JJK:lle tappio Pietarsaaressa

06.02.2023

JJK ei onnistunut avaamaan Ykköscupin pistetiliään toisen kierroksen ottelussa, vaan taipui Jarolle lukemin 3-0. Vaikka kamppailu Tellushallissa olikin loppunumeroita tasaisempaa ja JJK loi vinon pinon hyviä maalipaikkoja, olivat pietarsaarelaiset kuitenkin viimeistelyssä 3 pisteen verran Kettupaitoja edellä.

Hieman poikkeuksellisella kotikentällä, Pietarsaaren Tellushallissa pelannut JJK teki Ykköscupin toisella kierroksella avauskokoonpanoonsa vain pari muutosta ja lähti otteluun pitkälti samalla kokoonpanolla kuin viikko sitten Kokkolassa. Testipelaajan statuksella alun perin mukaan ilmoitettu keskikenttäpelaaja Riku-Veli Niska tipahti viime hetkillä kokoonpanosta loukkaantumisen vuoksi, joten hänen otteitaan ei tässä vaiheessa päästykään näkemään.

Runsaslukuisen pietarsaarelaisyleisön edessä pelatun ottelun alku eteni pienehköllä kentällä melko tasaisissa ja vähän hermostuneissakin merkeissä eikä kumpikaan joukkue päässyt juuri rakentelemaan kunnon hyökkäyksiä.

Ensimmäinen vaarallinen paikka tarjoutui 22. peliminuutilla JJK:lle, kun Ville Kirvesoja lähetti keskiympyrästä Robin Saastamoiselle linjan läpi pystypallon ja hyökkääjä kirmasi kohti Jaron maalia. Laukaus jäi kuitenkin aavistuksen kevyeksi ja maalivahti Emil Öhberg pääsi esittämään ensimmäisen lukuisista torjunnoistaan.

JJK:n hyvä vaihe sai jatkoa pian perään, kun Arjan Goljahanpoor tarjoili vasemmalta tarkan keskityksen takatolpalle nousseen Saastamoisen päähän. Öhberg oli kuitenkin jälleen mies paikallaan ja käsineen pallon edessä jättäen Saastamoisen nuolemaan näppejään.

30. peliminuutilla tapahtui jälleen: Jonne Porkka prässää pallon itselleen vasemmalla laidalla ja jatkaa sen Saastamoiselle tullen matkalla myös torpatuksi kahdenkin pelaajan toimesta varoituksen arvoisesti. Saastamoinen etenee vaarallisesti pallon kanssa kohti maalia, mutta pysäytetään niin ikään sääntöjen vastaisesti ja tilanteesta tuomitaan vapaapotku JJK:lle. Yllättävä vapaapotkukombinaatio onkin tuottaa tulosta, mutta Aatu Mannisen jatko maalin edustalta ajautuu hieman liian leveäksi.

Jakson loppua kohden Jaro alkoi saada enemmän otetta pelistä ja painopiste siirtyi JJK:n päähän. Syntyneet paikan puolikkaat selvitettiin kuitenkin tyylikkäästi eikä Aati Riihimäki joutunut juurikaan tositoimiin, lukuun ottamatta yhtä komeaa torjuntaa muutama minuutti ennen taukovihellystä. Pietarsaarelaiset kolauttelivat myös maalipuita kertaalleen, mutta tauolle marssittiin maalittomissa lukemissa.

JJK aloitti toisen jakson vahvasti ja loi jatkuvasti painetta Jaron päähän ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Viimeistelystä puuttui kuitenkin tarkkuus ja viimeiset ratkaisut eivät löytäneet kohdettaan. Myös talvikaudelle tyypillinen toisen jakson vaihtoruletti sekoitti odotetustikin jonkin verran peliä.

Vajaan tunnin kohdalla myös Jaro sai rakennettua toisen jakson ensimmäisen kunnon hyökkäyksensä ja käyttikin sen varsin tehokkaasti hyväkseen: Ristipallo Jim Myrevikille, jonka tarkka ja kova laukaus painui taka-alakulmaan vieden Jaron 1-0-johtoon. Kettuleiristä katseltiin kysyvästi avustavan suuntaan, mutta lippu pysyi alhaalla ja pallo vietiin keskiympyrään.

Maalin jälkeen pietarsaarelaiset alkoivat ottaa peliä pikku hiljaa haltuunsa ja loivat useampia vaarallisia tilanteita, joka johti myös 2-0-osumaan 69. peliminuutilla. Öhberg avasi JJK:n kulmapotkun jälkeen nopeasti ja Jaro rynnisti nopeaan vastahyökkäykseen. Matala ja tarkka keskitys lähti oikealta maalin edustalle, missä Joni Remesaholla oli helpohko työ jatkaa pallo maaliin. Hetkeä myöhemmin Jarolla oli parikin paikkaa lisätä johtoaan, mutta tolppa ja Riihimäki estivät yritykset.

Ottelun lisäajalle siirryttäessä Jaro pääsi hyökkäämään nopeasti keskeltä ja rangaistusalueelle vapaaksi jäänyt nuori Axel Sandstedt sijoitti matalan pallon pienestä kulmasta takatolpan viereen siirtäen Jaron 0–3-johtoon, mikä jäi myös ottelun lopputulokseksi.

Ykköscupin lohkovaiheen viimeisen kierroksen ottelu pelataan JJK:n osalta parin viikon päästä, sunnuntaina 19.2., kun Kettupaidat matkustavat Seinäjoelle SJK Akatemian vieraaksi.

Ykköscup: JJK – FF Jaro 4.2.2023 – lopputulos: 0-3 (0-0)

JJK:n avausmiehistö näytti tältä: Riihimäki (MV), Porkka, Räsänen (84′), Åke (v), Luoma (62′), Kirvesoja, Salo (77′), Manninen (62′), Leivonen (77′), Goljahanpoor (46′), Saastamoinen (77′)

Ja vaihdosta: Viljala (MV), Saarikko (46′), Savela (62′), Sydänmaa (77′), Liukkonen (62′), Nzeza (77′), Osso (77′), Ettanen (84′)