Dramaattinen 2-2-tasapeli sarjakolmosen kanssa

29.06.2014

jjk-ilves_29062014

JJK ja Ilves päätyivät jakamaan pisteet sunnuntaina 2-2-lukemin kiintoisien vaiheiden jälkeen. Aleksis Lehtonen ja Mikko Manninen veivät kotijoukkeen kahdella kauniilla maalilla jo 2-0-johtoon, mutta Ilves nousi kapteeni Heikki Ahon kahdella maalilla tasoihin lopulta aivan viimeseisellä sekunnilla.

Ensimmäinen puoliaika oli kauttaaltaan tasainen, eikä tarjonnut juurikaan hienouksia. Ilves sai rakenneltua useampia kohtalaisia maalipaikkoja, mutta lähimpänä maalintekoa oltiin silti vieraiden Mika Hilanderin vartioimalla maalilla.

Puolen tunnin kohdalla ensin JJK:n päässä pieni kommunikaatiokatkos aiheutti kotiyleisölle sydämentykytyksiä – ja hetken päästä Bilal Velija sykähdytti toisessa päässä vetäisemällä vapaaapotkun jälkitilanteesta kaukaa huiman tulisen kudin, joka meni vain niukasti ohi takatolpan.

Kaikkein lähinnä avausosumaa oli kuitenkin Jasin Abahassine hetki ennen taukovihellystä. Abahassinelle aukeni paikka karata nokikkain Hilanderin kanssa, mutta tällä kertaa pallo päätyi hiuksenhienosti tolpan ja sivuverkon väärälle puolelle, niinpä taukotilanne oli maaliton.

2014-06-04_jjk-pk35_0022

Toiselle jaksolle tuli entistä vahvempi JJK. Puoliaika ei ehtinyt vanheta kuin pari minuuttia, kun kettulauma jo iski! Manninen toimitti pallon jälleen hyvin kärjessä pelanneelle Lehtoselle Ilveksen rangaistusalueelle. Lehtonen malttoi rauhassa hakea hyvän vetopaikan ja sijoitti sitten kylmänviileästi pallon takatolpan kautta maaliin – Hilander oli voimaton ja JJK siirtynyt 1-0-johtoon! Maali oli 16-vuotiaalle Aksulle kauden toinen ja aikaisemman osuman tavoin hieno näyte nuorukaisen viimeistelytaidosta.

JJK sai maalistaan lisää puhtia ja jatkoi vahvaa peliään. 53. minuutilla Abahassine ja Robert Taylor olivat ahdistelemassa vahvasti Hilanderin maalia, mutta tämä ehti vielä ajallaan hätiin. Heti perään nähtiin kuitenkin illan ja kotijoukkueen toinen osuma – ja millainen maali se olikaan!

Hyökkäys käynnistyi oman rangaistusalueen rajalta, kun Jordi van Gelderen laittoi keskeltä pystysyötön Taylorille. Roope jatkoi pallon yhdellä kosketuksella viereensä Lehtoselle, joka näki hyvin oikeaa laitaa ylös viilettävän Mannisen. Manu sai pitkästä syötöstä pallon tarkasti suoraan juoksulinjalleen – Ilves-puolustus oli auttamatta myöhässä,  Manu vei pienellä sivuttaisliikkeellä Hilanderin vipuun ja sijoitti Aksun tavoin pallon vuorenvarmasti takakulmaan! Oman maalitilinsä avattuaan Manninen on iskenyt kahdessa viimeisimmässä pelissä nyt kolme täysosumaa.

2014-06-17_jjk-haka_0025

2-0-johdossa JJK:n peli vapautui ja peli näytti ratkenneelta. Ilves vaikutti lannistuneelta toisen jakson alun kahdesta nopeasta  takaiskusta ja tilanteita syntyi Hilanderin maalille.

Vierasjoukkueen aseena olivat kuitenkin erikoistilanteet ja ennen kaikkea kulmapotkut, joita Ilves sai ottelussa toistakymmentä. Kun 70 minuuttia oli pelattu, sai Ilves yhden monista kulmistaan – Janne Korhonen torjui ensimmäisen yrityksen, mutta kakkospallo ajautui Aholle, joka tuikkasi maaliin 2-1-kavennuksen.

Ilves sai luotua tilanteita JJK:n maalille, mutta myös isännillä oli paikkoja niitata vapauttava kolmas maali vieraidensa verkkoon – etenkin vaihdosta kentälle tulltu Topi Järvinen oli pirteä ja piti Ilves-puolustusta kiireisenä.

Vielä pitkälle lisäajallakin näytti siltä, että Ilveksen toukokuun alussa alkanut tappioton putki katkeaa ja JJK pitää pisteet. Toisin kuitenkin kävi, ja ratkaisu nähtiin lopulta aivan lisäajan viimeistäkin viimeisimmillä hetkillä: Ilves sai jälleen yhden kulmapotkun ja vaikka vieraiden leiristä näytetään kulmatilanteessa rikottavan, päätyy pallo jälleen Aholle, joka pääsee kotiyleiön pettymykseksi tasoittamaan tilanteen. Ottelun päätösvihellys kajahti välittömästi maalin jälkeen, niinpä JJK:n oli tyytyminen vain tasuripisteeseen 2-2-tuloksella.

Tasaisentarkan avausjakson jälkeen JJK oli ottelussa hallitsevampi ja aktiivisempi osapuoli ja täysi pistepottikin olisi ollut varsin ansaittu. Esitys oli kuitenkin vahva ja lupaa hyvää jatkoa ajatellen – Kettupaidat ovat osoittaneet kehittyneensä kauden mittaan ja pystyvänsä haastamaan sarjassa tasapäisesti kenet tahansa!

Nyt edessä on pieni kesätauko ja pelikentille Kettupaidat palaavat 13.7.  vierasottelussa HIFK:n vieraana. Harjulla ottelut jatkuvat  keskiviikkona 16.7., kun vieraaksi saapuu sarjakärkenä porskuttava KTP!

JJK - Ilves 2-2 (0-0)

Maalit:

1-0 47' Aleksis Lehtonen

2-0 54' Mikko Manninen

2-1 70' Heikki Aho

2-2 90+3' Aho

JJK:n kokoonpano: Korhonen; Hanslian, Tapaninen, Vielma, Velija; van Gelderen; Abahassine, Kari, Taylor (74' Järvinen), Manninen (v); Lehtonen (v) (80' Hilska).

 

Vaihdossa: Ikäheimo (mv), Leppänen, T.Järvinen (74'), Kosunen, Kuhmonen, Hilska (80'), Maltsin.

 

Veikkauspörssin 1x2-pelaajat:

1. Aleksis Lehtonen 2. Mikko Manninen 3. Jordi van Gelderen

Yleisöä:

1230