Etockin maali ei riittänyt – KuPS vei pisteet

20.10.2017

kups-jjk-20171020_200738

KuPS otti Urho Nissilän ja Gbolahan Salamin maaleilla 2-1-voiton. JJK:n kavennuksen iski Gaël Etock aivan ottelun loppuhetkillä.

Kotijoukkue sai ottelulle toivomansa alun, kun Urho Nissilä pääsi jo kolmannella minuutilla iskemään KuPS:n johtoon. Savolaisten alkurynnistyksen jälkeen ottelu kuitenkin tasoittui ja myös JJK alkoi saada tilanteita. Kertaalleen Tomi Petrescu saikin pallon maaliin Sasa Jovovicin läpisyötöstä, mutta oli hiuksenhienosti paitsiossa.

39.minuutilla Petrescu oli jälleen pahanteossa riistämällä Hamed Coulibalylta pallon ja ryntäämällä kohti maalia. Coulibaly pysäytti kettukasvatin menon hieman kyseenalaisin ottein, mutta rikettä tilanteessa ei kuitenkaan nähty. Tauolle mentiinkin 1-0-lukemissa.

KuPS aloitti myös toisen puoliajan vahvasti ja JJK joutui puolustuskannalle. Myös JJK sai rakennettua hyökkäyksiä, mutta KuPS pystyi pitämään ne vaarattomina ja Kettupaitojen oli tyytyminen etupäässä kaukolaukauksiin – 64.minuutilla Geël Etock laukoi napakan ja matalan laukauksen, joka meni kuitenkin ohi maalin.

JJK pystyi myös torjumaan kotijoukkueen iskut siihen asti, kun Gbolahan Salami tuli vaihdosta Ats Purjen tilalle 69.minuutilla. Nissilä toimi tällä kertaa syöttäjänä ja Salami sai käytännössä ensikosketuksellaan pallon läpiajoon, kiersi voimattomaksi jääneen Teppo Marttisen ja niittasi tilanteeksi 2-0.

JJK kuitenkin puolusti uhrautuvasti loppuun asti, eikä KuPS päässyt iskemään kolmatta maalia. Vielä lisäajan viime hetkillä kettulauma sai laihaa lohtua, kun Etock iski vapaapotkusta pallon maaliin kaventaen tilanteeksi 2-1. Edes tasoitus ei kuitenkaan olisi riittänyt, vaan HIFK karkasi ulottumattomiin ennen päätöskierrosta.

Kettulauman urhoollista taistelua ei näin palkittu säilymisellä Veikkausliigassa, vaan kaudella 2018 pelit jatkuvat Ykkösessä. Ennen sitä on kuitenkin edessä vielä kauden päätösottelu lauantaina 28.10.

KuPS - JJK 2-1 (1-0)

Maalit:

1-0 3' Urho Nissilä

2-0 69' Gbolahan Salami

2-1 90+2' Gaël Etock

 

JJK:n avauskokoonpano: Teppo Marttinen, Severi Vielma, Felix Gustavsson, Matti Lähitie (c) (69' Nieminen), Hindrek Ojamaa, Gaël Etock, Saku Leppänen, Patrick Poutiainen, Samu Suoraniemi (46' M.Manninen), Tomi Petrescu, Sasa Jovovic.

 

Vaihdossa: Jere Pyhäranta (mv), Mikko Manninen (46'), Tuomas Koppelomäki, Samu Nieminen (69'), Aatu Manninen.

 

Tähtipelaajat:

*** Urho Nissilä

** Gbolahan Salami

* Petteri Pennanen

 

Yleisöä: 3874

20171028-JJK-VPS-ottelumainos-www