Waari: VPS kaatuu aktiivisen kotiyleisön turvin

16.10.2011

Veikkausliigan mitalitaistelu kiristyi torstain ja perjantain tulosten myötä entisestään. Sunnuntaina JJK tarvitsee ehdottomasti kolme pistettä. Todennäköisesti Kettunutut tarraavat yhä tiukemmin kiinni vähintään pronssimitaliin runsaslukuisen kotiyleisön edessä.

 

Torstaina JJK taisteli arvokkaan vierastasapelin HJK:n kotistadionilta. JJK:n kenttäryhmitys pelasi alempana kuin kertaakaan tällä kaudella. Muodostelma pysyi kuitenkin läpi ottelun tiiviinä ja HJK ei saanut luotua kuin muutaman todellisen maalintekopaikan.

 

VPS olisi torstaina ansainnut voiton MIFK:ä vastaan, mutta heikon viimeistelyn takia joukkue joutui tyytymään 1-1 tasapeliin. VPS on parantanut kauden toisella puoliskolla ja joukkue on jatkuvista loukkaantumisongelmista huolimatta noussut lähemmäs pelaajamateriaalinsa edellyttämää tasoa.

 

VPS:n pelaajistossa tällä hetkellä ns. kymppipaikalla operoiva Tony Björk liikkuu järkevästi ja on jatkuvasti pelattavissa hyökkäystilanteissa. JJK:n täytyy puolustaa Björkia vastaan samantyyppisesti kuin torstaina samassa roolissa HJK:n paidassa esiintynyttä Jari Litmasta. VPS on myös vahva joukkue erikoistilanteissa sillä Riku Heini ja Edgar Bernhardt antavat kovia ja vaarallisia vapaa- ja kulmapotkuja. Puolustussuuntaan VPS:n heikkous on vasen laita, jossa Bernhardtin kyseenalaisen puolustusinnon myötä laitapuolustaja Antti Uimaniemi jää liian yksin. Sunnuntaina Uimaniemi kohtaa liigan kovimman haasteen Mikko Mannisen muodossa.

 

JJK:n oman pelaamisen täytyy noudatella tuttua ja hyväksi havaittua sapluunaa. Joukkueen pitää pystyä pitämään palloa ja hyökkäämään vaihtelevilla rytmeillä. Otteluun alkuun JJK:n on syytä tulla väkevällä intensiteetillä sillä VPS pelasi torstaina ottelun Hietalahden raskaalla kentällä. Bussimatkan jälkeen vierailijalla voi olla vaikeuksia päästä kiinni ottelun rytmiin.

 

Taitavampi ja paremman materiaalin omaava JJK on sunnuntaina ottelun selvä suosikki. Kotijoukkueen täytyy nopeilla seinäsyötöillä ja syvyysjuoksuilla iskeä VPS:n laitapuolustajien taakse ja melko hidasta toppariparia vastaan. Harjun äänekäs kotiyleisö luo kannustuksellaan voiton varmistavan kotiedun. Ottelun todennäköisyysarvio JJK 60%, tasapeli 23% ja VPS 17%.

Waari1

Kirjoittaja on JJK:n osakas ja vedonlyönnin ammattilainen.