FF Jaro – JJK: Veikkausliiga jälleen käyntiin!

13.06.2013

jjk-vps_tunde_ja_patu_090513

 

 

Maaottelutauon jälkeen on aika palata jälleen tositoimiin Veikkausliigan merkeissä, kun torstaina pelataan kahdestoista ottelukierros. Liigan ensimmäinen kolmannes on siis takana ja valtaosin kaikki joukkueet ovat nyt kohdanneet toisensa kertaalleen.

 

JJK matkaa Pietarsaareen, jossa vastaan asettuu FF Jaro – vasta ensimmäistä kertaa kuluvan kauden aikana, sillä avauskierroksen ottelu siirrettiin kesäisemmille säille ja kentille ja tullaan näin pelaamaan 31.7.

 

Ennen taukoa JJK sai kauan kaivatun, vapauttavan avausvoittonsa, kun MYPA kaatui vieraskentällä Babatunde Wusun toisen jakson maalilla 0-1. Maalia olivat arkkitehturoimassa nousullaan Tuomas Latikka sekä loistavan syötön maalin eteen tarjoillut Patrick Poutiainen, joka oli jälleen kentän ehdoton hahmo. Maali oli hyvään tahtiin päässeelle Wusulle jo kauden neljäs, kun myös Cup-osuma VPS:n verkkoon otetaan huomioon – ja nyt kärkikaarti on lisäksi saamassa jälleen kovan ja odotetun vahvistuksen sairastuvalta, kun kauden ensimmäisessä liigaottelussa reittään loukannut Eero Markkanen on tekemässä paluuta kentille. Markkanen haki ensiminuuttinsa huhtikuun jälkeen tiistaina Kolmosesta reservijoukkue Villikettujen paidassa.

 

Viime kaudella sarjapaikkansa aivan viime hetkillä varmistanut FF Jaro on napsinut alkukaudesta tasaisesti pisteitä, mutta löytyy silti taulukon häntäpäästä juuri JJK:n yläpuolelta. JJK:n tavoin Jarokin sai lähteä lyhelle kesälomalleen voitokkaasti, sillä edellisessä ottelussa kaatui RoPS kotikentällä 2-1-lukemin.

 

Joukkueiden keskinäinen historia on tasainen, joskin Kettupaidat ovat lievästi niskan päällä: JJK on ollut parempi neljä kertaa, Jaro kolmesti ja kolmesti pisteet on tasattu. JJK on ollut Pietarsaaressa isännilleen varsin vaikea vastus, sillä vain kertaalleen on Jaro onnistunut täyden pistepotin itsellään pitämään – ja tuokin oli kaudella 2009 joukkueiden aivan ensimmäisessä kohtaamisessa.

 

Nyt odotettavissa on Alexei Eremenkon joukkueille tyypilliseen tapaan aktiiviseen peliin pyrkivä isäntä, mutta Jaro myös iskee tiukalla prässillä kiinni pallolliseen pelaajaan ja pyrkii riistojen jälkeen avaamaan peliään nopeasti etenkin laitojensa kautta. Edellisessä ottelussaan Jaro voitti RoPS:n kahdella erikoistilannemaalilla ja hyökkäyspään erikoistilanteet ovatkin eräs osa-alue, johon Eremenko on erityisesti kiinnittänyt huomiota – niissä siis JJK:nkin on oltava erittäin tarkkana.

 

Jaron paidassa nähdään myös eräs hieman yllättävä JJK-sankari: kauden 2011 päätöskierroksella IFK Mariehamnin paidassa viimehetkien tasoitusmaalin FC Hongan verkkoon iskenyt ja näin lopulta pronssimitalit Kettupaidoille ratkaissut Hendrik Helmke teki täksi kaudeksi paluun Veikkausliigaan ja edustaa nyt Jaroa. Keskikenttämies on kuluvalla kaudella ehtinyt jo säväyttää kaukovedoillaan ja JJK saakin olla saksalaisen kanssa varuillaan.

 

 

megainna_vs_ffjaro_1901012 

    Mikko Innanen oli liekeissä FF Jaroa vastaan edellisessä kohtaamisessa

 

 

Energiaa tiukan toukokuun jälkeen”

 

Toukokuun loppupuoli oli varsin tiivistahtinen ja muutaman päivän loma tulikin todella tarpeeseen. Päävalmentaja Kari Martonen sanoo, että virtaa selvästikin joukkueessa riittää.

 

– Päästiin pitämään pieni tauko ja sen jälkeen jokaiset treenit ovat olleet todella energisiä!

 

Vastaan asettuu nyt vieraskentällä FF Jaro, jonka Kettupaidat kohtaavat vasta ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella.

 

– Jaro on pelannut alkukaudella hyviä pelejä niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin. Heidän ensimmäinen kolmanneksensa on saattanut ennakko-odotuksiin nähden yllättää monet. Kuitekin, jos heidän pelejään on alkukauden mittaan katsonut, niin eiväthän nuo hyvät tulokset sattumaa ole olleet.

 

– Jaroa vastaan on aina hienoa pelata, sillä he pyrkivät todella pelaamaan jalkapalloa eivätkä vain roiski pitkiä palloja. Heidän erikoistilanteensa ovat vaarallisia ja niiden kanssa meidän tuleekin olla erityisen varuillaan – hoidettava ne huolella ja jämäkästi, toteaa Martonen.

 

Aluillaan on nyt liigan toinen kolmannes ja Martonen toteaa, että avatulle voittotilille janotaan lisää pisteitä.

 

– Päätimme ensimmäisen ottelukierroksen voittoon ja haluamme myöa avata toisen voitolla. Sisältö peleissämme on ollut alkukaudellammekin hyvää – tulokset eivät. Nyt on saatava myös tulosta.

 

– Markkasen Eeron paluu pikkuhiljaa pelikentille tuo meille tietenkin jälleen yhden uuden vaihtoehdon hyökkäyspeliimme!

 

 

Veikkausliigan 12. kierroksen ottelu FF Jaro – JJK, torstaina 13.6. kello 18:30, Pietarsaaren keskuskenttä

 

 

Aikaisemmat kohtaamiset Veikkausliigassa:

19.10.2012

JJK – FF Jaro

4 – 2

5.8.2012

FF Jaro – JJK

0 – 3

24.5.2012

JJK – FF Jaro

1 – 1

22.10.2011

FF Jaro – JJK

2 – 3

15.8.2011

JJK – FF Jaro

3 – 3

13.6.2011

FF Jaro – JJK

1 – 1

19.9.2010

JJK – FF Jaro

1 – 2

11.6.2010

FF Jaro – JJK

1 – 3

12.9.2009

JJK – FF Jaro

0 – 2

31.5.2009

FF Jaro – JJK

5 – 1