Järvi-Suomen derby palaa Harjulle keskiviikkona

30.05.2017

DERBY JJK - KUPS

JJK:n kotiottelut jatkuvat odotetulla kohtaamisella, kun Kettupaidat saavat pitkästä aikaa vieraakseen KuPS:n! Viimeksi Järvi-Suomen derbyä on liigaviheriöillä pelattu kaudella 2013.

Ottelut jatkuvat jo lauantaina, kun JJK matkaa vuorostaan PS Kemin vieraaksi. Kemin reissun jälkeen niin kettulauma kuin koko Veikkausliigakin vetäytyy maaottelutauolle ja JJK:n ottelut Veikkausliigassa jatkuvat 15.6. vieraskentällä HJK:ta vastaan.

Edellinen ottelu Harjulla taas oli vasta lauantaina – ja riemukas ottelu olikin, sillä taistelu tuotti tulosta ja JJK otti kauden avausvoittonsa kaatamalla Ilveksen 3-1-lukemin! Ensin Severi Vielma iski uransa ensimmäisen liigamaalin, sitten Gaël Etock taiteili kaksi jälkimmäistä osumaa, Tucon pilkulta iskemän kavennuksen jäätyä laihaksi lohduksi.

– Kyllähän se voittaminen on aina keskimäärin kivempaa kuin häviäminen, tuumii päävalmentaja Juha Pasoja.

– Totta kai halutaan uusia se fiilis, mikä viime pelin jälkeen oli. Voittaminen on kuitenkin yksi syy, miksi tätä tehdään – mutta aina se vaatii sen oman työnsä.

2017-05-27_jjk-ilves_0029

Tinkimätöntä taistelua JJK:lta onkin nähty monissa otteluissa alkukauden aikana, mutta monesti taistelu on jäänyt palkinnotta – riesana ovat olleet niin virheet puolustuspäässä kuin tehottomuus maalipaikoissakin. Ilvestä vastaan tehokkuus ei jättänyt moitteen sijaa: kolmella maalia kohti suuntautuneella laukauksellaan Kettupaidat iskivät kolme maalia.

– Peli kehittyy kaiken aikaa ja pelaajat alkavat tottua liigavauhtiin ja siihen, mitä pelaaminen tällä tasolla vaatii – monihan on pelannut nyt ensimmäisiä liigapelejään.

– Pallonhallinta tulee olemaan jälleen ratkaisevassa roolissa ja Ilves-ottelusta lähdetään nyt parantamaan. Silloin oltiin viitisenkymmentä minuuttia hyvin pelissä ja sitten jouduttiin ottamaan liikaa vain vastaan.

Jyväskylässä aiemmin HIFK:n pääkäskijänä käyneen Jani Honkavaaran nyt valmentama KuPS aloitti kauden yskähdellen, mutta on sittemmin noussut odotetummille sijoille kärkikolmikkoon. Viimeisimmiltä kierroksilta tuloksena on niukkoja voittoja: niin RoPS, FC Lahti kuin HIFK:kin ovat kaatuneet yhden maalin erolla, SJK:n kanssa keltamustat taas tasasivat pisteet 1-1-lukemin.

Joukkueet kohtasivat tänä vuonna jo tammikuussa, kun KuPS pöllytti siipirikkoista JJK:ta vuoden avausottelussaan Suomen cupissa musertavin 9-1-lukemin.

– Silloin puolustettiin aivan liikaa seisovin jaloin – varmasti tulee kylmää kyytiä nytkin, jos puolustetaan samalla tavalla. On oltava paremmin hereillä ja valmiina.

2017-05-27_0046

Jaska palasi tositoimiin lauantaina

JJK:lla on nyt kahden viikon sisään viisi ottelua, joista takana on kolme ja edessä KuPS-kohtaamisen lisäksi lauantain PS Kemi-matsi.

– Pisteitä näistä härkäviikkojen otteluista saisi olla enemmänkin, mutta siinä mielessä on mennyt hyvin, että sairastuvalla ei ole porukka lisääntynyt vaan päin vastoin – vaikka rasitus onkin kovaa. Lähdettiin näihin peleihin kuitenkin hyvin kapealla ringillä.

Niin Honar Abdi kuin Jasin Abahassinekin tekivätkin paluut suoraan avauskokoonpanoon viime viikon otteluissa. Elias Ahde sen sijaan palasi lainaltaan takaisin SJK:hon.

Hienoa, että saatiin hänet lainalle noihin peleihin ja auttamaan meitä – Elias on hyvin lupaava nuori pelaaja. Hän esiintyi meidän kanssa todella edukseen ja teki hienosti töitä joukkueen eteen joka päivä, niin harjoituksissa kuin peleissäkin.

– Nyt edessä on vielä kaksi tiukkaa peliä ennen pientä huilia – ja ensimmäisenä päästään jälleen pelaamaan derbyä KuPS:a vastaan! Saa nähdä millainen joukkue heiltä tulee vastaan, mutta sen tiedän, että meillä on hyvä ja taisteleva joukkue kentällä!

Järvi-Suomen derby JJK – KuPS keskiviikkona 31.5. klo 18:30 – osta ennakkolippusi edullisempaan hintaan verkkosivuiltamme! Ennakkomyynti numeroitujen pääkatsomopaikkojen osalta päättyy 3,5 tuntia ennen ottelun alkua, muiden lippujen osalta 1,5 tuntia ennen ottelun alkua.

2017-05-27_jjk-ilves_0042