Virtasen neloset käänsivät ilotulituksen JJK:lle

06.02.2011
Virtasen neloset käänsivät ilotulituksen JJK:lle

Termit ”maalijuhla” ja ”maali-iloittelu” kärsivät rajun inflaation sunnuntaina, kun JJK kellisti RoPS:n Liigacupin ottelussa maalein 5-6 (3-2). Ottelun nimi oli neljä maalia viimeistellyt Jani Virtanen, joka iski ottelun voittomaalin lisäajalla. Muista JJK-osumista vastasivat Babatunde Wusu ja omiin osunut RoPS:n Etchu Tabe.

– Aikamoista ilotulitusta oli. Ennakkoon pystyi jo arvelemaan, että tulee enemmän tilanteita kuin keskimääräisessä jalkapallo-ottelussa. Osuttiin siinä kehikoihinkin, onneksi peli kääntyi näin päin meille, valmentaja Jori Särkkä toteaa.

– Lauantaina menetettiin voitto lopussa, niin oli hieno juttu että nyt pystyttiin itse ratkaisemaan lisäajalla.

Ottelun avauspuoliajalla JJK oli vaikeuksissa pienen kentän ja terävästi liikkuneen isäntäjoukkueen kanssa. RoPS siirtyikin johtoon jo 3. peliminuutilla. Illan hahmo Virtanen tasoitti vapaapotkusta vain pari minuuttia myöhemmin. Taukoon mennessä maaliverkkoja ehdittiin pöllyttää viidesti.

– Maalien merkeissä pysyttiin ensimmäinen jakso pelissä mukana kiitos Jampan vaparimaalien. Pelillisesti RoPS hallitsi selkeästi. Toisella sitten saatiin omaa pallollista peliä nopeammaksi ja saatiin peli haltuun. Vastustaja taisi vähän väsyäkin, Särkkä sanoo.

Puolustuspelaamisen riemuvoittona viittä päästettyä maalia ei voi pitää. Ongelmat piilivät kuitenkin tutusti ennen kaikkea pallollisen pelaamisen virheissä, joiden vuoksi vastustaja sai liikaa nopeita vastaiskuja. Maalissa pelanneen 16-vuotiaan Ville Viljalan piikkiin suuria lukemia ei voi laittaa.

– Viisi maalia meni omiin, joten olisi helppo ajatella että nuori maalivahti ei nyt ole onnistunut. Ei missään nimessä ole siitä kysymys. Villen pelissä oli hyviä asioita, tämä oli maalivahdille erittäin vaikea ottelu, Särkkä korostaa.

– Ja toiselta kannalta katsoen kuuden maalin tekeminen on hyvä juttu. Tundekin pääsi maalin makuun ja saatiin siinä pää auki, se on varmasti jatkoa ajatellen iso asia.

JJK:n saaliiksi pohjoisen miniturneelta näin voitto ja tasapeli. Liigacupin osalta kausi jatkuu helmikuun 16. päivä Seinäjoella pelattavalla kotiottelulla KuPS:a vastaan.

JaniVirtanen