• Viikon toinen vierasottelu KuPS Akatemian vieraana

    Viikon toinen vierasottelu KuPS Akatemian vieraana

    JJK matkustaa sunnuntaina Kuopioon Väre Areenalle, jossa vastaan asettuu KuPS Akatemia. Sunnuntai-iltana kello 19.30 alkava ottelu on JJK:lle päättyvän viikon toinen koitos, sillä kettupaidat kohtasivat keskiviikkona FCV:n ja onnistuivat hakemaan paikallisvastustajalta täydet kolme pistettä sarjakauden ensimmäisestä motariderbystä. Ykkösen sarjakautta on JJK:n osalta pelattuna kymmenen ottelun verran eli KuPS Akatemian kohtaamisen jälkeen kettupaidat ovat kohdanneet jokaisen…

  • JJK vei kauden ensimmäisen derbyn lukemin 1-2

    JJK vei kauden ensimmäisen derbyn lukemin 1-2

    JJK otti kiinnityksen Jyväskylän herruuteen, kun se voitti Vaajakoskella pelatun kauden ensimmäisen derbyn yli 1500-päisen yleisön edessä lukemin 1-2. Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja painoi helteessä päälle odotetun aggressiivisesti prässäten. JJK:n puolustus valui alas ja Jonne Uronen joutui ensimmäisen puolituntisen aikana useampaankin otteeseen torjuntahommiin. JJK kuitenkin kesti isäntien myllytyksen ja alkoi jakson puolivälin juomatauon jälkeen…

  • Kauden ensimmäinen paikallisottelu tänään Vaajakoskella

    Kauden ensimmäinen paikallisottelu tänään Vaajakoskella

    JJK matkustaa keskiviikkona kauden lyhimmälle vierasreissulleen Vaajakoskelle ja kohtaa Panda-areenalla paikallisottelua isännöivän FC Vaajakosken kello 19.00 alkaen. Jaossa olevat pisteet tulisivat kummallekin joukkueelle kesäkuun alkajaisiksi tarpeeseen, koska toukokuu oli niin JJK:lle kuin FCV:llekin tuloksellisesti vaikea. Kettulauma lähtee paikallisotteluun sarjataulukon kahdeksannelta sijalta kerättyään 11 pistettä yhdeksästä ottelusta. Edellisessä ottelussa JJK sai katkaistua toukokuun alussa alkaneen tappioputkensa…

  • JJK palasi pistekantaan 3-3-tuloksella

    JJK palasi pistekantaan 3-3-tuloksella

    Harjulla riitti tapahtumia, kun OLS saapui torstai-iltana JJK:n vieraaksi. Kuten edellisessäkin kotiottelussa, yleisö sai jälleen maaleja koko rahan edestä ja lopulta pisteet jaettiin värikkäiden vaiheiden jälkeen 3-3-tuloksella. Maalinteon aloitti Mikko Manninen 22.minuutilla varsin komealla tavalla. Manu vei vastustajalta pallon keskiympyrässä, nousi hieman ja laukoi kaukaa pallon yli maalivahdin. OLS tasoitti kuitenkin vain hetken päästä myöskin…

  • Toukokuun viimeisessä kotiottelussa vastassa OLS

    Toukokuun viimeisessä kotiottelussa vastassa OLS

    JJK:n neljän kotiottelun toukokuu tulee torstai-iltana päätökseen, kun vastaan asettuu vieraita Oulusta kello 19.00 alkavassa yhdeksännen ottelukierroksen kamppailussa. Paremmin OLS:n nimellä tunnettu AC Oulun reservijoukkue saapuu haastamaan kettulaumaa Harjulle sarjataulukon neljänneltä sijalta. JJK:n viimeiset viikot ovat olleet haastavia ja kettulauma löytyy tällä hetkellä Ykkösen sarjataulukosta sijalta seitsemän. Voitokkaan huhtikuun jälkeen JJK ei ole onnistunut kasvattamaan…

  • Jazz vei pisteet lukemin 2-4

    Jazz vei pisteet lukemin 2-4

    JJK ja FC Jazz pelasivat helteisellä harjulla tasaiset maalikarkelot, jossa kotijoukkue jäi lopulta tyhjin käsin porilaisten viedessä pisteet mukanaan. Avausjaksolla ei vielä maalipaikoilla juhlittu, vaikka erikoistilanteita nähtiin molemmissa päissä. 17. minuutilla nähtiin polemiikkia herättänyt tapahtumien sarja Jazz-päädyssä, kun ensin Rafael García menee palloa suojatessaan kumoon boksissa, mutta tuomari antaa pelin jatkua protestoinnista huolimatta. Pallo jää…

  • Sunnuntaina Harjulla vastassa Jazz

    Sunnuntaina Harjulla vastassa Jazz

    Ykkösen kausi jatkuu JJK:n osalta sunnuntaina, kun Harjulle saapuu vieraita Porista kello 18.30 käyntiin potkaistavassa ottelussa. Vastaan asettuva Jazz on JJK:n tapaan pelannut hieman ailahtelevan alkukauden ja joukkueet löytyvätkin sarjataulukosta peräkkäisiltä sijoilta kuusi ja seitsemän. JJK:n edellinen ottelu tiistaina Klubi 04:n vieraana ei tuonut pisteitä, joten kettumiehistö on seitsemän pelatun ottelun jälkeen Ykkösen sarjataulukossa kymmenellä…

  • HJK vahvempi Helsingissä

    HJK vahvempi Helsingissä

    JJK ei pystynyt lyömään kapuloita rattaisiin ennakkosuosikkina otteluun lähteneelle helsinkiläismiehistölle vaan taipui lopulta numeroin 3-0. Rikkeiden värittämässä ottelussa jaettiin peräti 12 keltaista korttia ja kotijoukkue pelasikin viimeiset 20 minuuttia vajaalla. Kettupaitojen arkikierroksen vierailusta Bolt Arenalle muodostui odotetun vaikea. Edellisellä kierroksella viisi maalia iskenyt kotijoukkue otti melko odotetusti pallonhallinnan heti ottelun alkutahdeista lähtien ja vierasjoukkue olikin…

  • Klubi 04:n vieraaksi tiistai-iltana

    Klubi 04:n vieraaksi tiistai-iltana

    JJK:n tiivis pelitahti jatkuu tiistaina, kun kettulauma matkustaa HJK Klubi 04:n vieraaksi Töölöön. Bolt Arenalla kello 18.30 käynnistyvässä kamppailussa vastaan asettuu edelliskierrosten vastustajien tapaan kovavireinen kotijoukkue, joka on JJK:n viime viikon kotiotteluissa kohtaamien KPV:n ja Atlantiksen tapaan Ykkösessä toistaiseksi ilman tappioita. Viime viikolla käynnistyneen tiiviin ottelurupeaman alku oli JJK:lle haastava. KPV aiheutti kettupaidoille Viitaniemessä kauden…

  • Ei pisteitä Harjun kotiavauksesta

    Ei pisteitä Harjun kotiavauksesta

    Harjulla nähtiin tasainen vääntö keväisen pomppuisella nurmella, jossa palloa pidettiin ajoittain pitkiä jaksoja enemmän ilmassa kuin maassa. Vierasjoukkue Atlantis oli päästänyt ennen perjantain matsia viidessä pelaamassaan ottelussa vain yhden maalin, eikä se antanut kettulaumankaan tuota tilastoa heikentää vaan lähti kotimatkalle sarjakärjessä 0-1-voiton turvin. Ottelun käsikirjoitus oli melkoisen selvä heti alkuminuuteista lähtien, kun kesän jälkeen uusittava…