Uutiset / 2009 / TamU vahvempi Vehkalla liigacupin taistossa

11.03.2009

JJK:n unelma-alku ei siivittänyt joukkuetta voittoon saakka TamUa vastaan. Kettupaidat iski yhdeksässä minuutissa kaksi maalia, mutta vajaalukuisena taistelleet tamperelaiset tulivat takaa ja painelivat lopussa ohi. TamU tarrasi kiinni lohkovoittoon voitettuaan JJK:n lukemin 2-3 (2-1).

Viime pelissä tehottomuudesta kärsinyt JJK tehoili edellisenkin pelin edestä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana TamUa vastaan. Kaksi kunnon hyökkäystä, kaksi paikkaa – ja lopputuloksena kaksi maalia. TamU joutui kahden maalin takaa-ajoasemaan ennen kuin peli ehti edes kunnolla alkaa.

Ensimmäisenä pallon sai survottua maaliin Matti Lähitie (kuva). Tilanne lähti Christian Sundin etutolpalle antamasta matalasta kulmapotkusta, josta syntyi maalin eteen armoton härdelli. Lähitie oli kärkkäänä irtopallossa ja iski pallon maaliin ohi hölmistyneen TamU-puolustuksen.

Yhdennäksännellä minuutilla kotiyleisö sai uudelleen riemun aihetta. Tuomas Latikka vapautti pitkällä syötöllä Zakaria Abahassinen maalintekoon TamUn puolustuksen nukahdettua. ”Sakke” pääsi nokikkain maalivahdin kanssa ja nosti pallon varmasti maaliin.

TamU sai juonesta kiinni

Shokkialun jälkeen TamU ryhdistäytyi, ja ote pelistä siirtyi tamperelaisille. Mathias Lindström kolisutti puskuillaan ylähirttä kahteen kertaan muutaman minuutin sisällä. JJK-puolustuksella oli vaikeuksia pitää ulottuvaa Lidströmiä kulmatilanteissa.

Myös pirteästi pelannut Jonne Hjelm kokeili kertaalleen JJK:n maalikehikon kestävyyttä, ennen kuin sai laitettua pallon maaliin. Jussi Kujala keskitti rangaistusalueelle, jonne Hjelm oli unohdettu vapaaksi. Hjelm otti pallon hallitusti alas ja laukoi pallon muutaman askeleen jälkeen tarkasti JJK-maalin alakulmaan.

JJK sai vielä ensimmäisen puoliajan loppuun vaparin unelmapaikalta noin 20 metristä. Vapari tuli nopean vastahyökkäyksen seurauksena: Mika Lahtinen oli karkaamassa TamU-puolustukselta, ja Mathias Lindstöm joutui taklaamaan Lahtisen takaapäin nurin. Tuomio tilanteesta oli tyly TamUn kannalta: punainen kortti ja kentältä ulos. Christian Sundin ampuma vapari jäi kuitenkin muuriin.

JJK pyöritti peliä, TamU kävi tekemässä maalit

Toisella puoliajalla peli eteni pitkään JJK:n komennossa. Vajaalukuisena pelannut TamU joutui antamaan JJK:lle enemmän tilaa ja aikaa hallita palloa. Vaihdosta kentälle tulleelle Adylle tarjottiin parikin paikkaa ratkaista peli. Jälkimmäisessä tilanteessa Kim Hyun Kwan peippaili itsensä vapaaksi päätyrajalla ja antoi nappikeskityksen Adylle maalin eteen. Jyväskyläläisten harmiksi Adyn veto meni kuitenkin reippaasti yli maalin.

Kesken JJK-hallinnan TamUlle tuomittiin vaarattoman näköisestä tilanteesta vapari paristakymmenestä metristä. Niin ikään vaihdosta kentälle tullut Aleksei Kangaskolkka laukoi pallon helpohkosti maaliin muurin yli. Maali oli Kangaskolkalle jo kuudes liigacupissa.

Sama mies oli asialla myös 2-3-maalissa. 79. minuutilla Rafinha taiteili itsensä vapaaksi laidasta keskelle, pelasi seinäsyötön Kangaskolkan kanssa, ja tuikkaisi kärkkärillä pallon JJK-verkkoon.

JJK:lla oli kymmenisen minuuttia aikaa kehittää kunnon kiri, mutta TamU pelasi lopun mallikkaasti, eikä antanut JJK:lle juurikaan paikkoja. Paras tilanne oli Adylla, joka pääsi laukomaan vaparin hyvältä paikalta, mutta veto jäi muuriin.

Hyvä, paha peli

Alun kylmä suihku tamperelaisten niskaan ei ollut TamUn päävalmentajan Ari Hjelmin mieleen. – Me tehtiin tämä peli tosi vaikeaksi meille. Ennen kuin peli edes alkoi, JJK johti jo 2-0, Hjelm päivitteli.

– Tietysti se osoittaa hyvää joukkuehenkeä, että noustaan 0-2-tilanteesta ja lopussa vajaalla vielä voittoon. Tulos oli hyvä mutta tapa, jolla se tuli, ei ollut ihan tavoiteltu, Hjelm sanoi.

Ottelun lähtökohdista johtuen TamUlla oli mahdollisuus peluuttaa kavereita normaalin avauskokoonpanon ulkopuolelta. Hjelm ei ollut tyytyväinen kaikkien pelaajien suorituksiin. – Jotkut pelaajat on tällä hetkellä kaukana siitä, mitä meidän ykkösmiehistö on. Loukkaantuneina olleilla on paljon tekemistä. Toisaalta meidän vahvat pelaajat ratkaisee, vaikka olisivat vajaallakin. Voimaa meillä kyllä riittää, Hjelm pohdiskeli.

JJK:n unelma-alku ei saanut päävalmentaja Ville Prihalta sen kummenpaa suitsutusta. – Alku oli hyvä lukemien valossa, mutta heti ensimmäiset minuutit näyttivät sen, että ei saatu omaa hyökkäyspeliä toimiaan kunnolla, eikä tilaa juuri ollut. Se johtui kuitenkin TamUn hyvästä puolustuspelistä, eikä meidän huonoudesta, Priha analysoi.

– Ulosajo muutti selkeästi pelin luonnetta. Me pystyttiin toisella jaksolla paremmin syöttelemään ja pitämään palloa ja sitä myötä kontrolloimaan kenttätapahtumia, Priha jatkoi.

JJK-luotsi näki pelissä paljon samoja asioita kuin edellisessä pelissä Interiä vastaan. – Ottelussa oli paljon hyviä asoita: me pystyttiin luomaan tilanteita tarvittava määrä ja syöttelemään ihan mukavasti. Siihen voi olla tyytyväinen, mutta pehmeyteen molempien maalien edessä ei. TamU sai helpolla tilanteisiin nähden kolme maalia, Priha kommentoi.

Vaikka voitto luisuikin kettulauman käsistä viime hetkillä, JJK:n päävalmentaja Ville Priha halusi kiinnittää huomiota myös positiivisiin asioihin. – Meidän pelaajat ovat saaneet hyvää itseluottamusta näissä peleissä, kun me ollaan huomattu, että me pystytään olemaan kenttätapahtumissa mukana siinä missä vastustajatkin – ei me missään jyrän alla olla oltu, Priha kommentoi.

Seuraavan kerran JJK pääsee testaamaan voittamisen kynnyksen korkeutta lauantaina IFK Mariehamnia vastaan.

fcjjk.com