JJK-FC Lahti: Pisteiden makuun kotiavauksessakin!

28.04.2013

JJK aloitti kauden 2013 kotiottelunsa tasapelillä FC Lahtea vastaan. Ottelu oli kauttaaltaan melkoista taistelua, Lahti oli hienokseltaan niskan päällä ensimmäisellä jaksolla ja JJK taas tuli väkevästi toiselle jaksolla – lopulta paremmuutta ei maalien valossa saatu selville, vaan pisteet jaettiin 0-0-tuloksella.

 

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja saikin jo kolmannella minuutilla ensimmäisen kulmapotkunsa. Lahti kuitenkin puolusti jämäkästi, eikä kulmasta seurannut sen kummempaa. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen jakso oli tasainen ja hallinta vaihteli osapuolelta toiselle. Vierasjoukkue pääsi jakson edetessä hienokseltaan niskan päälle, mutta vaarallisia paikkoja ei ollut kummallakaan.

 

Hetki ennen taukoa nähtiin kiistanalainen tilanne, jossa Markus Joenmäki jyräsi Lahden rangaistusalueella Babatunde Wusun takaapäin kumoon. Antti Munukan pilli ei kuitenkaan rangaistuspotkun merkiksi soinut. Tauolle mentiikin 0-0-lukemissa.

 

Toiselle jaksolle JJK tuli selvästi ensimmäistä paremmalla peli-ilmeellä ja haki alusta asti maalia. Jani Virtanen ja Mikko Manninen toimivat jälleen JJK:n hyökkäyspelin sieluina ja pyrkivät rakentamaan hyökkäyksiä, mutta myös Lahti puolusti varsin tiiviisti ja etenkin Tunde oli tiukasti toppariparin pihdeissä.

 

Kun toista jaksoa oli takana kymmenen minuuttia, teki Ville Viljala äärimmäisen tärkeän – ja oikeastaan ottelun ainoan – torjunnan. Lahden brassikärki Vini Dantas pyörähti vapaaksi boksissa ja pääsi tälläämään hyvästä paikasta aivan lähietäisyydeltä – Viljalan loistotorjunta piti kuitenkin lukemat edelleen maalittomina.

 

69. minuutilla nähtiin yksi kotidebyytti, kun Santeri Ahola tuli Virtasen tilalle ja teki ensiesiitymisensä Harjun yleisön edessä. Vaihdon myötä keskikentän keskustassa tutun energiseen tapaansa pelannut Patrick Poutiainen siirtyi tämän kevään osalta tutummalle paikalleen kärjen alle – tehden siinä jälleen loistavaa työtä.

 

Toinen jakso oli kokonaisuudessaan varsin rikkonainen ja molempien pelissä näkyi enemmänkin taistelua ja vääntöä kuin pelillisiä hienouksia. JJK puolusti koko ottelun hyvin yhtenäisesti, eikä Viljalalla juurikaan töitä ollut toisen jakson alun gamesaveria lukuunottamatta.

 

Lopulta jo kolmatta kertaa tämän vuoden aikana JJK ja FC Lahti päätyivät pistejakoon – lopputulosta voidaan tapahtumiin nähden pitää varsin oikeututettuna. Seuraavan kerran Kettupaidat ovat tulessa viikon päästä sunnuntaina 5.5., kun matka käy kohti Turkua, jossa vastaan asettuu TPS. Seuraava kotiottelu taas on Helatorstaina 9.5. – tuolloin vieraaksi Harjulle saapuu vaasalainen VPS!

 

 

JJK – FC Lahti 0-0 (0-0)

 

Viljala; Hanslian, Reintam, van Gelderen, Latikka; Innanen, Poutiainen, Tuomanen (v), Manninen; Virtanen (69′ Ahola), Wusu.

 

Korhonen, Nieminen, Järvinen, Kuhmonen, Virén, Ahola, Saksela.