FC Lahti ja JJK tasasivat pisteet

29.04.2017

fclahti-jjk-20170429_185659

Pisteet jaettiin 1-1-tasatuloksella, kun ensin brassikärki Stenio vei isännät johtoon rangaistuspotkusta ja Tomi Petrescu tasoitti suoraan kulmapotkusta.

FC Lahti sai heti alkuminuuteilla kulmapotkun, josta Marko Simonovskin ohjaus etutolpalta oli mennä maaliin, mutta Teppo Marttinen ehti juuri ajoissa kaappaamaan pallon syliinsä. Isännät hallitsivatkin ottelun alkua, mutta JJK sai mustapaidat pidettyä pois vaarallisimmilta paikoilta. Vieraiden omat paikat taas jäivät kaukolaukauksiin.

Peli tasoittuikin keskialueen kamppailuksi, jota nähtiin paljon läpi ottelun ja vapaapotkja vihelleltiin puolin ja toisin. Peli oli melko tasaisessa vaiheessa, kun vajaan puolen tunnin kohdalla FC Lahdelle kuitenkin vihellettiin kyseenalainen pilkku käsivirheestä, joka vaikutti tapahtuvan rangaistusalueen ulkopuolella. Stenio iski täplältä pallon kuitenkin varmasti maaliin ja vei näin FC Lahden johtoon.

JJK pääsi jakson loppua kohti paremmin peliin mukaan ja sai rakenneltua myös omaa hyökkäyspeliään. Kaudenalkuun verrattuna kentällä nähtiin nyt aiemmilta kausilta tutumpi muodostelma neljän puolustajan linjoineen ja etenkin oikeana laitapakkina mainiosti luutinut Honar Abdi kunnostautui jakelemaan hyviä palloja kohti Aleksandr Vasjutinin maalia. Vasjutin ehti kuitenkin aina ajallaan väliin ja kulmapotkun jälkitilanteesta tälläämään päässeen Patrick Poutiaisen tulinen kaukolaukaus taas viuhui yli maalin. Tauolle mentiinkin FC Lahden 1-0-johdossa.

Toisen puoliajan JJK aloitti siitä mihin ensimmäisen lopussa jäi ja aiheuttikin isännilleen ongelmia. 49.minuutilla painostus tuotti kulmapotkun, jonka Tomi Petrescu laittoi komeasti kierteellä suoraan takakulmasta sisään!

2017-04-23_jjk-hjk_0108

Petrescu laukoi Lahdessa kulmapotkun suoraan maaliin.

Jo alkuhetkillä alkanut lumisade yltyi toisen puoliajan aikana ja ottelun loppua kohti lunta alkoi myös kerääntyä keväisen epätasaiselle nurmelle ja tämä omalta osaltaan vaikeutti molempien peliä – pallon pelaaminen maata pitkin vaikeutui kaiken aikaa. Epätasaisesta kentästä ja raskaasta säästä huolimatta JJK:n hyökkäyskalusto sai järjesteltyä vaarallisia hyökkäyksiä pitkin puoliaikaa.

Onkin helppo povata, että kenttien tasoittuessa JJK:n hyökkäys Petrescun, Gaël Etockin ja Mikko Mannisen johdolla tulee järjestelemään kettukannattajien iloksi vielä monia riemukkaita hetkiä! Myös nyt ensimmäistä kertaa JJK:ssa avauskokoonpanossa ollut Elias Ahde on päässyt hyvin mukaan Kettupaitojen peliin.

Vielä lisäajalla vaihdosta tullut Samu Suoraniemi spurttasi heittämällä ohi väsyneestä lahtelaispuolustuksesta, mutta FC Lahden maalivahti Aleksandr Vasjutin sai torjuttua tilanteen ja ehti myös vangita pallon ennen kuin paluupalloa kärkkynyt Manninen ehti tökkäämään sitä maaliin. Tiukasta taistelupelistä lopputuloksena olikin lopulta varsin oikeudenmukainen tasapeli.

Seuraavaksi JJK:n pistejahti jatkuu kotikentällä, kun tulevana lauantaina 6.5. vieraaksi saapuu FC Inter!

FC Lahti - JJK 1-1 (1-0)

Maalit:

1-0 27' Stenio rp

1-1 49' Tomi Petrescu

 

JJK:n kokoonpano: Teppo Marttinen; Severi Vielma (v), Samu Nieminen, Antto Tapaninen, Honar Abdi; Patrick Poutiainen (v), Tommi Kari (c) (87' Suoraniemi); Tomi Petrescu (v) (68' Leppänen), Gaël Etock, Mikko Manninen; Elias Ahde (80' Tahvanainen).

Vaihdossa: Jere Pyhäranta (mv), Felix Gustavsson, Matti Kohonen, Toni Tahvanainen (80'), Samu Suoraniemi (87'), Saku Leppänen (68'), Aatu Manninen.

 

20170422-JJK-toukokuubanneri-www