JJK haki pisteet Vaasasta lukemin 2-4

14.06.2020

JJK haki 2-4 -voiton ja täydet kolme pistettä sarja-avauksestaan VIFK:n vieraana.

Kettupaidat kohtasivat lauantaina Kakkosen sarja-avauksessaan helteisellä Elisa Stadionilla vaasalaisen VIFK:n. Edellisen kerran seurat olivat kohdanneet edustusjoukkuetasolla viisi vuotta sitten Ykkösessä 2015, jolloin JJK vei kaikki kolme kauden aikana pelattua kamppailua.

Myös lauantaina ottelun käsikirjoitus oli selvä alkuhetkistä lähtien, tunnin pelin kohdalla sattunutta heikompaa jaksoa lukuunottamatta. Vain parikymmentä sekuntia on pelattu, kun Eeli Liukkonen pääsee jo ensimmäiseen vetopaikkaansa, mutta laukaus viuhuu kuitenkin ohi maalin vasemmalta. JJK jatkaa ensimmäisen jakson vyörytystään ja puhkoo vaasalaispuolustusta oikealta ja vasemmalta. Ottelun kymmenennellä minuutilla VIFK-puolustajan huolimaton syöttö alakerrassa kostautuu, kun mainiolla pelipäällä ollut kettukapteeni Robin Saastamoinen on hereillä ja pääsee nappaamaan puolustajalle tarkoitetun pallon laukoen sen VIFK-maalia vartioineen Tuomas Pöyhösen käsien kautta verkon perukoille.

35min kohdalla sama mies on jälleen asialla: Mikko Mannisen nappikeskitys oikealta laidalta löytää vitosen viivalle nousseen Saastamoisen, joka puskee lukemiksi 0-2.

JJK on läpi ottelun odotetusti se hallitsevampi osapuoli ja vaasalaisten hyökkäykset pysähtyvät lähes poikkeuksetta joko paitsioliputukseen tai topparipari Nissinen-Ciriacoon.

Hieman ennen taukovihellystä Juho Luoma venyttää puolustuspäässä kuuluisat lonkeronsa väliin ja purkaa vaasalaishyökkäyksen kauas toiselle kenttäpuoliskolle. VIFK-puolustaja on ensimmäisenä paikalla, mutta haltuunotto karkaa painajaismaisesti maalipaikkaa kytänneelle Saastamoiselle. Saastamoinen purjehtii puolustajien välistä kohti maalia ja tarjoilee hyökkäystä tukemaan spurtanneelle Joonas Madetojalle avopaikan maalinedustalle, josta Madetoja ei erehdy. Näin Kettupaidat siirtyvät turvallisen tuntuisessa 0-3 -johdossa tauolle.

Toinen jaksoo käynnistyy samoissa merkeissä: Saastamoinen löytää pystyyn juosseen Liukkosen, joka pääsee kokeilemaan Pöyhösen refleksejä, mutta tällä kertaa VIFK-veskari vetää pidemmän korren.

JJK suorittaa toisen jakson alkuminuuteilla myös kaksi vaihtoa. Rasmus Ervasti tekee tilaa Olli Pöyliölle ja Eduard Ciriacon paikalle toppariksi kirmaa Tuure Fagerström.

Vaihtojen jälkeen ketuilla on pienoisia vaikeuksia saada omaa peliään rullaamaan ja myös vastustajan prässi tuottaa hieman päänvaivaa. Tilanne näkyy hermoiluna, turhautumisena ja vaikeuksina pelinavaamisessa, jonka kotijoukkue onnistuu lopulta myös hyödyntämään kovalla prosentilla, kun Jonas Pitkäkangas tykittää kymmenen minuutin sisään kaksi lähes identtistä, matalaa laukausta parista kymmenestä metristä Aati Riihimäen selän taakse. JJK:n turvallisen tuntuinen kolmen maalin johto vaihtuukin yllättäen VIFK:n tasoitusosuman hakemiseksi.

