HJK-JJK: Vieraspistejahtiin!

26.07.2013

jjk-hjk_nipa_290513

 

 

Päävalmentaja Juha Pasoja tuumasi ennen Inter-ottelua, että tällä hetkellä jokainen ottelu on JJK:lle kuin pikkufinaali. Seuraavat huipputärkeät pisteet ovat jaossa lauantaina, kun JJK:n liigataival jatkuu komean Inter-voiton jälkeen pääkaupungissa – Veikkausliigan 21. kierroksen ottelussa vastassa on hallitseva mestari HJK.

 

Pasojan otettua Ville Prihan kanssa valmennusvastuun heinäkuun alussa on JJK pelannut kolme ottelua ja voittanut niistä kaksi: Harjulta tyhjin käsin ovat poistuneet niin kärkijoukkue FC Honka kuin europettymyksensä kanssa kamppaileva Interkin. Kotiotteluiden välissä oli palaaminen Kuopiosta lopulta tyhjin käsin, vaikka tasapelipiste olikin KuPS-ottelusta enemmän kuin lähellä.

 

Vaikka KuPS-ottelussa etenkin ensimmäisellä puoliajalla JJK olikin jyrän alla, ovat Kettupaidat olleet kotiotteluissa vahvoja jo kauan: edellinen kotitappio on juurikin HJK:ta vastaan jo lähes kahden kuukauden takaa. Tuolloinkin JJK oli avausjaksolla väkevä, mutta tauolle mentiin 1-1-tasatilanteessa ja lopulta HJK rokotti hyvin pelatuilla vastaiskuilla loppulukemiksi 1-3.

 

Viimeisimmät Harjulla nähdyt kotiottelut ovat olleet tasaisia, mutta alkukaudesta poiketen JJK on onnistunut nyt kääntämään tiukat kamppailut edukseen: FC Honka kaatui vaihtomies Topi Järvisen loppuhetkien maalilla, Inter taas kaatui Antto Hilskan ja aivotärähdyksen taakseen jättäneen Patrick Poutiaisen osumilla. Kokonaisuudessaan kettulauman peli-ilme noissa otteluissa on ollut hyvä ja nyt samaa lähdetään hakemaan myös vieraskentältä!

 

JJK-leirissä on viime viikkojen aikana kuri tiukentunut ja palaute suoristunut ja treeniohjelmassa on haettu optimaalista ajoitusta, jotta ottelupäivänä jokainen Kettupaita on niin fyysisesti kuin henkisestikin valmiimmillaan taistelemaan tärkeistä pisteistä. Voitokas Inter-ottelu käytiin sunnuntaina ja kuluvan viikon JJK onkin saanut keskittyä täysillä HJK-otteluun.

 

HJK sen sijaan koki Interin tavoin euro-otteluissaan musertavan tappion. Klubin odotettiin marssivan selkeästi virolaisen Nõmme Kaljun yli Mestareiden liigan seuraavalle karsintakierrokselle, mutta toisin kävi: maalittoman Helsingissä pelatun ensimmäisen osan jälkeen HJK joutui tiistaina palaamaan Tallinnasta tyhjin käsin, kun isännät pusersivat avausjaksolla tarvittavat kaksi maalia ja menivät jatkoon lopulta yhteistuloksella 2-1.

 

Myöskään Veikkausliigassa ei neljä mestaruutta putkeen valloittanut Klubi ole saanut peliään sellaiseen kuosiin, mitä kauden alla povailtiin: ylivoimaiselta vaikuttanut materiaali ei ole näyttäytynyt voitosta toiseen jyräämisenä, vaan pisteet ovat olleet ajoin varsin kovankin työn takana. Tällä hetkellä HJK onkin vasta toisena – tosin ottelun vähemmän pelanneena kuin kahden pisteen erolla liigakärkenä oleva FC Honka. Myös edelliskausina lähes valloittamattomaksi linnakkeeksi muodostuneelta Sonera Stadiumilta on kuluneen kauden aikana poistunut täyden pistepotin kanssa jo niin TPS, VPS kuin KuPS:kin, joten Klubin kotitaika on enää vain varjo entisestään.

