Uutiset / 2010 / Pelin sisällä kasvaminen lämmitti Martosta

25.02.2010

JJK:n keskiviikkoiltainen 1-1 -tasapeli barcelonalaisen CF Peraladan kanssa jätti päävalmentaja Kari Martosen mieleen positiivisen kuvan. Alun vaikeuksien jälkeen joukkue löysi peliin uuden vaihteen ja pääsi ottelun herraksi.

 

– Ensimmäinen puoliaika oli meille pelillisesti vaikeampi. Ei oikein päästy sinuiksi pallon kanssa, ja vastustaja prässäsi ihan hyvin, mikä aiheutti meidän pelin avaamiseen ongelmia, Martonen kertoo.

 

– Pelin aikana kuitenkin opittiin kiertämään vastustajan prässiä ja uskallettiin pelata, toinen puoliaika olikin sitten ihan hyvän näköistä pelaamista.

 

Toista puoliaikaa JJK hallitsi selvästi, mutta joutui lukuisista maalipaikoista huolimatta tyytymään yhteen, Mika Lahtisen viimeistelemään maaliin.

 

– Hyökkäyspelaaminen parani toiselle puoliajalle selvästi ja pystyttiin luomaan paikkoja. Puolustuspelaaminen oli läpi ottelun hyvää, vastustaja ei montaa kunnollista tilannetta saanut. Kokonaisuutena tärkeintä oli nimenomaan se, että pystyttiin oppimaan asioita ja sitä kautta kehittämään omaa tekemistä pelin sisällä, Martonen kiteyttää.