JJK avasi kotikautensa komeasti kaatamalla SJK Akatemian

30.04.2023
Kuva: Manniset Aatu ja Mikko painoivat pitkän päivätyön kotiavauksessa (📸 K-S Jalkapalloviikko/Olli Rosti)

JJK avasi Ykkösen kotikautensa runsaslukuisen yleisön edessä Viitaniemen liikuntapuistossa varsin komealla tavalla, kun sarjakakkonen SJK Akatemia kaatui 2-0-lukemin! Isännillä oli vajaan tunnin tietämillä todellinen tehohetki, sillä molemmat maalit syntyivät parin minuutin sisään: kauden maalitilin avasi Mikko Manninen ja heti perään maalintekoa jatkoi Robin Saastamoinen.

JJK aloitti ottelun hyvin ja hallitsi ensimmäistä paria kymmentä minuuttia. Sen jälkeen hallinta siirtyi vuorostaan vieraille – maaleja ei kuitenkaan vielä avausjaksolla nähty ja tauolle mentiin 0-0-lukemissa. Viitaniemen haastava pelialusta toi kamppailulle oman mausteensa aiheuttaen molemmille joukkueille ajoittain harmaita hiuksia ja pallonmenetyksiä.

Myös toisen jakson alku oli isänniltä vahva ja palkkio tulikin pian. 55. minuutilla JJK sai kulmapotkun ja Ville Kirvesojan kulmapotku löysi Gentrit Kovaqin maalin edestä. Otto Huuhtanen torjui Kovaqin puskun ja pallo päätyi Oskar Pihlajalle, joka puolestaan tälläsi ylärimaan – rimasta pallo tipahti Mikko Manniselle, joka nikkasi sen päällään maaliin avaten näin kettujen maalitilin kuluvan kauden Ykkösessä! Mannisen omien sanojen mukaan maalinteko päällä onnistuu keskimäärin kerran 12 vuodessa, joten Viitaniemen kotiavausta jännittämään saapunut kotiyleisö sai nähdä varsin harvinaista herkkua.

Lisää seurasi lähes saman tien: 57.minuutilla Pihlaja murtautui vasemmalta laidalta ja laittoi hyvän syötön maalin edustalle, mistä Robin Saastamoinen ohjasi pallon tarkasti tolpan juureen ja joukkue pääsi näin juhlimaan 2-0-johto-osumaa Harjun Poikien edessä. Maali oli hyökkääjän uran ensimmäinen Ykkösen tasolla.

Kuva: Oskar Pihlaja tarjoili ja Robin Saastamoinen viimeisteli (📸 K-S Jalkapalloviikko/Olli Rosti)

Vierasjoukkue sai jakson edetessä hieman käynnisteltyä omaa kirivaihdettaan. SJK:ssa viidettä kauttaan pelaava JJK-kasvatti Kaarlo Rintamäki pääsi myös pommittamaan kulmapotkun jälkitilanteesta painavan laukauksen kohti Ville Viljalan vartioimaa maalia vajaan 80 minuutin kohdalla, mutta JJK-vahti poimi vasenta alakulmaa kohti painuneen yrityksen.

Isännät saivat 80.minuutin tuplavaihdolla uutta virtaa kentälle ja SJK:n loppukiri jäi puolestaan vaisuksi eikä tuottanut tulosta, vaan Viljala piti maalinsa koskemattomana. Loppuhetket kotijoukkue pelasi fiksusti ja otti näin ansaitun voiton ensimmäisestä kotiottelustaan!

Kaksi Ykkösen debyyttiäkin nähtiin jälleen kotijoukkueen miehistössä, kun Eduard Ciriaco ja Jimi Saarikko kellottivat ensimmäiset minuuttinsa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Rintamäen lisäksi vierasjoukkueen riveissä nähtiin myös muita JJK-kasvatteja, kun loukkaantumisensa selättänyt puolustaja Tuomas Koivisto pääsi kirmaamaan vaihdosta vanhalle tutulle kotikentälleen.

SJK Akatemiasta tälle kaudelle Kettupaitaan siirtynyt ja ylärimaakin ottelussa kolistellut Pihlaja oli varsin tyytyväinen mies heti päätösvihellyksen jälkeen.

– Tosi hyvä fiilis, pari ensimmäistä peliä on olleet meiltä hyviä ja nyt vihdoin kairattiin myös se voittokin. Itselle vielä ehkä vähän spesiaalimpi tapaus, kun on vanha joukkue vastassa niin oli kyllä ihana voittaa. Tärkeä juttu joukkueelle myös, että saatiin ne maalihanat auki, tästä jatketaan! Pihlaja vakuutti pelin jälkeen Ruudun haastattelussa.

Ruudun ottelukooste katsottavissa JJK TV:ssä YouTubessa.

Kettujen pelit jatkuvat ensi viikon lauantaina sarjanousija SalPa:n vieraana Salossa ja kotona pelataan taas parin viikon päästä, kun kylään saapuu HIFK.