Haka jäi JJK:n jyrän alle harjoitusottelussa

06.04.2012

Vehkalammella perjantaina pelatussa harjoitusottelussa kotijoukkue JJK oli lopulta selvästi vierasjoukkue Valkeakosken Hakaa parempi. Vielä melko tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen Kettupaidat menivät toisella puolikkaalla menojaan ja lopputulos oli selkeä 3-0. Maalintekijöinä Jani Virtanen, Antto Hilska sekä Tamás Gruborovics rangaistuspotkusta.

 

Haka aloitti terävästi ja saikin pallon maaliin jo aivan alkuminuuteilla – tilanne oli kuitenkin paitsio. Tämän jälkeen mentiin hetki tasaisissa merkeissä, kunnes kymmenen minuutin pelin jälkeen kotijoukkue siirtyi johtoon. Haka-maalilla ottelun aloittanut Ville Kauppinen torjui hienosti Virtasen ensimmäisen yrityksen, mutta ei enää toista: 1-0.

 

Huippupaikkoja ei alun jälkeen ollut kummallakaan ja ensimmäinen puoliaika olikin kaiken kaikkiaan verrattain tasainen.

 

Tauolla Haka vaihtoi maalivahtia ja näin eilen koskilaisten rinkiin liittynyt lainavahti Mihály Szeróvay debytoi Haka-paidassa varsin tutuissa puitteissa. Szeróvay joutuikin varsin pian hommiin, kun 55. minuutin tietämillä JJK sai putkeen kolme kulmapotkua, joista viimeisimmän jäljiltä Patrick Poutiainen kokeili vetää ja Gruborovics puskea – Misi veti kuitenkin molemmista pidemmän korren.

 

Vain pari minuuttia myöhemmin Szeróvay kuitenkin joutui antautumaan, kun loistavan ottelun pelannut Virtanen syötti Antto Hilskan vapaaksi, Hilska pääsi kiertämään vastaantulleen Szeróvayn ja nosti näppärästi pallon takayläkulmaan.

 

JJK lisäsi johtoaan heti perään, kun pallo vihellettiin käsivirheen seurauksena rangaistuspilkulle. Pallon taakse asteli Kettupaitojen rangaistuspotkuspesialisti Tamás Gruborovics, eikä mies tälläkään kertaa erehtynyt: 3-0, kun tunti oli pelattu.

 

Samassa tilanteessa päävalmentaja Kari Martonen teki viitoisvaihdon: kentän jättivät molemmat topparit Juha Pasoja ja Samu Nieminen, samoin keskikentän laidoilta Mikot Innanen ja Manninen ja kärkipässä taituroinut Virtanen. Kentälle tulivat Jukka-Pekka Tuomanen, Topi Järvinen, Niko Markkula, Lasse Linjala sekä Babatunde Wusu.

 

Toinen puoliaika kokonaisuudessaan oli kotijoukkueen hallintaa, eikä Haka kyennyt juurikaan tarjoamaan vastusta. Kavennuspaikkaa tarjottiin 70. minuutilla, kun myös vieraille vihellettiin rangaistuspotku – tauolla JJK-maalille tullut Jiri Koski kruunasi kuitenkin hyvän ottelunsa torjumalla Jami Puustisen vedon komeasti.

 

Viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä pirteästi pelannut – ja eilen Suomen paidassa maalinteossa onnistunut – Järvinen oli päästä tuikkaamaan JJK:lle vielä neljännen maalin, mutta Szeróvay sai venytettyä jalkansa väliin ja lopulta tilanteesta seurauksena oli Hakan maalipotku. Lisämaaleja ei nähty ja näinpä lopputulos oli 3-0.

 

 

JJK:n seuraava koitos on edessä ensi viikolla, kun Kettupaidat matkaavat Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi Suomen Cupin 6. kierroksen ottelussaan. Ottelu pelataan tiistaina 10.4.2012 kello 18.30 alkaen.

 

16_Jamppa_Virtanen_ja_vuosituhannen_maali

    Jamppa oli jälleen loistavalla pelipäällä – ensi viikon sunnuntaina jälleen KuPS:n kimppuun!

 

 

TM