Arttu Leivonen on tehnyt kasvattiseuransa kanssa pitkän, kauteen 2024 ulottuvan jatkosopimuksen! Vuonna 2005 syntynyt Leivonen kuuluu myös ikäluokkansa maajoukkuerinkiin ja kävi kauden jälkeen Italiassa testissä.

Päättyneellä kaudella 2021 Leivonen pelasi sekä U17-joukkueen mukana SM-sarjassa että edustusjoukkueessa Miesten Kakkosta. Kauden aikana verkko heilui yhteensä kahdeksan kertaa, joista seitsemän kertaa SM-sarjassa ja kertaalleen Kakkosessa.

– Kaudesta jäi tosi hyvät fiilikset! Pelattiin sekä B-nuorissa että edustuksessa todella hyvät kaudet – vaikka Kakkosessa hieman jäätiinkin siitä pelaajien tavoitteesta eli noususta.

Koronan sotkettua kevättalven ei nuorten sarjoissa lopulta pelattu ollenkaan karsintoja vaan SM-sarjat muodostettiin suoraan karsintoihin tiensä selvittäneistä joukkueista. B-nuorten osalta tämä tarkoitti 20 joukkueen yksinkertaista sarjaa. JJK on pelannut nykymallisessa SM-sarjassa kahdesti aiemmin kausilla 2011 ja 2019 ja tuolloin menestys on jäänyt laihanlaiseksi. Nyt JJK sijoittui komeasti neljänneksi pääkaupunkiseudun joukkueiden miehittäessä kärkikolmikon (KäPa, HJK, FC Honka).

– SM-sarjassa meidän tavoite oli päästä viiden parhaan joukkoon ja se tavoite ylitettiinkin. Varmaan sillä myös yllätettiin monet, Leivonen toteaa.

– Kausi alkoi kolmella kovalla pelillä kärkikolmikkoon sijoittuneita joukkueita vastaan ja niistä tulikin kolme tappiota. Pelit oli kuitenkin tappioista huolimatta tasaisia ja pystyttiin kunnolla haastamaan vastustajat, näytettiin siinä sekä muille että itselle, että voidaan pärjätä sarjassa.

Pitkänhuiskea laituri teki myös ensiesiintymisensä Miesten Kakkosessa jo avauskierroksella ja pelasi kaikkiaan seitsemässä ottelussa. Myös avausmaali syntyi heinäkuussa vieraspelissä FC Kemiä vastaan.

– Sain ihan hyvin peliaikaa ja siitä olen tietenkin iloinen. Jäi sellainen fiilis, että hyvin voi pärjätä tässäkin sarjassa.

– Ensimmäinen maali Kakkosessa tuli Kemissä, se oli tietenkin hieno ja mieleenpainuva hetki. Myös kotiottelu SJK Akatemiaa vastaan jäi kaudelta erityisen hyvin mieleen: pelattiin hyvä matsi kärkijengiä vastaan ison kotiyleisön edessä ja sain itsekin ihan mukavasti peliaikaa.

Kausi päättyi toiseen sijaan juuri SJK Akatemian noustua Ykköseen. Tulevalle kaudelle tavoitteet ovat vielä korkeammalla.

– Tavoitteena on tietenkin saada itse vielä enemmän peliaikaa ja vakiinnuttaa oma paikka ja rooli joukkueessa. Ja joukkueena lähdetään tavoittelemaan nousua – lähellä kävi jo viime kaudella, niin nyt haetaan se nousupaikka!

Leivonen vietti pari viikkoa Italiassa saatuaan testikutsut Torinosta ja Genovasta (kuva: Johanna Leivonen)

Italian kentillä

Kun muut vetäytyivät kauden jälkeen pienelle huilille, pakkasi Leivonen nappulakengät matkaan ja suuntasi Italiaan: edessä oli kahden viikon testijakso Serie A-seurojen Torino FC:n ja Genoa CFC:n U17-joukkueiden mukana.

