Viikon toinen murskavoitto – tällä kertaa VIFK kaatui 5-0

19.09.2015

2015-09-19_jjk-vifk_0022

JJK jatkoi musertavia esityksiään jyräämällä 5-0-voittoon VIFK:n kustannuksella. Tehomiehinä häärivät Robert Taylor ja Benno Hanslian – Hanslian tehtaili kaksi ja Taylor kolme täysosumaa!

Paremmasta ei loppujen lopuksi ollut missään vaiheessa epäselvyyttä – isännät tehtailivat maalipaikkoja tasaisesti alusta loppuun asti. Vieraillakin oli kuitenkin etsikkoaikansa ja avausvartin aikana VIFK saikin rakenneltua isäntien maalille jokusen tilanteen – Janne Korhonen ei kuitenkaan lopulta joutunut maalillaan toden teolla venymään.

Vastapäässä Janne Henriksson joutui puolestaan tekemään enemmän töitä ja pitkään kokenut vahti puolustuksineen saikin pidettyä isäntänsä nollilla. Taylor oli lähellä avata maalitilinsä jo viidennellä minuutilla, kun keskikenttädynamo pääsi kokeilemaan Antto Hilskan vedon jälkitilanteesta. Henriksson pystyi venyttämään kuitenkin jalkansa pallon tielle ja selvitti tilanteen kulmapotkuksi.

JJK pelasi kärsivällisesti ja rakenteli hyökkäyksen toisensa perään Ensimmäinen maali nähtiin lopulta kymmenisen minuuttia ennen taukoa – ja se oli komeasti rakenneltu. Niko Markkula nousi oikeaa laitaa ja syötti rangaistusalueelle Mikko Manniselle, joka puolestaan tarjoili pallon Taylorille maalin edustalle. Taylor latasi vuorenvarmasti ja komeasti pallon ylänurkkaan ja kotijoukkue pääsi juhlimaan ansaittua ottelun avausmaalia.

Vielä juuri ennen taukovihellystä Manninen oli tuplata JJK:n johdon, mutta laukaus kilpistyi ylärimaan, niinpä taukolukemiksi jäi 1-0.

2015-09-19_jjk-vifk_0010

Ottelun edetessä vierasjoukkue väsyi ja JJK pääsi pyörittämään peliä kaiken aikaa vahvemmin. Toisella jaksolla JJK vyörytti hyökkäyksiä niin vasemmalta, oikealta kuin keskeltäkin ja VIFK-puolustus yhdessä Henrikssonin kanssa sai tehdä kaikkensa pitääkseen lukemat siedettävinä.

56. minuutilla 2-0-maali oli jälleen äärimmäisen lähellä, kun tällä kertaa oli Aleksis Lehtosen vuoro kolistella maalipuita. Kettukärjen veto napsahti takatolppaan ja pyöri aivan maaliviivalla – kukaan ei ehtinyt tuikkaamaan palloa maaliin ennen Henrikssonia ja näin VIFK selvisi toistamiseen säikähdyksellä.

Reilun tunnin ajan tilanne pysyikin 1-0-lukemissa, mutta 68. minuutilla alkoi ilotulitus, jonka aloitti Hanslian. Iiro Järvinen laittoi keskikentältä oivalla pitkällä syötöllään vauhtiin vasenta laitaa pitkin nousseen Hanslianin, joka kiskaisi komealla ja tarkalla vedolla rangaistusalueen ulkopuolelta tilanteeksi 2-0.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin sama mies on jälleen asialla, tällä kertaa Taylorin upeasta esityöstä: toistamiseen pallo saman tolpan juureen ja isännille kolmas maali!

Vaikka VIFK oli ottelussa altavastaajana, pyrkivät vaasalaiset myös itse hyökkäämään aina paikan auetessa aivan loppuhetkile asti. JJK:n puolustuspää toimi kuitenkin varmasti ja hyökkäykset tyrehtyivätkin kerta toisensa perään ennen varsinaiseen maalipaikkaan pääsemistä.

2015-09-19_jjk-vifk_0019

Myös Taylor oli lähellä tehdä illan toisensa vartti ennen loppua, mutta Henriksson pystyi vielä vetämään pidemmän korren torjumalla vedon kulmapotkuksi. Kulmia JJK saikin tasaisesti pitkin ottelua, muttei onnistunut niistä rokottamaan.

Vaikka ottelu oli viimeisellä kymmenminuuttisella jo 3-0, ei kotijoukkue nostanut jalkaa kaasulta vaan jatkoi vyörytystään kohti vaasalaisten maalia. 81. minuutilla ensin Honar Abdi veti tulisen kaukolaukauksen, jonka Henriksson torjui eteensä – paluupalloon ehti Järvinen, jonka veto karkasi kuitenkin yli maalin.

Taylor raatoi ottelussa hurjat kilometrit ollen niin puolustuksen kuin hyökkäyksenkin tukena, mutta keskikenttämiehellä riitti työmäärästä huolimatta virtaa aivan viimeiseen asti. 87. minuutilla nähtiin upea yksilösuoritus, kun Taylor vei vieraiden puolustuksen täysin kahville ja kuittasi komeasti nimiinsä 4-0-osuman.

Pari minuuttia myöhemmin illan tehokaksikko taiteili ottelun viimeisen sinetin yhteistuumin: Taylor riisti pallon syvällä keskikentällä ja nousi boksin tuntumaan, minkä jälkeen oli Hanslianin puolustus veivailla vieraspuolustusta solmuun ja tarjoilla loistopaikka Taylorille – Taylor kiitti ja kuittasi hattutempun täyteen, viimeistellen samalla lopputilanteeksi 5-0!

Molempien maalivire on kova, sillä kumpainenkin osui myös tiistain ottelussa EIF:n verkkoon – Taylor myös nousi hattutemppunsa myötä JJK:n parhaiden maalintekijöinen joukkoon, tasalukemiin Antto Hilskan ja Aleksis Lehtosen kanssa. Jokaisella on tilillään nyt seitsemän täysosumaa.

JJK saalisti viikon kahdesta ottelustaan komeasti kahdet täydet pisteet maalierolla 10-1. Ottelut Harjulla jatkuvat jo tulevana torstaina huippuottelulla 24.9., kun vieraaksi saapuu nousukamppailussa myös oleva TPS!

JJK - VIFK 5-0 (1-0)

Maalit:

1-0 37' Robert Taylor

2-0 68' Benno Hanslian

3-0 71' Hanslian

4-0 87' Taylor

5-0 89' Taylor

 

JJK:n kokoonpano: Janne Korhonen; Honar Abdi, Matti Lähitie, Antto Tapaninen, Niko Markkula; Iiro Järvinen (82' Jarkko Kosunen); Benno Hanslian (v), Robert Taylor, Tommi Kari (c) (66' Saku Leppänen), Mikko Manninen; Antto Hilska (46' Aleksis Lehtonen).

 

Vaihdossa: Teppo Marttinen (mv), Joona Itkonen, Saku Leppänen (66'), Aleksis Lehtonen (46'), Jarkko Kosunen (82'), Janne Kuhmonen, Arjan Goljahanpoor.

 

Tähtipelaajat:

*** Robert Taylor

** Benno Hanslian

* Janne Korhonen

 

Yleisöä: 1076

24092015-jjk-tps-ottelumainos-www