-

·
Hanslian, Järvinen ja Kuhmonen maajoukkueleirille!
JJK:n nuoret lahjakkuudet Topi Järvinen, Janne Kuhmonen ja Benno Hanslian lähtevät tulevana tiistaina 15.1. Eerikkilään näyttämään osaamistaan kaksipäiväiselle UEFA Pro-malliryhmäleirille. Kyseessä on U20- ja U21-maajoukkueiden leiritys, jonka pohjalta tehdään valintoja maajoukkueiden tuleviin tapahtumiin. 19-vuotiaalle Hanslianille kutsu käy maajoukkuekuvioihin nyt ensimmäistä kertaa. Kulunut kausi olikin nuorelta mieheltä erinomainen: SM-kultaa voittaneessa A-nuorten joukkueessa Hanslian suorastaan…
-

·
Luhta: ”Ei vain vammaan tuijottamista”
JJK:n valmennustiimi sai vuoden alussa viimeisen osasensa, kun Antti Luhta liittyi täysipäiväisenä Kettupaitojen fysioterapeutiksi ja fyysiseksi valmentajaksi. Kokopäiväisen fysion palkkaamisella halutaan ennaltaehkäistä loukkaantumisia, jotka riivasivat menneellä kaudellakin Kettupaitoja alituiseen. – Nyt kun minulla on mahdollisuus olla päivittäin paikalla, voin kaiken aikaa tarkkailla pelaajien toimintaa. Kun olen aina paikalla harjoituksissa, voin esimerkiksi heti puuttua virheellisiin…
-

·
Juhlavuosi aluillaan – apua kaivataan!
Juuri käynnistyneen vuoden joulukuussa tulee kuluneeksi tasan 90 vuotta siitä kun seurajalkapallo sai syntynsä Jyväskylässä. JJK:lla on monenlaisia suunnitelmia tämän historiallisen vuosiluvun juhlistamiseksi, mutta nyt kaipaamme myös sinun apuasi: 1) Onko sinulla kuvia, videoita tai muuta materiaalia liittyen jyväskyläläiseen jalkapalloon vuosina 1923-2013? Kyse voi olla JJK:sta tai mistä tahansa JJK:ta edeltäneestä seurasta:…
-
·
Kausi 2011
JJK:n ottelut Veikkausliigassa kaudella 2011 pe 06.05. 18:30 Honka JJK Espoo 0-0 (0-0) Ennakko Raportti ma 09.05. 18:30 JJK MYPA Jyväskylä 1-0 (0-0) Ennakko Raportti to 12.05. 18:30 RoPS JJK Rovaniemi 1-2 (1-0) Ennakko Raportti ma 16.05. 18:30 JJK Haka Jyväskylä 4-2 (3-1) Ennakko Raportti pe 20.05. 20:30 TPS JJK Turku 2-3 (2-0) Ennakko Raportti…
-

·
Kausi 2012
Veikkausliiga 2012 sunnuntai 15.4. KuPS – JJK 2-2 Raportti torstai 19.4. JJK – HAKA 1-4 Raportti sunnuntai 22.4. FC Honka – JJK 0-2 Raportti maanantai 30.4. JJK – VPS 0-2 Raportti lauantai 5.5. JJK – FC Lahti 2-1 Raportti lauantai 12.5. FC Inter – JJK 2-1 Raportti keskiviikko 16.5. JJK – IFK Mariehamn 5-2 Raportti…
-

·
Osaatko veikata JJK:n maalilukemat oikein haiparven keskellä – tahi hypättyäsi lentokoneesta?
Veikkaus hakee extreme-testaajia haitankkiin, ralliauton kyytiin ja laskuvarjohyppyyn Veikkaus etsii ennakkoluulottomia hurjapäitä testaamaan Veikkauksen uusien mobiilisivujen toimivuutta yllättävissä paikoissa. Puhelinpelaamisen nopeutta ja toimivuutta testataan maalla, vedessä ja ilmassa. Testaajiksi haetaan kolmea sukellustaitoista henkilöä, kolmea ralliauton kyytiin uskaltautujaa ja kolmea laskuvarjohyppääjää. Heille tarjotaan ainutlaatuisen elämyksen lisäksi uudet älypuhelimet, joilla he pääsevät kokeilemaan pelaamista…
-

·
Mikä on miehiään Xabi Ahola?
JJK teki vuoden 2013 ensimmäisen pelaajahankintansa, kun lupaava keskikenttämies Santeri Ahola raapaisi nimensä kahden vuoden sopimukseen. Jyväskylään nuorimies saapuu Espoosta ja FC Hongasta, jonne tie vei puolestaan HJK:sta kaudeksi 2012. Vuonna 1992 syntynyt Ahola tulee JJK-paitaan lyödäkseen itsensä läpi Veikkausliigassa. – Kyllä sitä lähdetään hakemaan, että saisi tehtyä läpimurron liigassa. Totta kai…
-

·
Keskikentälle Santeri Ahola – Juha Pasoja kakkosvalmentajaksi, Antti Luhta fysioksi
Herrat Poutiainen, Tuomanen, van Gelderen ja Korhonen saivat uutta verta niin kentälle kuin kentänlaidallekin. JJK:n edustusjoukkueen rakennus eteni vuoden 2013 alkumetreillä kertaheitolla ison askelen, kun Harjulla sorvattiin kolme uutta sopimusta. Uusina Kettupaitaan liittyvät keskikenttämies Santeri Ahola ja fysiikkavalmentaja Antti Luhta – lisäksi kolme edellistä kautta Kettupaitojen keskuspuolustuksessa luutinut Juha Pasoja siirtyy valmennusportaaseen Kari…
-

·
Vuosi 2013 potkaistu vauhtiin!
JJK:n edustusjoukkueen vuosi 2013 alkoi maanantaina, kun oli aika palata sorvin ääreen ja vuoden ensimmäisiin harjoituksiin. Joululomaltaan palanneet Kettupaidat kerääntyivät Harjulle virkeinä ja hyväntuulisina ja takaisin harjoitusrinkiin palasi nyt myös syystalven kotiseudullaan Hollannissa viettänyt Jordi van Gelderen. – Joukkueessa on nyt selvästi energiaa!, totesi päävalmentaja Kari Martonen. – Kauteen 2013 valmistautuminen alkoi kuitenkin…
-

·
”Onni tehdä sitä työtä mistä pikkupoikana haaveili” – näin vastaa Vesalainen
JJK tarjosi viime viikon puolella kaikille halukkaille mahdollisuuden kysyä mitä tahansa seuran toimitusjohtaja Joni Vesalaiselta. Kysymyksiä tulikin kiitettävä määrä, tässä Jonin vastaukset suoraan ja sensuroimattomina: Miksi vieraskannattajienne kohtelu lienee Veikkausliigan heikointa? Mikä alkoholintarjontanne ongelma on? Järkkärien pelisilmä? Oon kyllä eri mieltä. 2011 päästettiin vieraskannattajat ilmaiseksi sisään kunnes KuPS-kannattajat kiittivät töhrimällä vessat ja huutellullaan…