-

Taylor valittu tuttuun tapaan Pikkuhuuhkajiin
Edessä on kaksi EM-karsintaottelua. Jo viime kaudella varsinaisen läpimurron Ykkösen pelaajaeliittiin tehnyt Robert Taylor pelaa jälleen vahvaa kautta Kettupaitojen keskikentällä – maalejakin on kasassa jo seitsemän, jolla Taylor jakaa joukkueen parhaan maalintekijän tittelin yhdessä Aleksis Lehtosen ja Antto Hilskan kanssa. Vahvat otteet eivät ole jääneet huomiotta myöskään alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmentaja Tommi Kautoselta ja Roope…
-

Niukka tappio Oulussa
JJK taipui tasaisessa ottelussa 1-0-tappioon. Ottelu oli kokonaisuudessaan tasainen, eikä maalipaikoilla juhlittu kummassakaan päässä. Petteri Pietola ratkaisi kuitenkin ottelun yksilösuorituksellaan ja taituroi kotijoukkueelle 1-0-maalin reilun tunnin pelin jälkeen. JJK ei pystynyt vastaamaan isäntien maaliin ja niinpä pisteet jäivät pohjoiseen. Taistelu kuitenkin jatkuu ja JJK:n pelit jatkuvat 4.10. Porissa FC Jazzin vieraana! [tagline_box backgroundcolor=”” shadow=”no” shadowopacity=”0.1″…
-

Tärkeät ottelut jatkuvat sunnuntaina AC Oulun vieraana – kotikatsomo Pub Revolutionissa
JJK:n jännittävä syksy jatkuu, kun Kettupaidat matkaavat sunnuntaina Ouluun. Kyseessä on rästiottelu, joka piti alun perin pelata kesällä – VPS pelasi kuitenkin euro-ottelunsa Raatin stadionilla, joten peli jouduttiin siirtämään ja sopiva sauma löytyi lopulta vasta syyskuun lopulta. JJK matkaa piakkoin Ouluun toisenkin kerran, sillä Ykkösen kausi päättyy 17.10. juurikin AC Oulun vieraana. Molemmat joukkueet pelasivat…
-

Kuva- ja videokooste TPS:n vierasvoitosta
TPS ei ollut vieraskorea, vaan käytti miesylivoimansa hyväkseen ja otti 0-3-voiton. Sateinen syysilta oli tunnelmallinen, mutta lopulta kotijoukkueelle synkkä – vaikka satapäinen Kortteliliigan päättäjäisten pikkufutarilauma toikin stadionille eloa muutoinkin mahtavan runsaan kotiyleisön sekaan! Kettu-TV:n kooste ja Jussi Reinilän kuvat taltioivat jälleen Harjun tapahtumat: [youtube id=”fqrQClopnug” width=”640″ height=”360″] [envira-gallery id=”59354″]
-

Synkkä ilta kotijoukkueelle – pisteet Turkuun
Kärkiottelusta muodostui isännille lopulta hyvin synkkä, kun TPS vei pisteet selvin 0-3-lukemin. Maalinteossa onnistuivat avausjaksolla Jussi Aalto rangaistuspotkusta, toisella jaksolla Ilari Mettälä ja Mikko Hyyrynen. Ottelusta odotettiin tiukkaa ja tasaista ja sellaisena se alkoikin. JJK sai kulmapotkuja tasaisesti pitkin puoliaikaa, mutta ei saanut rokotettua vieraitaan niistä – TPS-puolustus hoiteli pääpalloja varsin hyvällä prosentilla. Vartin pelin…
-

Kuuden pisteen megakamppailu iltavaloissa: JJK-TPS
Ykkönen on edennyt jo loppusuoralleen ja edessä on JJK:n toiseksi viimeinen kotiottelu. Harjulla onkin luvassa upea futisilta, kun JJK ja TPS käyvät taistelua nousupaikoista! JJK pelaa tällä hetkellä varsin ripeällä tahdilla, sillä viime viikolla oli ohjelmassa kaksi ottelua – kuten tälläkin viikolla. Kun vielä reilu viikko sitten lauantaina oli vieraspeli Kemissä, tulee Kettupaidoille viisi ottelua…
-

Katsaus menneisiin kohtaamisiin – mikä on mieleenpainuvin JJK-TPS-muistosi?
JJK ja TPS iskevät torstaina vastakkain Harjun stadionilla kauden 2015 kolmannen ja viimeisen kerran. Ennen tätä joukkueet ovat kohdanneet sarjaotteluissa 15 kertaa – näistä kaksi siis kuluvalta kaudelta Ykkösessä, muut Veikkausliigassa. Ottelupari on ollut äärimmäisen tasainen! Viidestätoista keskinäisestä ottelusta seitsemän on päättynyt tasan ja molemmat ovat voittaneet neljästi. Maaleja on tehtailtu keskimäärin 2,3 per ottelu…
-

”Me olemme Harjulla, tule sinäkin!”
Kauden 2015 ratkaisuhetket ovat käsillä – tukeasi tarvitaan! JJK on pelannut komean kauden ja Kettupaidat ovat tällä hetkellä toisena eli matkalla karsimaan paikasta Veikkausliigaan. Kun pelaamatta on viisi ottelua, on nousun suhteen kaikki vielä omissa käsissä, sillä suoran nousijan paikkakin vain neljän pisteen päässä – kun JJK:lla on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin kärkijoukkue PS…
-

Lehtonen valittu U19-karsintaturnaukseen Makedoniaan
Aleksis Lehtonen on valittu jälleen maajoukkueeseen! Nuori kärkimies pelaa vahvaa kautta JJK:ssa – toistaiseksi tilillä on seitsemän maalia, joilla Aksu jakaa joukkeen parhaan maalintekijän tittlin yhdessä Antto Hilskan ja Robert Taylorin kanssa. Hyvän seurajoukkuekauden ohella Lehtonen kuuluu myös ikäluokkansa maajoukkueen vakiokasvoihin. Lehtosen edustama alle 19-vuotiaiden maajoukkue matkaa lokakuun alussa Makedoniaan EM-karsintaturnaukseen. Turnauksessa Pikkuhuuhkajilla on kolme…
-

Jälleen kahden pelin viikko – torstaina Harjulla huikea TPS-ottelu
Kettupaidat urakoivat alkaneella viikolla viime viikon tapaan kahden ottelun verran. Viime viikolla JJK sai vieraakseen ensin EIF:n, sitten VIFK:n ja murjoi molempien verkkoon peräti viisi maalia ja otti näin kaksi suvereenia kotivoittoa yhteismaalein 10-1. Tällä viikolla ottelut jatkuvat ja vastukset sen kuin tiukkenevat, kun vastassa ovat Kettupaitojen tavoin nousukamppailussa mukana olevat TPS ja AC Oulu.…