• Sunnuntaina Harjulla vastassa OLS

    Sunnuntaina Harjulla vastassa OLS

    JJK isännöi sunnuntai-illan kamppailussaan oululaista OLS:ia klo 18:30 alkaen. Sunnuntaina vieraaksi saadaan yksi Kakkosen C-lohkon kolmesta oululaisseurasta, kun OLS (Oulun Luistinseura) saapuu Kettupaitojen vieraaksi aina aurinkoiselle Harjulle. OLS toimii Veikkausliigaan nousseen AC Oulun reservijoukkueena ja seurat tekevät tiivistä yhteistyötä myös B-junioreiden osalta, sillä käytännössä AC Oulu hallinnoi OLS:n edustusjoukkueen lisäksi myös B-nuorten joukkuetta, vain sarjapaikat…

  • JJK aloittaa keskiviikkona kautensa Kolmosessa

    JJK aloittaa keskiviikkona kautensa Kolmosessa

    JJK:n U21-joukkue pelaa kaudella 2021 Kolmosta ja kausi starttaa keskiviikkona kotiottelulla. B-nuoret (U17-U16) pelaavat tällä kaudella valtakunnallisia sarjoja, SM-sarjaa ja Ykköstä. JJK pelaa tällä kaudella myös Kolmosta, kun B-nuorten ja edustusjoukkueen väliin kaivatuksi välietapiksi viime kaudelle Neloseen perustettu joukkue nappasi odotetusti nousupaikan kauden päätteeksi. Kolmosessa pelaavan joukkueen runko koostuu 2003-ikäluokan pelaajista ja mukana nähdään myös…

  • Arttu Leivonen ja Elias Ettanen maajoukkueleirille

    Arttu Leivonen ja Elias Ettanen maajoukkueleirille

    JJK:n hyökkääjä Arttu Leivonen sekä toppari Elias Ettanen ovat saaneet kutsun kesäkuun U16 (2005) -maajoukkueleirille Eerikkilään. U16-pojat (2005 ja myöhemmin syntyneet) leireilee Eerikkilässä 6.–9. kesäkuuta. Päävalmentaja Erkka V. Lehtola kuvailee Palloliiton tiedotteessa leiriä maajoukkue-ehdokkaiden pelileiriksi – mukaan on nimittäin nimetty peräti 64 kenttäpelaajaa ja kahdeksan maalivahtia, joista tehdään neljä joukkuetta. Joukkueet pelaavat yhdet pelit sekä…

  • Oulusta tuomisina tasapelipiste

    Oulusta tuomisina tasapelipiste

    JJK kohtasi lauantai-iltana Oulussa sarjanelosen OTP:n, joka oli kamppailuun lähdettäessä sarjassa ainoana joukkueena ilman tappioita. Kettupaidat taistelivat ottelusta itselleen tasapelipisteen 0-0-tuloksella. Kotijoukkue OTP lähti lauantain kamppailuun hienoisena ennakkosuosikkina, sillä se oli onnistunut maalinteossa pelaamassaan kolmessa ottelussa kahdeksan kertaa ja oli ainoana joukkueena sarjassa yhä ilman tappioita. JJK:lla oli puolestaan takanaan vasta kaksi ottelua, joista viimeisimpänä…

  • OTP isännöi Kettupaitoja lauantaina

    OTP isännöi Kettupaitoja lauantaina

    Kettupaidat lähtevät lauantaina Ouluun mielessään kauden toinen täysi pistepotti. OTP isännöi JJK:ta klo 18 alkaen Castrenin tekonurmella. JJK kohtaa lauantaina Oulussa sarjanousija OTP:n. Oululaisjoukkue ei kuitenkaan ole tyypillinen sarjanousija, sillä se on panostanut toimintaansa isosti jo parin vuoden ajan tavoitteenaan nousta kohti ylempiä sarjatasoja. Vuonna 1946 perustettu OTP (Oulun Työväen Palloilijat) on menneinä vuosikymmeninä pelannut useita…