 

Inter ei ollut onnistunut kasaamaan rivejään eurokentillä kokemansa pettymyksen jälkeen – nähtäväksi jää, ovatko helsinkiläiset onnistuneet siinä paremmin. Varmasti halu pestä kasvot kotiyleisön edessä on kuitenkin kova. Varmaa on myös se, että JJK:ssa on otettu opiksi edellisen vierasottelun sekavasta säntäilystä ja Helsingissä nähdään yhtenäisempi kettulauma, joka ei anna kamppailuissa tuumaakaan periksi.

 

JJK:n lisäksi myös vastapuolella on heinäkuun aikana tapahtunut muutoksia valmentajistossa, kun vuodesta 2010 asti HJK:n edustusjoukkueessa työskennellyt kakkosvalmentaja Juho Rantala siirtyi Ykkösestä nousua takaisin liigaan hamuavan Valkeakosken Hakan päävalmentajaksi. Rantalan paikan Sixten Boströmin oikeana kätenä otti entinen keskikenttäpelaaja Toni Koskela, joka pelasi JJK:ssa kaudella 2009. Koskelan pelit päättyivät tuolloin lopulta polvivammaan kesken kauden ja liigauran viimeiseksi otteluksi jäi juuri HJK:ta vastaan pelattu, pistejakoon päättynyt vierasottelu elokuussa 2009. Sittemmin muun muassa HJK:n B-nuoria valmentanut Koskela on debytoinut nyt liigajoukkueen valmentajana – ja kohtaa nyt siis entisen seuransa JJK:n ensimmäistä kertaa.

 

Ottelussa saavutetaan jälleen myöskin kunnioitettava rajapyykki, kun Anssi Virénillä on edessään uransa 300. ottelu Veikkausliigassa – näin Vinssistä on tulossa Mikko Innasen lisäksi jo toinen Kettupaita, joka kuluvalla kaudella saavuttaa tuon huimaavan etapin. Uransa jo kertaalleen, kauden 2011 päätteeksi lopettanut Vinssi teki paluun viheriöille kuluvalle kaudelle ja onkin jatkanut siitä, mihin pronssikaudella jäi: illasta toiseen tasaisen varmaa puolustustyöskentelyä Kettupuolustuksen oikealla laidalla!

 

 

Haaste on tiukka, sillä JJK ei ole vielä toistaiseksi voittanut HJK:ta Veikkausliigassa. Keväällä JJK kuitenkin osoitti pystyvänsä kaatamaan Klubin tiputtamalla tämän Liigacupista ja pari viikkoa sitten kaatui liigassa puolestaan ansaitusti kärkijoukkue FC Honka. Kaikki putkethan myös katkeavat joskus – miksei siis nyt HJK:n tappiottomuus JJK:ta vastaan?

 

 

Veikkausliigan 21. kierroksen ottelu HJK – JJK, lauantaina 27.7.2013 kello 16:00, Sonera Stadium, Helsinki

 

 

Aikaisemmat ottelut Veikkausliigassa

 29.5.2013

 JJK – HJK

 1 – 3

27.10.2012

JJK – HJK

3 – 6

18.8.2012

HJK – JJK

2 – 0

16.6.2012

JJK – HJK

0 – 3

13.10.2011

HJK – JJK

0 – 0

6.8.2011

JJK – HJK

0 – 2

29.5.2011

HJK – JJK

6 – 2

2.10.2010

JJK – HJK

1 – 2

23.6.2010

HJK – JJK

1 – 0

16.8.2009

HJK – JJK

1 – 1

17.5.2009

JJK – HJK

1 – 1

 

 

gigantti-jjk-otteluennakko