Cup-avaus PK-37:n vieraana sunnuntaina – lähde kannustamaan ketut jatkoon

06.03.2015

JJK aloittaa kauden 2015 osalta panokselliset ottelunsa sunnuntaina. Suomen cupin kolmannen kierroksen ottelussa isäntänä on PK-37.

Kisakauden avaus starttaa Kuopissa sunnuntaialkuiltana kello 17. JJK:lla on takanaan kerrassaan mainiosti sujunut sarja harjoitusotteluita, eikä kettulauma ole hävinnyt talvikauden aikana vielä kertaakaan, vaikka vastassa on ollut Veikkausliiga-joukkueitakin. Nyt vastaan asettuu haastaja paria sarjapykälää alemmas, sillä PK-37 putosi viime kauden päätteeksi Kolmoseen.

JJK onkin ottelussa selkeä ennakkosuosikki, mutta…

– Cupissa on aina se oma luonteensa ja alasarjalaisetkin voivat aina yllättää. Etenkään nyt ei ole varaa löysäillä yhtään: pelasimme PK:ta vastaan vuosi sittenkin ja silloin he pitivät meitä todella tiukilla – ja vaikka he ovatkin nyt tippuneet sarjatasoa alemmas, niin samanhenkinen porukka varmasti on taas vastassa, päävalmentaja Juha Pasoja pohjustaa.

Viime vuonna PK piti vieraitaan pinteessä ja tilanne oli 0-0 aina siihen asti, kun Tommi Kari upotti tunnin kohdalla vapauttavan 0-1-maalin rangaistuspotkusta. JJK:n sunnuntain tavoitteesta ei ole kuitenkaan kahta sana.

– Ehdottomastihan me lähdemme hakemaan jatkopaikkaa eikä mitään muuta. Ja on kyllä mukava päästä jälleen pelaamaan myös panoksellisia pelejä!

pk37away2-755x1024

Positiivinen dilemma

Nyt JJK:n talven pelien hyvien tulosten takana on myös hyviä peliesityksiä ja peli on näyttänyt joulukuun ensimmäisestä treenipelistä asti ajankohtaan nähden yllättävänkin valmiilta.

– Paljon on vielä kehitettävää ennen kauden alkua, mutta paljon on kyllä ollut hyvääkin. Talvin on mennyt kaikin puolin oikein hyvin suunnitelmien ja aikataulun mukaan.

Talven otteluille tyypillisesti JJK:nkin miehistöt ovat harjoitusotteluissa eläneet – vaikkakaan ulkopuolisia pelaajia ei mukana juuri ole ollutkaan. Tulokset ovat olleet hyviä ottelusta toiseen  ja nyt Pasojalla onkin sunnuntaille kiperiä valintoja tehtävänä.

– Loukkaatumisten kanssa tilanne on juuri nyt niin loistava, että pystyimme treeneissäkin tänään pelaamaan ihan täyden 22-päisen miehistön ottelun. Se on joukkueen sisällä aika harvinaista, kun aina yleensä muutama on erilaisten kolhujen takia pois joukkuetreeneistä, Pasoja naurahtaa.

– Tässä onkin kiperä positiivinen ongelma, kun joutuu jättämään terveitä, pelikuntoisia ja etenkin pelihaluisia pelaajia kokoonpanon ulkopuolelle.

Lähde cup-reissulle!

Jos varsinaisen kilpakauden alkua on odotettu joukkueessa, on sitä odotettu myös kannattajakunnassa. Harjun Poikien bussireissulle on lähdössä jo useampi kymmenen innokasta kettukannattajaa, mutta isossa bussissa tilaa piisaa edelleen.

Lähtö tapahtuu Harjukadulta klo 14 ja hintaa tällä takuulla elämyksekkäällä reissulla kevättalviseen Kuopioon on huokeat 15 euroa – ilmoittaudu siis heti osoitteeseen matkat@harjunpojat.fi ja lähde kannustamaan Kettupaidat jatkoon cupissa!