Ville Viljala torjuu Kettupaidassa myös kaudella 2023

12.01.2023

Kauden 2022 parhaaksi maalivahdiksi omassa lohkossaan äänestetty Ville Viljala vartioi JJK-maalia myös tulevalla kaudella.

Ykköseen joukkuetta rakentava kettulauma on kiinnittänyt jälleen yhden tärkeimmistä palasistaan, kun paluun JJK-paitaan vuosi sitten tehnyt maalivahti Ville Viljala on kirjoittanut seuran kanssa jatkosopimuksen. Vuonna 1995 syntynyt kettukasvatti kuuluu joukkueensa kokeneempaan kaartiin, sillä Veikkausliiga-debyytistäkin on ehtinyt vierähtää jo 10 vuotta. JJK:n lisäksi mm. SJK:n, EIF:n ja FCV:n paidassa torjunut Viljala oli isossa roolissa nostamassa kasvattajaseuraansa myös Veikkausliigaan kauden 2016 päätteeksi.

– Viime kaudesta jäi positiiviset fiilikset ja vuosi meni muutenkin hyvin pitkälti niin kuin ennakkoon oli lupa odottaa. Kaikki muu kuin nousu olisikin ollut meiltä iso riman alitus, kun päästiin vetämään Kakkosta aika epäreiluilla jaoilla ja tuloskin oli sen mukainen. Varmasti meidän treenimäärät ja laatukin olivat aivan eri luokkaa kuin muilla jengeillä, Viljala arvelee.

Nousupaikan Ykköseen viime syksynä saavuttanut JJK pelasi huippukauden ja suurimman osan otteluista torjunut Viljala äänestettiin kauden päätteeksi muiden C-lohkon pelaajien toimesta oman pelipaikkansa parhaaksi. Samainen palkinto napsahti miehellä myös pari vuotta sitten ja välissä pystin on onnistunut nappaamaan vain kettulauman toinen torjuja Aati Riihimäki. Viljala muodostaakin yhdessä Riihimäen kanssa epäilemättä laadukkaan kaksikon JJK:n maalinsuulle myös ensi kaudella.

– Uusi sarjataso tuo tietysti taas uudet haasteensa. Lähdemme Ykkösen tasolle melko kokemattomalla ryhmällä kauteen, mikä on myös monelle pelaajalle samalla hyvä mahdollisuus todistaa oma tasonsa taas pykälää korkeammalla. Meillä muutamilla kokeneemmilla pelaajilla on siten iso rooli olla tässä tukena.

– Omalta kohdaltani voisi myös sanoa viime kauden olleen ihan ok, mistä tietysti tunnustuksena kyseinen palkinto tulikin. On mukava lähteä taas monen vuoden tauon jälkeen jahtaamaan samaa palkintoa Ykkösen puolelle, Viljala virnistää.