-
·
B17: Revanssi oululaisista
Oululaiset ottivat heti pelin alusta asti ylhäältä kiinni ja tekivät näin meidän pelinavauksesta vaikeata. Jouduimme avaamaan peliä hieman normaalia pidemmillä palloilla ja hetkittäin tuntui että peli oli aika sekavaa. Ottelun alku oli sekavaa, tosin OLS:in pientä hallintaa. Kuitenkin JJK laittoi pallon maaliin oikeastaan ensimmäisestä kunnon tilanteesta. Genc sai keskityksen laidalta ja otti pallon rauhallisesti haltuun…
-
·
B17: Rovaniemeltä täysi pistepotti
JJK B1 lähti aikaisin aamulla pohjoisenturneelle, jossa perjantaina kohdattiin FC Lynx ja lauantaina FC Kemi. FC lynx johtaa sarjaa tappioitta yhden ottelun JJK:a enemmän pelanneena, joten kyseessä oli ”kärkikamppailu”. [team1] Ottelun alku oli hieman hapuilevaa, mutta energistä, mikä oli yllättävää lähes 10h bussimatkan jälkeen. JJK painosti koko puoliajan, mutta liian usein pallo nostettiin ilmaan ja…
-
·
B-nuorille voitto Jarosta
Sarjataulukon perusteella selkeänä altavastaajana otteluun lähtenyt JJK, ei lähtenyt kumartelemaan sarjataulukkoa. Ensimmäisestä ottelusta lähtien nousujohteisesti peliään parantanut Ketturyhmä, tietää mihin kykenee ja mitkä asiat pitää korjaantua, jotta tulokset taululla olisivat mielyttävämmät. Ottelu alkoi Jarolle tyypillisesti kovalla prässillä pienehkössä Tellus-hallissa, hyvin nopeasti kuitenkin löydettiin eväät pelata palloa linjojen väliin, joista päästiin hyvin tasapainoisesti hyökkäämään. Oma tiivis…