Waari: Kettupaitojen ensimmäinen kolmannes

22.06.2011

jjk-waarin-analyysi-kauden-ekasta-kolmanneksesta-2011

Waari nostaa JJK:n lukuisista onnistujista esille erityisesti tämän kolmikon – mitä mieltä olet itse?


JJK on suoriutunut kauden 11:sta ensimmäisestä ottelusta pisteiden valossa erinomaisesti. Waarin todennäköisyysarvioiden pohjalta laskettujen pisteodotuksien mukaan JJK:lla tulisi olla nyt kasassa 16 pistettä. Matalaan pisteodotukseen suurin syy on vaikea otteluohjelma, sillä JJK on kohdannut kovimmat haastajansa vieraskentällä. Kettupaidat ovat kotonaan pystyneet puristamaan tiukoista otteluista täysiä pisteitä, joten joukkueen pistesaldosta on muodostunut komea. JJK:n todennäköisin sarjasijoitus kauden lopuksi on tällä hetkellä kolmas.

JJK on pelillisesti mennyt eteenpäin jokaisella osa-alueella. Vahvistukset ovat olleet odotetun hyviä ja erityisesti valmennusjohdon oikea-aikaiset ja onnistuneet pelaajavaihdot ja taktiset muutokset ovat kääntäneet tiukkoja pelejä JJK:n eduksi. Kauden edetessä yhä suurempaan rooliin nousee joukkueen palautuminen ja valmistautuminen otteluihin. JJK on hyvän fyysisen pohjan ja pelaajille iskostuneen pelitavan myötä pystynyt kääntämään otteluita hyväkseen toisella puoliajalla. Muutamissa otteluissa JJK on kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla jäänyt ”telineisiin” ja joukkueen palloton liikkuminen on ollut aivan liian hidasta. Toisella kolmanneksella JJK:n täytyy tulla säännöllisemmin otteluiden alkuminuuteille terävästi.

Yksittäisistä pelaajista suurimpiin onnistujiin voidaan lukea Mikko Manninen, Eero Korte ja Jani Virtanen. Manninen ja Korte ovat tasapainoisia laatupelaajia, joiden pallolliset ja pallottomat ratkaisut ovat aina joukkueen kokonaispelaamista tukevia. Manninen on ottanut suuren roolin joukkueen hyökkäyspelaamisessa, mutta samalla auttanut alapuolellaan pelaavaa laitapuolustajaa esimerkillisesti ja tarjonnut prässin alla riittävän helpon syöttösuunnan. Korte lukee peliä erinomaisesti ja on käytännössä aina pelattavissa. Keskikentän kapellimestari pelaa jopa hiukan liian herrasmiesmäisesti, sillä voimakkaampi oman preesensin esilletuonti hyödyttäisi myös joukkuetta. ”Jytky”-maalillaan internetin valloittanut Jani Virtanen on kovan työn kautta saavuttanut taitojensa edellyttämän fyysisen suoritustason. Tekniikaltaan Virtanen on Veikkausliigan kirkkain tähti, jonka maaginen pallollinen osaaminen riittäisi vaikka La Ligassa.

JJK on voittanut kauden viisi ensimmäistä kotiotteluaan. Harjun kotiyleisö on antanut oman panoksensa voittoputken hyväksi. Yleisön taholta tuomariin kohdistunut paine on kääntänyt tiukkoja tilanteita säännöllisesti kotijoukkueen hyväksi. JJK:n joukkue selvästi nauttii pelaamisesta asiantuntevan kotiyleisönsä edessä. Kesäisen kaunis Harjun stadion ei ole tällä hetkellä helppo paikka vierasjoukkueille.

 

JJK Waari

Kirjoittaja on JJK:n osakas ja ketterien kokonaisanalyysien kokenut konkari. Lisää Waarin mietteitä JJK:sta ja urheilusta muutenkin löydät Twitteristä.