Jaro-JJK: Toisilleen tutut joukkueet vastakkain

10.06.2010
Jaro-JJK: Toisilleen tutut joukkueet vastakkain

Jaro ja JJK kohtaavat Pietarsaaren keskuskentällä perjantaina. Joukkueet majailevat sarjataulukon alemmassa keskikastissa pisteen päässä toisistaan – Jaro on kerännyt kahdeksasta ottelustaan yhdeksän pistettä JJK:n kymmentä vastaan. Alexei Eremenko jr:n johtama Jaro on onnistunut maalinteossa peräti 12 kertaa, mutta verkko on pölissyt omissa yhtä useasti. JJK:n maaliero on 7-10.

Joukkueet kohtasivat keväällä Liigacupissa kahteen kertaan. Vehkalammella pelattu alkusarjan ottelu päättyi 1-1 tasapeliin, Pietarsaaressa pelatun välieräottelun JJK puolestaan vei Tommi Karin maalilla 0-1. Viime kaudella Jaro vei molemmat kohtaamiset nimiinsä.

– Lähtökohtana on tietysti se, että joukkueet ovat tuttuja toisilleen. Tulokset eivät ole keväältä meidän kannalta ollenkaan huonoja, ja me tiedetään tarkkaan ne Jaron vahvuudet. Uskon, että meillä on lääkkeet heidän peliinsä, JJK:n valmentaja Jori Särkkä  sanoo.

– Heillä on erittäin taitava joukkue, joka pyrkii pelaamaan maata pitkin. Luulisin, että tämä on meille ennalta ihan hyvä peli, molemmat pyrkivät pelaamaan ja painiminen jää vähemmälle. Mutta erittäin kova joukkue on vastassa ja vielä heidän kotikentällään, kova taistelu on taas edessä.

JJK:n joukkue on pitkäaikaispotilaita lukuun ottamatta terve. Niko Markkula on varusmiespalveluksen vuoksi edelleen sivussa kokoonpanosta, muuten ryhmitys on täysi.

JoriSarkka