A-nuoret SM-sarjaan

28.03.2015

a-nuoret-jjk-fckemi-vehkalampi-28032015

JJK:n A-nuoret selvittivät tiensä suoraan SM-sarjaan kaatamalla FC Kemin karsintojen päätöskierroksella lauantaina Vehkalammella 3-1-lukemin.

Varsin vaihtelevissa oloissa pelatussa ottelussa ei hienouksia juuri nähty.  JJK hallitsi ottelua, mutta maaleja ei avausjaksolla nähty – 0-0-tuloksella JJK olisi jatkanut pelejään jatkokarsinnassa.

54. minuutilla nähtiin kuitenkin vapauttava 1-0-osuma, kun Iiro Järvinen laittoi hässäkän päätteeksi pallon lähietäisyydeltä kemiläisten maaliin. Seuraava osuma nähtiin muutamaa minuuttia myöhemmin: tällä kertaa Niko Högbacka syötti takaviistoon Panu Väliaholle, joka laukoi varmasti JJK:n 2-0-maalin.

FC Kemi kavensi reilun tunnin pelin jälkeen rangaistuspotkusta, muttei päässyt sen kummemmin peliin mukaan. Väliaho niittasi ottelun ja sitä myötä JJK:n SM-sarjapaikan selväksi viimeisellä varsinaisella peliminuutilla toisella maalillaan: komea kaukolaukaus ja lopputulokseksi 3-1.

B-nuoret Ykköseen

Myös B-nuorten SM-karsinnat päättyivät lauantaina. B-junnujen osalta sarjataso oli varmistunut jo aiemmin, kun jatkokarsijanpaikatkin olivat ulottumattomissa ennen viimeistä ottelua Kokkolassa.

JJK haki päätöskierroksella 1-1-lukemilla tasapelipisteen KPV:lta ja jatkaa pelejään B-nuorten Ykkösessä.