JJK A-nuoret

A-nuorten SM-sarja potkaistaan vauhtiin tulevana lauantaina. Kettupaidat ovat jälleen mukana – avausvastustajana FC Espoo.

JJK:n osalta SM-sarjapaikan kohtalo oli epäselvä vielä ennen karsintasarjan viimeistä kierrosta, mutta Kettupaidat selvittivät tiensä lopulta suoraan SM-sarjaan komealla 3-1-kotivoitolla FC Kemistä.

– Totta kai on hienoa, että SM-sarjapaikka saatiin ja vieläpä suoraan, ettei tarvinnut lähteä jatkokarsintaan. Talvella oli kuitenkin haasteensa ja karsintojen alkukin oli hankala, kertaa Mika Marttinen, joka toimii A-nuorten valmennuksessa vastuuvalmentaja Sami Mustalammen apuna.

JJK:n lisäksi tiensä pohjoislohkosta suoraan SM-sarjaan selvittivät FC Jazz, KuPS ja Haka/HJS-yj, etelälohkosta taas Inter, TPS, FC Espoo ja FC Honka. Karsintojen kautta sarjapaikkansa lunastivat HJK ja KaaPo – molemmat eteläisestä karsintalohkosta. Näin ollen karsintasarjassa on kolme joukkuetta niin pääkaupunkiseudulta kuin Turun seudultakin.

Avauskierros pelataan lauantaina 25.4. ja JJK aloittaa sarjansa kotiottelulla FC Espoota vastaan. Peli pelataan Viitaniemessä kello 14 alkaen. (Huom. aika muuttunut alkuperäisestä tunnilla aikaisemmaksi!)

A-nuorten SM-sarjan sivulle tulospalvelussa pääset tästä linkistä.

Laajalla ringillä kauteen

A-nuorten rinki on tänä vuonna varsin laaja. Nuoria tullaan peluuttamaan tasaisesti sekä A-nuorten SM-sarjassa että Kolmosessa Villiketuissa.

Villiketut pelaavat parin viime kauden tavoin jälleen Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa. Villikettujen lisäksi mukana on Keski-Suomesta Blackbird, JPS ja Jämsänkosken Ilves, idemmästä taas PK-37, SiPS, SC Riverball, Warkaus JK, SC KuFu-98 sekä Kings SC.

BET joutui luopumaan talvella sarjapaikastaan ja etenkin Blackbird on kerännyt nyt entisiä ”sinisilmiä” riveihinsä. Myös itäisistä joukkueista etenkin Kakkosesta tippunut PK-37 hamuaa takaisin ylemmälle sarjaportaalle ja luvassa onkin nuorelle Villikettu-laumalle jälleen kovia pelejä.

Sarjan aikana luonnollisesti jokaista ottelua lähdetään voittamaan, mutta:

– Varsinaista tulostavoitetta ei ole ASM:n eikä Kolmosen osalta asetettu, vaan tavoitteena on ennen kaikkea kehittää pelaajia mahdollisimman valmiiksi edustusjoukkuetta ajatellen.

Tähän on tähdätty myös tehostetulla fysiikkavalmennuksella: edustuksenkin fysiikkavalmennuksesta vastaava Antti Luhta on räätälöinyt myös A-nuorille oman treeniohjelman, jolla tähdätään erityisesti kestävyyskunnon kehittämiseen.

– Fysiikkaa on toki treenattu A-junnuissa jo aiemminkin, mutta tänä talvena vielä enemmän ja säännöllisemmin.

A-nuorissa pelaavat tällä kaudella vuonna 1996 ja sitä myöhemmin syntyneet. JJK:lla oli jo viime kaudella edustusjoukkueen riveissä kolme nyt A-ikäistä – Iiro Järvinen ja 1997 syntyneet Teppo Marttinen ja Aleksis Lehtonen. Kauden mittaan muutamia muitakin A-ikäisiä nostetaan edustusjoukkueen harjoittelurinkiin mukaan.

– Muutama jätkä lähtee haistelemaan tunnelmaa edustuksessa. Ylipäänsäkin pyrimme tuomaan edustusjoukkueen harjoittelukulttuuria entistä enemmän myös A-junnuihin, että pelaajat olisivat valmiimpia siirtymään edustuksen mukaan.