JJK Jyväskylä ry:n sääntömääräinen syyskokous kokoontui

28.10.2021

JJK Jyväskylä ry:n yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous kokoontui tiistaina 26.10.2021. Kokouksessa nimettiin erovuoroisten tilalle hallituksen jäseniä sekä hyväksyttiin budjetti ja toimintasuunnitelma kaudelle 1.11.2021-31.10.2022.

Vuosi sitten seuran puheenjohtajaksi valittu Tom Nevanpää jatkaa tehtävässään seuraavan vuoden. Hallituksen erovuoroisten jäsenten osalta hallituksessa jatkavat Ville Väyrynen ja Rauli Taipale. Uudeksi hallituksen jäseneksi nimettiin Risto Pitkänen. Pitkäsen vastuualueeksi on kaavailtu seuran talousjärjestelmien kehittäminen sekä markkinointi. Erovuorossa olleet Timo Louhivaara ja Rositsa Röntynen jäävät pois seuran hallituksesta. JJK kiittää heitä tekemästään työstä seuran eteen.

JJK Jyväskylä ry:n hallituksessa toimivat siis seuraavan kauden ajan Janne Särkkä (vpj), Tapani Korhonen, Janne Salmela, Rauli Taipale, Ville Väyrynen ja Risto Pitkänen. Seuran kunniajäsen Timo Kuulasmaa jatkaa seuran hallituksen asiantuntijajäsenenä.

Seuran toiminta keskittyy valmiuksien rakentamiseen niin edustusjoukkueelle kuin koko seuralle toimiakseen laadukkaasti sarjaporrasta ylempänä. Urheilulliseksi tavoitteeksi seura asetti nousun Miesten Ykköseen. Pyrimme luomaan pelaajille niin hyvän toimintaympäristön kehittymiseen kuin vain Jyväskylässä olosuhteiden ja käytettävissä olevien resurssien valossa on mahdollista. Sarjapaikka Kakkosessa mahdollistaa urheilullisen kehittämisen nuorella joukkueella sekä tarjoaa mahdollisuuden seuran talouden vahvistamiselle.

Vuosikokous hyväksyi hallituksen esityksen, jossa varsinaisen toiminnan kulurakennetta nostetaan entisestään. Tämä tuo painetta saada lisää taloudellista tukea yhteistyökumppaneilta sekä kehittää toiminnan repertuaaria siten, että seuralla on vakaita tulonlähteitä. Yhdistyksen tulevan tilikauden suunnitelmissa on talouden edelleen vahvistamisen sanelemilla ehdoilla panostaa seuran valmennukseen sekä urheilullisesti nostattaa tasoa koko seurassa. Seuralla on kilpailutoimintaa neljässä sarjassa (Kakkosessa, Kolmosessa, B-junioreiden SM-sarjassa sekä B-junioreiden Ykkösessä) sekä kahdessa omavaraista harrastetoimintaa.