Kettupaidat onnistuvat kuitenkin kasaamaan rivinsä ja ottamaan ottelun lopulta taas takaisin haltuunsa. Kun vajaa vartti toista jaksoa on jäljellä VIFK-puolustaja torppaa rangaistusalueelle pallon kanssa edenneen Mannisen ja rikkeen seurauksena pallo viedään pilkulle. Saastamoinen asettuu itseoikeutetusti pallon taakse ja tykittää päivän kolmannen osumansa. Tulostaululla lukemat siis 2-4, jotka jäävät lopulta myös kamppailun lopputulokseksi. Ensimmäisen pelatun kierroksen jälkeen JJK löytyy sarjataulukosta sijalta kaksi, paremman maalieron turvin kärkipaikkaa pitävän Kemi City FC:n perästä. Saastamoinen jakaa maalipörssin piikkipaikan yhdessä Kemi City FC:n nigerialaishyökkääjä Ebuka Samsonin kanssa.

Hattutempun iskenyt ja ottelun parhaanakin palkittu Saastamoinen on iloinen tuloksesta, vaikka parannettavaakin jäi:

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvää peliä, toisen alku sitten puolestaan melko sekavaa osittain vastustajan prässinkin ansiosta. Vähän hermoiltiin pallon kanssa ja kenties useamman kuukauden pelitauko näkyi myös siinä. Onneksi saatiin kuitenkin parannettua omaa tekemistä ja otettua loppumatsi taas haltuun. Tämä oli meille hyvä opetus siitä, että 3-0 -johdossakaan ei ole yhtään varaa hölläillä. Kolme pistettä oli Vaasasta ainoa tavoite ja se saavutettiin, joten tyytyväinen voi olla.

JJK nimesi aiemmin tällä viikolla kapteenistonsa kaudelle 2020 ja viime kaudella joukkonsa sarjavoittoon ja nousuun johdattanut Saastamoinen kantaa siis kapteeninnauhaa myös tällä kaudella. Saastamoisen lisäksi kapteenistoon kuuluvat Joona Itkonen, Severi Vielma sekä Juho Luoma.

Kettupaitoja toista kautta luotsaava Basam Elfadl on Saastamoisen tapaan tyytyväinen kolmeen pisteeseen ja peliesitykseenkin.

– Siistiä, että saatiin kausi vihdoin alkamaan! Peli oli olosuhteiltaan melko hankala, kun kenttä oli iso ja keli todella kuuma. Vaikka kokonaisuus ei ollutkaan meiltä ehjä niin silti pelissä oli selvästi enemmän hyvää kuin huonoa, etenkin ensimmäinen jakso ja toisen loppu olivat hyvää ja fiksua pelaamista. Ensimmäiseksi peliksi tällaisella valmistautumisella täytyy kyllä olla ihan tyytyväinen esitykseen. Voitontahtoa ja luonnetta joukkueesta löytyy yllin kyllin! Elfadl puntaroi.

Ottelussa nähtiin runsaasti debyyttejä, kun avauksessa pelanneet Lauri Paananen, Rasmus Ervasti, Juho Luoma sekä vaihdosta sisään tulleet Maxime Nzeza ja Tuure Fagerström pelasivat ensimmäiset ottelunsa Miesten Kakkosen tasolla. Ikinuori JJK-legenda Mikko Manninen teki sen sijaan paluun Kakkosen kentille reilun 15 vuoden jälkeen.

JJK:n ottelut jatkuvat ensi viikon lauantaina 28.6. sarjakolmosen OLS:n vieraana Castrenin tekonurmella klo 15 alkaen. OLS:n valmentajana toimii tällä kaudella jyväskyläläisseuroille varsin tuttu mies Antti ”Neukka” Neuvonen.

VIFK - JJK: 2-4 (0-3)

Maalit:
0-1 Robin Saastamoinen, 10'
0-2 Robin Saastamoinen (Mikko Manninen), 35'
0-3 Joonas Madetoja (Saastamoinen), 44'
1-3 Jonas Pitkäkangas, 55'
2-3 Jonas Pitkäkangas, 66'
4-2 Robin Saastamoinen (RP), 77'

JJK:n avauskokoonpano:
Aati Riihimäki MV, Jonne Porkka, Eduard Ciriaco (53'), Sami Nissinen, Juho Luoma, Lauri Paananen (83'), Rasmus Ervasti (46') Eeli Liukkonen, Joonas Madetoja (90+1'), Mikko Manninen, Robin Saastamoinen (C)

Vaihtomiehet: Tuure Fagerström (53'), Tuomas Koppelomäki (83'), Olli Pöyliö (46'), Maxime Nzeza (90+1'), Severi Vielma

Kuvat: Pekka Nykänen