-

JJK taiteili historiallisen määrän maaleja kaudella 2026
· Uutiset
Seuraava kotiottelu
klo
·
-

Toni Lehtisestä JJK:n tuleva päävalmentaja
JJK Jyväskylän uusi ensikauden päävalmentaja on Toni Lehtinen. Lehtisen, 37, kolmivuotinen valmentajasopimus käsittää kaudet 2022-2024 ja on muotoa 2+1. Tehtävässään hän aloittaa joulukuun alussa. “Olen hyvin innostunut ja myös kiitollinen JJK:lle, joka tarjoaa minulle sauman ottaa seuraava steppi valmentajaurallani”, Seinäjoen Jalkapallokerhon (SJK) organisaatiossa kuluvan kauden loppuun asti työskentelevä Lehtinen kertoo. “SJK:n kakkosvalmentajan roolissa olen päässyt…
-

Oulussa pisteet jakoon OLS:n kanssa
JJK pelasi sunnuntai-iltana Oulussa OLS:n vieraana 1-1-tasatulokseen päättyneen ottelun. JJK:n maalin teki jo 5.minuutilla komealla laukauksella Vertti Lepo, isäntien tasoituksen puolestaan laukoi Kevin Larsson 77.minuutilla. JJK aloitti ottelun hyvin ja iski maalin jo 5.minuutilla. Tilanne lähti kulmapotkusta, jota OLS ei saanut purettua turvallisille vesille. Kulmuri pelattiin lyhyenä alaspäin Juho Luomalle, joka keskitti maalille. OLS-puolustus purki…
-

JJK kertoo tulevan päävalmentajansa nimen tiistain tiedotustilaisuudessa
JJK järjestää tiedotustilaisuuden medialle tiistaina 24.8.21 klo 15 Harjun Stadionilla. Tilaisuudessa julkaistaan JJK:n edustusjoukkueen tulevien vuosien päävalmentaja, joka tulee Veikkausliiga-seurasta. Paikalla ovat seuran puheenjohtaja Tom Nevanpää, myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen, joukkueen kapteeni Robin Saastamoinen sekä etäyhteydellä haastateltavissa tuleva päävalmentaja. Lisätietoja ja ilmoittautumiset tiedotustilaisuuteen: Joni Vesalainen 044 583 1898 joni.vesalainen@jjk.fi
-

JJK kohtaa sunnuntaina Oulussa OLS:n
Kettuleirissä päästään jälleen pienen suunnittelemattoman tauon jälkeen tositoimiin, kun JJK matkustaa Oulun Luistinseuran vieraaksi sunnuntai-illan ottelussa. Edellisellä Vaasan pelireissulla pelannut joukkue asetettiin karanteeniin kyseisessä ottelussa tapahtuneen korona-altistumisen vuoksi, mutta nyt kettumiehistö palaa pelikentälle. OLS on yksi C-lohkon kolmesta oululaisseurasta ja se tunnetaan nykyisin myös nimellä AC Oulu OLS. Kuten nimestäkin voi huomata, kyseessä on Veikkausliiga-seura…
-

Kolmosen runkosarja loppusuoralla – kettuleiriin uusia pelaajia
JJK/2 pelaa tällä kaudella Itäisen alueen Kolmosta, jossa runkosarja lähestyy loppuaan. Askeleeksi B-nuorten ja edustusjoukkueen välille viime kaudelle perustettu JJK/2 otti vahvoilla esityksillä kauden päätteeksi nousupaikan Nelosesta Kolmoseen kaudelle 2021. Joukkueen runko koostuu tällä kaudella pitkälti omista, A-juniori-ikäisistä pelaajista ja mukana on nähty myös pelaajia edustusjoukkueesta ja B-nuorista. Kolmosessa pelataan kuluvalla kaudella kahdessa 12 joukkueen…
-

Siirretyt ottelut pelataan syyskuussa
Viime viikolta siirretyt ottelut FCV:tä ja OTP:tä vastaan tullaan pelaamaan syyskuussa JJK:n kahdelle siirretylle kamppailulle on nyt selvillä uudet pelipäivät. FC Vaajakosken isännöimä derby pelataan sunnuntaina 5.9. klo 16 alkaen Vaajakosken liikuntapuistossa ja Kettupaitojen kotiottelu OTP:tä vastaan siirtyy puolestaan pelattavaksi keskiviikkona 15.9. klo 17 alkaen. Alkuperäiselle OTP-ottelun päivälle ennakkoon netistä ostetut pääsyliput käyvät sellaisenaan myös…












































