekä SV Argon.
Ensimmäinen yhteinen treenipäivä jätti päävalmentaja Kari Martoselle kokelaasta hyvän kuvan.
– Selkeästi hänessä on sellaisia elementtejä, joita me etsimme: hyvää pallollista peliä, hyvä ensimmäinen kosketus ja syötöt, hyvä liike…voisi sanoa, että hollantilainen pelaajakoulutus kyllä näkyy hänestä.
– Ja myös persoonana hän vaikuttaa positiiviselta; vaikutti heti sopivan porukkaan, eikä jäänyt tuppisuuna sivuun istumaan. Hyvin positiivinen ensivaikutelma kaiken kaikkiaan – niin kentällä kuin sen ulkopuolella, Martonen summaa.
Keskuspuolustuksessa luutiva van Gelderen on pelannut urallaan myös keskikentällä puolustavassa roolissa, joten hän on tarvittaessa potentiaalinen vaihtoehto myös keskikentän pohjalle. Nuorukainen on JJK:n mukana lauantaihin asti.
TM