  • Aleksi Partanen siirtyy HJK:n riveihin

    Aleksi Partanen siirtyy HJK:n riveihin

    JJK:n vuonna 2004 syntynyt maalivahtilupaus Aleksi Partanen siirtyy HJK:hon. JJK ja HJK ovat sopineet vuonna 2004 syntyneen maalivahtilupauksen Aleksi Partasen siirtymisestä helsinkiläisseuran riveihin. Maajoukkuetorjujan otteet ovat herättäneet kiinnostusta suuremmissa seuroissa jo jonkin aikaa, mutta nyt seurojen välinen siirtosopimus on syntynyt ja 17-vuotias Partanen on valmis muuttamaan Helsinkiin. – Haluaisin kiittää kovasti kaikkia valmentajia, jotka ovat…

  • JJK hakee U21-joukkueelle vastuuvalmentajaa

    JJK hakee U21-joukkueelle vastuuvalmentajaa

    JJK hakee vastuuvalmentajaa Kolmosessa pelaavalle U21-joukkueelle JJK hakee vastuuvalmentajaa Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa kaudella 2021 pelaavan U21-joukkueen valmennustiimiin. Valmentajana toimit yhteistyössä niin JJK:n edustusjoukkueen kuin U17-ikäluokankin kanssa, pääasiallisena tehtävänä U21-joukkueen valmentaminen.   Yhteydenotot: Tom Nevanpää Puheenjohtaja JJK Jyväskylä ry tom.nevanpaa(at)jjk.fi

  • JJK oli kotiavauksessaan murskaava, VIFK kaatui 4-0

    JJK oli kotiavauksessaan murskaava, VIFK kaatui 4-0

    JJK ei jättänyt vierailleen mahdollisuuksia, kun kauden ensimmäisessä kotiottelussa Harjulle saapui VIFK. Kettupaidat veivät voiton 4-0-lukemin ja vieraat puolestaan joutuivat pelaamaan loppuhetket peräti kahden miehen vajauksella. Maalinteossa onnistuivat Vertti Lepo sekä Niklas Kauppinen kahteen kertaan, yksi merkittiin vaasalaisten omiin nimiin. JJK oli vahva aivan alkuhetkiltä lähtien ja etenkin juoksuvoimainen hyökkäysosasto aiheutti VIFK:n alakerralle vaikeuksia alituiseen.…

  • Sunnuntain kotiavauksessa vieraana VIFK

    Sunnuntain kotiavauksessa vieraana VIFK

    Kettupaidat pääsevät vihdoin kirmaamaan kotinurmelleen sunnuntaina, kun vaasalainen VIFK saapuu vieraaksi Harjulle klo 17 alkaen. Ottelu on JJK:lle kauden toinen ja se lähtee hakemaan kamppailusta kauden avauspisteitä. JJK:n kausi käynnistyi viime maanantaina SJK Akatemian vieraana Seinäjoella. Veikkausliigajoukkue SJK:n reservijoukkueena toimiva ja sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluva SJK Akatemia vei kamppailussa pidemmän korren lukemin 3-1 (1-1). Vaikka kotijoukkue…

  • Yleisöohjeet sunnuntain kotiotteluun saapuville

    Yleisöohjeet sunnuntain kotiotteluun saapuville

    JJK:n Kakkosen kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan Harjulla sunnuntaina 23.5.21 klo 17:00 alkaen, kun Kettupaidat saavat vastaansa vaasalaisen VIFK:n. Luethan tästä tapahtumaan saapuville tarkoitetut ohjeet huolellisesti, ne sisältävät paljon tärkeitä huomioita ja erityisjärjestelyitä, jotka mahdollistavat katsojien pääsyn katsomoon. JJK pyytää yleisöä saapumaan hyvissä ajoin stadionille, jotta jonoja ei synny ja sisäänkäynti olisi mahdollisimman sujuvaa myös poikkeusjärjestelyiden…