– Ensimmäinen viikko meni Torinossa ja toinen Genovassa. Pääpiirteittäin homma toimi kummassakin seurassa samalla tavalla: asuin samassa paikassa kuin muutkin niistä pelaajista, ketkä eivät asu kotonaan. Sieltä oli päivittäin kuljetukset treeneihin ja ruokailut kolmesti päivässä. Oikeastaan hankalinta reissussa olikin juuri ruokailuihin tottuminen, kun ruokarytmi on siellä niin erilainen, että päivällinen syödään vasta myöhään illalla, Leivonen naurahtaa.

– Treenit olivat itse asiassa yllättävänkin samanlaisia mitä Suomessa, niin sisällöltään kuin muutenkin. Samantyyppisiä juoksu- ja palloharjoituksia, joihin on tottunut, ja viikon rytmitys oli pitkälti samanlainen. Odotin, että ero taitotasossa olisi ollut vieläkin suurempi, mutta suurin ero oli kuitenkin harjoitusten tempo – se oli kovempi mihin täällä on tottunut. Genoalla erikoisuutena oli fysiikkatreenien järjestelyt: niille oli mahdollisuus ennen muita treenejä ja pelaajat saivat omatoimisesti käydä harjoittelemassa. Tunnollisesti he kävivätkin, mikä kertoo siitä ammattimaisuuden tasosta, mikä siellä on toiminnassa nuoresta alkaen.

Testijakso kasvatti nälkää tulevaisuutta ajatellen.

– Oli hienoa päästä mittaamaan tasoaan ja huomata, että sielläkin pärjäsi. Kaiken kaikkiaan reissu vahvisti sitä tunnetta, että haluaa päästä pelaamaan ulkomaille. Saa sitten nähdä, onko suuntana juuri Italia, vai joku muu. Kiitokset vielä Pekalle (Nykänen), joka oli isossa roolissa järjestämässä tätä reissua!

Leivonen alkaa olla tuttu näky myös Suomen paidassa (kuva: Kalevi Hämäläinen)

Italian reissun jälkeen Leivonen ennätti myös maajoukkueleirille, kun Suomen U17-joukkue leireili Helsingissä ja pelasi vuotta nuorempaa maajoukkuetta vastaan.

– Parin päivän mittaisena leiri oli lyhempi mihin on tottunut, yleensä leiritykset on viikon mittaisia. Toisaalta omalta osalta se taisi olla nyt hyväkin, kun hieman Italian reissu painoi jaloissa. Ja kivaa oli tietenkin päästä mukaan!

Maajoukkuevalmentajienkin kiinnostus ei olekaan yllättävää, sillä taitavana, 199-senttisenä laitahyökkääjänä Leivonen on pelikentillä melkoinen harvinaisuus.

– Ei taida oikein löytyä ketään sellaista pelaajaa, johon itseäni voisi verrata, Leivonen itse tuumaa.

– Laitahyökkääjänä viihdyn parhaiten, kun vahvuudet ovat hyökkäyssuuntaan silloin, kun saan pallon: 1 vs 1-tilanteet ja maalinteko.

Samoilla linjoilla on JJK Juniorien talenttivalmentajana toimiva Janne Korhonen, joka on seurannut Leivosen kehitystä viime vuodet lähietäisyydeltä.

– Arttu on vahvimmillaan hyökkäyspäässä, jossa pääsee käyttämään parhaita ominaisuuksiaan. Nopeus ja erinomainen vasen jalka ovat jo laajalti vastustajien tiedossa.

– Lisää vaarallisuutta tulee vielä roimasti, kun saadaan Artun pituiselle pelaajalle pääpeliä kehitettyä edelleen lisää. Toki nuorella pelaajalla kehitystyö on vielä muutenkin kesken, mutta potentiaalia kyllä riittää! Korhonen vakuuttaa.