Vakion Kesäkisan JJK-legenda Janne Särkkä: ”Pelipäivä on aina juhlapäivä”

11.07.2015

20150624_142827

Vakion Kesäkisa starttasi viime kuun lopulla. Kisa on kaikille avoin ja mukana on myös legendoja eri seuroista.

JJK-legendana mukana on Janne Särkkä, joka on tehnyt pitkään töitä jyväskyläläisessä futiksessa niin pelaajana kuin seuratyöntekijänä. Särkkä päätti peliuransa vuonna 1992 ja keskittyi perheeseen, siviiliuraan OPKK:n palveluksessa – sekä seuratyöhön.

Samoihin aikoihin Jyväskylän jalkapallokenttää uudelleenorganisoitiin.

– Jyväskylän Pallokerho ja JyP-77 yhdistivät voimansa ja uusi seura halusi tietenkin nousta mahdollisimman nopeasti takaisin Kolmannesta divisioonasta Kakkoseen. Tuolloin en itse ollut uudessa JJK:ssa missään virallisessa työsuhteessa, mutta silloinen hallituksen jäsen, itselleni 80-luvulta Palloliiton piirin toiminnasta tuttu Hannu Mäntylä otti yhteyttä, kun JJK:lle tarjottiin mahdollisuutta pelata harjoitusottelu Swindon Townia vastaan.

– Olimme olleet yhdessä järjestämässä piirin 50-vuotisjuhlaottelua Wimbledonia vastaan ja sanoin, että JJK:n tuo ottelu kannattaa pelata ja tarjouduin auttamaan järjestelyissä ja rahoittamisessa. Kehitimme yritysyhteistyötä ja markkinoita tuon ottelun myötä paljon ja silloin syntyi esimerkiksi kentänlaitamainoksen konsepti.

JJK:n toiminta kehittyi 90-luvun alkuvuosina monella rintamalla – ennen kaikkea junioritoiminnan suhteen.

FullSizeRender– Samoihin aikoihin sekä perustettiin oma yhdistyksensä junioritoiminnalle että elvytimme senhetkisen junioreiden toiminnanjohtajan Nikanderin Antin kanssa Kortteliliigatoiminnan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Nämä ovat tietenkin olleet äärimmäisen tärkeitä askelia seuran kehityksessä – ja niitä hedelmiä osaltaan nytkin korjataan omavaraisen edustusjoukkueen myötä.

Kaiken kaikkiaan toiminta ammattimaistui kaikin puolin ja myös olosuhteet kehittyivät.

A-P Nikulan tulo junioripuolen toimintaan mukaan vei jälleen junnutyötä paljon eteenpäin. Kaiken kaikkiaan meillä oli paljon tärkeitä, sitoutuneita henkilöitä mukana toiminnassa – ja heitä kaikkia täytyy jälleen kerran kiittää. Pekka Salomaa, Timo Kuulasmaa ja Lassi Hietanen ovat olleet todella tärkeitä tekijöitä seuraa perustaessa ja esimerkiksi Nelu Petrescu ja Lahtisen Matti taas ovat tehneet valmentajina hienoa työtä junnupuolella.

– Nelu toimi valmentajana 85-syntyneiden ikäluokalle, jonka joukkueenjohtajana itse olin kymmenen vuotta. Tuon joukkueen kanssa voitimme nappuloiden Suomen mestaruuden pariinkin kertaan ja kävimme myös ulkomailla pelaamassa laadukkaita pelejä.

Pieni yhtymäkohta päivän kärkikamppailuun liittyen löytyy kahdenkymmenen vuoden takaa JJK:n nousujuhlinnasta.

– Vuonna 1995 JJK nousi Ykköseen, kun voitimme karsinnoissa juuri kemiläiset, tuolloin KPT-85:n. Joukkueessa oli todella lahjakkaita yksilöitä, kuten Pasi Laaksonen ja Petro Punna.

– Junioritoiminta oli lähtenyt erittäin vahvaan kasvuun ja kun edustusjoukkueen toiminta ei lopulta ollut vielä riittävän kestävällä pohjalla, jatkettiin kaudella 2000 pelejä Kakkosessa silloisella junioreiden sarjapaikalla. Tuo laittoi myös miettimään, miten toimintaa saataisiin vietyä eteenpäin niin, että se myös olisi kestävää.

2000-luvun puolivälin jälkeen Särkkä oli vahvasti mukana värväämässä edustusjoukkueen pelaajavalmentajaksi Ville Prihaa, joka nostikin Kettupaidat kaudella 2006 Ykköseen – ja hetkeä myöhemmin aina Veikkausliigaan asti. Samoihin aikoihin seurajohtoon tuli Joni Vesalainen, joka toi seuraan paljon värikkyyttä ja näkyvyyttä.

– Pelasimme paljon hyviä otteluita brittijoukkueita vastaan, mutta Ykköseen noustuamme niille ei enää ollut niin suurta tarvetta. Viimeisten viidentoista vuoden aikana JJK:n ja ylipäänsä jalkapallon asema Jyväskylässä on kehittynyt paljon ja tullut paljon vakavastiotettavammaksi. Olemme saaneet enemmän jalansijaa ja seura merkitsee monille paljon.

– Seuratyön haaste on usein pitkäjänteisyyden puute. Meillä on ollut riittävästi kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, jotta toiminta on kantanut, vaikka myrskyjäkin on ollut. Tärkeää on myös, että toimintaa ja kannatusta on monilla eri tasoilla – ja tavoilla. On omistajia, on Harjun Pojat, on muut kausikorttilaiset – jokaisella on roolinsa ja varmasti jokainen myös saa tästä itselleen jotain.

Pitkän linjan JJK-lainen näkee tulevaisuuden valoisana.

– Pitkä tie on jo tullut kuljettua – oma työni edustusjoukkueen puolella pelaajauran jälkeen alkoi kansainvälisestä ottelusta Swindonia vastaan ja vei aina Eurooppa-liigaan ja sen myötä UEFA:n päämajaan asti.

– Uskon, että myös JJK:n tulevaisuus on hyvä. Ei vain liigapaikka ole itseisarvo, vaikka sitä tietenkin tavoitellaankin. Liigavuosina saavutimme sen, että pelipäivinä kaupungilla ja kaupunkilaisilla on tunne, että Harjulla tapahtuu jotain. Tärkeintä ei lopulta ole sarjasijoitus tai vaan se, että paikallisilla on aina tunne, että pelipäivä on juhlapäivä, kun oma joukkue pelaa.

Vakion Kesäkisa

Jannen vetovinkit viikonlopun kierrokselle videomuodossa

Harjun juhlapäivänä Ykkösen 13. kierros: JJK – PS Kemi, tänään lauantaina 11.7. klo 16