Kauden viimeinen kotiottelu sunnuntaina!

18.10.2013

Veikkausliiga alkaa vuoden 2013 osalta olla päätöksessään ja sunnuntaina kello 14 alkaen pelataan Harjulla kauden viimeinen ottelu! Vieraaksi saapuu viidennen perättäisen mestaruutensa ennen maaottelutaukoa sinetöinyt HJK.

 

Sarjasijoitus on jo varmistunut molempien osalta, joten sen suhteen panosta ei ottelussa ole. Kettupaidassa tullaan jälleen näkemään paljon omia, nuoria pelaajia jo ensi kautta ajatellen ja kotijoukkue haluaa tarjota yleisölleen kunniallisen päätöksen hankalalle kaudelle.

 

– Kausi on ollut todella vaikea, mutta yleisö ei ole missään vaiheessa hylännyt meitä, vaan kannustanut loppuun asti. Ei voi kuin ottaa hattua päästä ja kiittää kaikkia hienosta tuesta jo nyt, toteaa kettulauman luotsi Juha Pasoja.

 

– Ottelusta odotan, että pelaamme hyvällä asenteella ja pystymme pelaamaan sen mukaan, mitä olemme harjoitelleet. Halutaan jättää kaudesta hyvä maku kotikentällä.

 

HJK:llakaan ei pelillisesti ole jännitettävää ja Pasoja epäileekin, että Sixten Boström peluuttaa joukkojaan jo tulevaa silmällä pitäen – aivan kuten JJK:ssakin tehdään.

 

– Voi olla, että HJK:llakin nähdään kentällä pelaajia, jotka kuuluvat ensi kauden suunnitelmiin.

 

HJK:n riveissä Harjulle saapuu myös Eero Markkanen, joka saa pelata lainaseuransa paidassa kasvattiseuraansa vastaan.

 

 

Ennakkolippu- ja fanituotemyynti Forumissa lauantaina!

 

Totuttuun tapaan kotiotteluiden alla on myös ennakkomyyntipiste keskustassa. Tällä kertaa edulliset ennakkoliput ja fanituotteet ovat myynnissä kauppakeskus Forumissa kello 12 – 14!

 

Tuttuun tyyliin paikalla on tietenkin myös JJK:n pelaajia!

 

Ennakkoliput vielä viimeiseenkin otteluun löytyvät tietenkin myös normaaleista ennakkomyyntipisteistämme sekä Lippupalvelusta

 

 

Kolaustalkoot?

 

Myös talvi tekee jälleen jo tuloaan ja tällä hetkellä maa on valkoisena – niin myös kenttä. Mahdolliset yöpakkaset uhkaavat kovettaa lumikerroksen niin kovaksi, että kentän saaminen sunnuntaina pelikuntoon on työn takana.

 

Todennäköisyys on pieni – vain noin 25% – mutta on mahdollista, että lauantaiksi tarvitaan Harjulle talkoolaisia auttamaan kentän puhdistuksesta. Asia selviää lauantaina kello 12 ja tiedotamme siitä pikimmiten! Mikäli haluat tulla kenttätalkoissa auttamaan, voit varmuuden vuoksi jo kaivella lumikolaa valmiuteen huomiselle!

 

Kauden 2010 ikimuistoisella päätöskierroksella kymmenet avuliaat mahdollistivat JJK – Haka -ottelun pelaamisen – kenties vastaavat talkoot nähdään jälleen?

 

 

Harju lumi-ihme lokakuussa 2010

Kolme vuotta sitten nähtiin ”Harjun ihme”, kun kymmenet vapaaehtoiset puhdistivat kentän pelikelpoiseksi.