• Sunnuntaina paluu kotikentälle iltapäiväottelussa

    Sunnuntaina paluu kotikentälle iltapäiväottelussa

    JJK:n kolmen ottelun urakka pättyy sunnuntaina kotikentällä, kun AC Oulu tulee vierailulle poikkeuksellisesti jo klo 13:30 alkavassa ottelussa. Urakan kaksi aiempaa ottelua ovat menneet mollivoittoisesti: ensin Haka aiheutti Valkeakoskella Kettupaidoille kauden avaustappion 3-2-tuloksella, keskiviikkona taas TPS löi Turussa tauluun vieläkin murheellisemmat 5-1-lukemat. –  Sen verran joutui tekemään pelistä toiseen muutoksia ja etenkin puolustuspäähän, että on…

  • Kettu-TV:n haastattelussa Saku Leppänen

    Kettu-TV:n haastattelussa Saku Leppänen

    Kettukasvatti pelaa mainiota kautta JJK:n keskikentällä. Kettuleirissä keskitytään parhaillaan sunnuntain kotiotteluun AC Oulua vastaan. Tässä juuri 21 vuotta täyttäneen keskikenttämiehen kuulumisia tiukan ottelurupeaman keskellä! [youtube id=”ExrKep8RgBA” width=”640″ height=”360″]

  • Turusta tuomisina tyly tappio

    Turusta tuomisina tyly tappio

    TPS ei säästellyt vieraitaan vaan murjoi taululle rumat 5-1-lukemat. JJK:n kavennusmaalin teki ottelun loppuhetkillä Settyslas Loutelamio. Illan hahmona hääri entinen JJK-kippari Mikko Hyyrynen, joka latoi vanhan seuransa verkkoon hattutempullisen verran maaleja. Isäntien kahdesta muusta maalista vastasivat Ilari Mettälä sekä Abukar Mohamed. Avausmaali nähtiin kun 19 minuuttia oli pelattu: TPS iski nopealla hyökkäyksellä ja Mettälä laittoi…

  • Kettupaitojen seuraavana etappina keskiviikkona Turku

    Kettupaitojen seuraavana etappina keskiviikkona Turku

    JJK:n tie vie seuraavaksi Turkuun ja TPS:n vieraaksi. Kettupaidat kohtaaavat TPS:n rästiottelussa – kauden avauskohtaamista siirrettiin toukokuulta kesäisempään ajankohtaan turkulaisten hankalan kenttätilanteen vuoksi. Kummallakin on meneillään tiukka viikko: edellinen kierros pelattiin sunnuntaina ja seuraava on vuorossa puolestaan tulevana sunnuntaina. JJK vieraili Valkeakoskella, TPS puolestaan hieman pidemmällä reissulla Oulussa. JJK:n reissu päättyi pettymykseen, kun Haka kuittasi Benno…

  • Kettupaitojen ottelut – viikko 23

    Kettupaitojen ottelut – viikko 23

    JJK:n edustusjoukkueen Ykkösen ottelut, reservijoukkue Villikettujen Kolmosen ottelut, A-nuorten SM-sarjan ottelut sekä B-nuorten Ykkösen ottelut alkaneen viikon aikana. Kotiottelut tummennettuna. Edustusjoukkue: TPS – JJK, keskiviikkona 8.6. klo 19:30, Paavo Nurmi stadion JJK – AC Oulu, sunnuntaina 12.6. klo 13:30, Harjun stadion Villiketut: Warkaus JK – Villiketut, torstaina 9.6. klo 18:30, Varkauden keskuskenttä A-nuoret: TPS – JJK,…

  • Haka vei voiton runsasmaalisessa ottelussa

    Haka vei voiton runsasmaalisessa ottelussa

    JJK koki kauden avaustappionsa, kun Haka veti kotikentällään pidemmän korren runsasmaalisessa ottelussa 3-2-tuloksella. Kettupaitojen maaleista vastasivat Benno Hanslian ja Saku Leppänen, kotijoukkueen osalta taas Emenike Mbachu, Mikko-Petteri Latosaari sekä Joni Mäkelä. JJK aloitti ottelu terävästi ja vieraat saivat jo alkuminuuteilla ensimmäisen kulmapotkunsa, josta Honar Abdi pääsi puskemaan – pusku painui kuitenkin ohi takatolpalta. Kesäflunssa ja…

  • Yhteistyökumppanin kynästä: Osuuspankin blogi

    Yhteistyökumppanin kynästä: Osuuspankin blogi

    Yhteistyökumppanimme Osuuspankin tuorein blogiteksti käsittelee äärimmäisen tärkeää asiaa – verenluovutusta. Myös JJK on tehnyt jo usean vuoden ajan yhteistyötä SPR:n Veripalvelun kanssa: JJK ei luovuta – paitsi verta! Liity sinäkin hengenpelastajien joukkoon! Ystävänpäivänä se alkoi, nyt olen tehnyt sen jo kahdesti. Olen luovuttanut. Verta. Ei sattunut yhtään. Luovutuksen jälkeen sain maittavat pullakahvit sekä hyvän mielen…

  • Sunnuntaina suunta Pirkanmaalle – tähtäimessä ensimmäinen vierasvoitto

    Sunnuntaina suunta Pirkanmaalle – tähtäimessä ensimmäinen vierasvoitto

    JJK:n pelit jatkuvat vieraskentällä, kun vuorossa on sunnuntaina vierailu Tehtaan kentällä – peli Hakan vieraana alkaa klo 18:30. Edessä on tiukka viikon rupeama: keskiviikkona vuorossa on reissu Turkuun ja kolmen ottelun putki huipentuu sunnuntaina 12.6., kun AC Oulu saapuu Harjulle – poikkeuksellisesti jo klo 13:30 alkavassa ottelussa. Kettupaidat ovat saaneet valmistautua ottelukimaraan hyvin, toteaa käskyttäjä…

  • Kettupaitojen ottelut – viikko 22

    Kettupaitojen ottelut – viikko 22

    JJK:n edustusjoukkueen Ykkösen ottelut, reservijoukkue Villikettujen Kolmosen ottelut, A-nuorten SM-sarjan ottelut sekä B-nuorten Ykkösen ottelut alkaneen viikon aikana. Kotiottelut tummennettuna. Edustusjoukkue: Valkeakosken Haka – JJK, sunnuntaina 5.6. klo 18:30, Tehtaan kenttä, Valkeakoski Villiketut: JPS – Villiketut, perjantaina 3.6. klo 19:15, Viitaniemi A-nuoret: – B-nuoret: – [separator top=”10″ style=”shadow”] Sarjataulukot ja otteluohjelmat sekä niiden kautta pelien liveseurannat…

  • Toukokuun Nordea-perhe palkittu

    Toukokuun Nordea-perhe palkittu

    Perjantain kärkimatsissa palkittiin kauden toinen Nordean kuukauden JJK-perhe. JJK:n yhteistyökumppani Nordea haluaa muistaa myös futisarjen sankareita pyykinpesun ja kuljetusten ynnä muiden päivittäisten toimintojen parissa palkitsemalla JJK Junioreista joka kuukausi ”Nordean kuukauden JJK-perheen”. Palkitseminen tapahtuu aina kuukauden viimeisessä kotiottelussa ja saa palkintona on lahjakortti Ravintola Vesilinnaan. Tällä kertaa palkittu perhe on JJK 05-joukkueesta Saarelan perhe –…