Viikko päättyy PS Kemin vieraana

10.09.2017

2017-08-13_0259

JJK:n kahden ottelun viikko päättyy, kun PS Kemi isännöi Kettupaitoja sunnuntaina klo 15 alkaen.

JJK:n ja PS Kemin kauden edellinen kohtaaminen oli ikimuistoinen. Kemiläiset vierailivat Vaajakoskella elokuun puolivälissä ja kesäsade yltyi yltymistään, kun Matti Lähitie vei ensin isännät johtoon.

Ottelun dramaattisilla loppuminuuteilla Rasmus Karjalainen tasoitti ottelun suoraan vapaapotkusta 89.minuutilla, mutta Gaël Etock iski heti perään komeasti rakennellun hyökkäyksen päätteeksi JJK:lle vielä 2-1-voittomaalin!

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Kemissä pisteet taas jaettiin 1-1-tasapelillä, Etockin viimeistellessä tuolloinkin JJK:n maalin. Kale onkin Kettupaitojen paras maalintekijäja löytyy kahdeksalla maalillaan myös Veikkausliigan maalipörssin kymmenen parhaan joukosta.

2017-08-13_0034

Niin JJK kuin PS Kemikin pelasivat torstaina. JJK isännöi Harjulla FC Lahtea ja joutui taipumaan sarjakakkoselle 2-4-lukemin – Kettupaitojen maalintekijöinä Sasa Jovovic sekä jälleen Etock.

PS Kemi taas haki vieraspisteet Rovaniemeltä Albion Ademin maalilla 0-1-tuloksella. Viimeisimpänä ennen taukoa kemiläiset taas voittivat FC Lahden ja sitä ennen kärsivät putkeen kaksi tappiota – joista toisen siis aiheutti juuri JJK.

JJK ei ole kauden mittaan kärsinyt tappiota PS Kemille, eikä aio kärsiä sitä nytkään, vaan suuntaa pohjoiseen sisuuntuneena FC Lahti-tappiosta. Pelikieltoja ei ole ja esimerkiksi Tommi Kari, Mikko Manninen sekä Antto Tapaninen palasivat torstaina kokoonpanoon erimittaisten poissaolojensa jäljiltä, joten kokoonpanossa riittää jälleen leveyttä – niinpä kahden ottelun viikon jälkimmäiseenkin matsiin saadaan varmasti kentälle pirteä ja nälkäinen kettulauma!

U16: Suomi vs Pohjois-Irlanti