JJK – RoPS maanantaina Harjulla: Pepe Willberg uskoo kotijoukkueen soiton soivan C-duurissa

09.07.2011

Liigakolmonen JJK kohtaa juhannustauon jälkeisessä ensimmäisessä kotiottelussaan Harjun stadionilla Rovaniemen Palloseuran tulevana maanantaina 11.7.

Alkusoittonsa klo 18:30 saavassa sinfoniassa kotijoukkueen puolesta soivat niin wusuzelat kuin zumbarytmitkin. Lisäksi JJK:lla on ilo toivottaa yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista laulajista eli Pepe Willberg Kettujen julkkistulosvetovieraaksi seuraamaan jyväskyläläisiä jalkapallomestareita areenalla.

– Mielenkiinnolla ja ilolla Harjulle tulen. Pitää myöntää että en ole aikaisemmin JJK:n peleissä käynyt, mutta kuka tietää josko tästä innostuisi, Willberg kommentoi maanantaista mittelöä.

Urheilumiehelle jalkapallopuolelta suuria kohokohtia ovat aina varsinkin arvokisat, jotka naulitsevat tehokkaasti television ääreen.

– Jos yksi suosikki pitäisi nimetä, kyllä se on ehdottomasti Brasilia. Sitä taitoa ja peli-iloa oli nautinnollista seurata nuoruudessa kun Pele ja kumppanit heiluttivat tahtipuikkoa ja pistivät vastustajan toisensa jälkeen tanssimaan pillinsä mukaan.

– Maanantaina nähdään josko JJK:n taitava hyökkäyspää pystyy samansuuntaiseen esitykseen, taitoa siellä ainakin riittää. Selkeästi duurissa kuitenkin mennään kotijoukkueen kannalta ja JJK voittaa pelin 2-0, Willberg heittää.

JJK luottaa mestarillisen laulajan tulosveikkaukseen ja piirtää Veikkauksen tulosvetolappuun lukemat 2-0 kotijoukkueelle 20€ arvoisesti. Jos ja kun voitto tulee, JJK ja Pepe Willberg lahjoittavat voittorahat tuttuun kohteeseen eli Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastojen tuki ry:lle.

JJK – RoPS maanantaina 11.7. klo 18:30 Harjun stadionilla. Ohjelmassa kotivoiton lisäksi mm. kansainvälinen WUSUZELA-puhallus klo 17 ja ELIXIA ZUMBA klo 17:15. Harjun portit aukeavat muille kuin zumbaajille klo 17:30 – tervetuloa!