JJK ja FCV kohtaavat lauantaina harjoitusottelun merkeissä

23.03.2023

Kettulauman valmistautuminen huhtikuun puolivälissä käynnistyvään Ykkösen kauteen jatkuu lauantain harjoitusottelulla varsin tuttua vastustajaa, FC Vaajakoskea vastaan.

JJK:n preseason alkaa lähestyä loppuaan ja jäljellä onkin vain kaksi harjoituspeliä ennen kuin kausi potkaistaan virallisesti käyntiin KPV:n vieraana Kokkolassa 15. huhtikuuta. Tämäkään harjoituskausi ei ole kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä Vehkahallin sorruttua joulukuussa ovat Kettupaidat joutuneet pelaamaan kaikki talvikauden pelinsä vieraskentällä. Nyt halli on viimein saatu pystyyn ja käyttölupakin myönnetty tarkastusten jälkeen.

Sarjanousija JJK:n talvikauteen on mahtunut yhteensä seitsemän harjoituspeliä ja Ykköscupin ottelua. Saldonaan sillä on 2 voittoa, 1 tasapeli ja neljä tappiota. Vastassa on ollut KuPS:n ja VPS:n liigamiehistöjen lisäksi joukkueita Ykkösestä (KPV, FF Jaro & SJK Akatemia) ja Kakkosesta (Ilves/2 & GBK). Lauantaina kohdataan FCV ja kiirastorstaina matkustetaan vielä MP:n vieraaksi Mikkeliin.

Harjoituskausi alkoi kankeasti suurinumeroisella tappiolla Kuopiossa, mutta sen jälkeen tappioihin päättyneissäkin peleissä on kettujen pelillinen esitys ollut loppunumeroista huolimatta lupaava. Näin voi sanoa myös pari viikkoa sitten VPS:n kentällä pelatun harjoitusottelun esityksestä 4-0-tappiosta huolimatta. Etenkin ensimmäisellä jaksolla JJK hallitsi ajoittain selkeästikin peliä ja kotijoukkue VPS:llä oli isoja vaikeuksia murtautua kettujen kenttäpuoliskolle. Vaasalaisilla oli kuitenkin vierailijaansa enemmän malttia, tarkkuutta ja vaarallisuutta maalintekosektoreille päästessään, kun taas JJK:n yritykset karkasivat ohi tai yli maalin.

– VPS oli odotetun kova vastustaja ja heidän pelaamisestaan huokuu tietynlainen rutiini, etenkin näin lähellä varsinaisen liigakauden alkua. Tuo peli oli tietysti meille iso haaste ja tietynlainen peili meidän omalle tekemiselle ja sille missä menemme tässä vaiheessa. Saimme pelistä varmasti uskoa niin hyökkäys kuin puolustamispelaamiseenkin. Kun pystymme saamaan onnistumisia noinkin kovaa joukkuetta vastaan se motivoi ja luo uskoa. Vaikka meillä tuskin tulee kauden aikana noin kovaa jengiä vastaan, lopputulos oli kuitenkin 4-0 ja siihen ei voi olla tyytyväinen, päästettiin liian monta maalia, Toni Lehtinen puntaroi.

Lauantain vastustaja FCV on tullut varsin tutuksi viime vuosina, sillä joukkueet ovat pelanneet samassa Kakkosen lohkossa kaudesta 2020. Vaajakoskelaismiehistö on muuttunut jonkin verran viime kaudesta ja onkin asettanut tavoitteekseen sarjanousun Ykköseen. Joukkueen peräsimeen on nimetty kettuperheelle tuttu mies Antti ”Neukka” Neuvonen apunaan niin ikään JJK:ssa valmentanut ja pelannut Risto Kontio. Myös pelaajistossa on tapahtunut liikehdintää ja viime kauden päätteeksi Kakkosesta pudonneiden Komeettojen riveistä on siirtynyt useita pelaajia punapaitoihin, sillä FCV on nyt kaupungin ainoa joukkue Kakkosessa.

JJK on ollut kolmen kauden ajan Kakkosessa pelatuissa paikallisotteluissa niskan päällä ja on onnistunut voittamaan seitsemästä kohtaamisesta 5, hävinnyt kerran ja yksi ottelu on päättynyt tasatulokseen. Erityisen lauantain kohtaamisesta tekee tietysti se, että päästään vihdoin harjoittelemaan pelaamista myös kotikentällä ja Lehtinen onkin odottanut halliin pääsyä kuin kuuta nousevaa.

– Lauantaina on edessä jälleen derby FCV:tä vastaan ja paikallispeleissä on tietysti aina oma latauksensa sarjatasosta huolimatta. Takuulla näytönhaluisella vaajakoskelaismiehistöllä on hieman uudet kuviot ja uusi valmennus on varmasti tuonut jotain uutta myös pelaamiseen. Meillä on enää kaksi treenipeliä jäljellä ennen kauden alkua ja tavoite on, että pystymme hyvän esityksen lisäksi ottamaan pelistä myös tuloksen. Onhan se myös tosi kiva, että päästään tässä preseasonilla pelaamaan yksi ottelu täällä kotipaikkakunnallakin, Lehtinen virnistää.

JJK – FCV || 25.3.23 klo 13:30 || Vehkahalli

Otteluun on vapaa pääsy